Suosittuja koirien nimiä eri maista ja kulttuureista

Nimen antaminen koiralle voi olla vähintään yhtä hankalaa kuin lapsen nimeäminen. Nimen tulisi kertoa jotain koiran luonteesta, rodusta, ulkonäöstä tai muista ominaisuuksista.

Lisäksi nimen tulisi olla lyhyt ja ytimekäs, jotta sitä voi käyttää kutsumanimenä. Sen tulisi olla myös hauska, kaunis tai muulla tavoin miellyttävä. Nimiä on tuhansia, joten miten valita täydellinen nimi koiralle?

Tämä voi olla yllättävää, mutta yli puolet lemmikkien nimistä on joko ihmisten nimiä tai lempinimiä. Ihmiset nimeävät usein lemmikkinsä, kuten nimeäisivät itsensä.

Noin viidennes nimistä perustuu lemmikin ulkonäköön tai persoonallisuuteen. Mustasta koirasta tulee helposti Musti tai Piki, kun taas aktiivisesta koirasta Vili tai Remu. Villakoira nimetään helpommin Fifiksi, kuin tanskandoggi, joka voi olla vaikkapa Apollo.

Vinkkejä nimen valintaan

  • Valitse nimi, jonka koira voi helposti tunnistaa. Eläimet tottelevat paremmin yksi- tai kaksitavuisia nimiä.
  • Valitse nimi, jota on helppo kutsua ja jota kutsut mielellään. Roopen tai Pepin kutsuminen koirapuistossa voi olla vähemmän kiusallista kuin Hitlerin tai Perkeleen.
  • Vältä nimiä, jotka voivat kuullostaa usein käytetyiltä käskyiltä, kuten ei, istu, tänne, maahan ja nouda. Koiran voi olla hankala erottaa nimeään yleisimmistä käskyistä.
  • Nimessä olisi hyvä olla selviä äänteitä, jotka koira helposti tunnistaa ja jotka helpottavat nopeaa kontaktinottoa. Hyvin tunnistettavia nimiä syntyy yhdistelmistä, joissa on S- ja R-kirjaimet (esim. Siru, Seri, Ressu, Ransu ja Roosa). R- ja S-kirjaimet ovat usein yksinäänkin toimivia ja tunnistettavia (esim. Jeri, Rita, Riku, Tessu ja Sesse).
  • Jos valitset pitkän nimen, mieti mikä sen lyhenne voisi olla. Lyhennetyllä versiolla voi olla eri merkitys kuin pitkällä nimellä.
  • Koiran rotuperinnöstä voi saada hyödyllistä inspiraatiota. Selvitä, mistä rotu on alunperin kotoisin ja hyödynnä alla olevia nimilistoja eri maista ja kulttuureista.
  • Seuraamalla muutamia päiviä pennun käytöstä ennen nimen valitsemista, voit saada vihiä sen persoonallisuudesta.
  • Koiran nimeämisessä on enemmän liikkumavaraa kuin lapsen nimeämisessä. Sinun ei tarvitse miettiä esimerkiksi, miten muut koirat suhtautuvat nimeen ja hyväksyvätkö ne sen.

Suomalaisia koirien nimiä

Karjalankarhukoiran pentu

Suomen Kennelliiton rekisterin mukaan Suomen suosituimmat koirannimet top 60 vuonna 2013 olivat:

  1. Bella
  2. Jeri
  3. Rita
  4. Taru
  5. Riku
  6. Pimu
  7. Roope
  8. Siru
  9. Anu
  10. Tessu
  11. Raiku
  12. Vili
  13. Jeppe
  14. Remu
  15. Saku
  16. Milla
  17. Mira
  18. Retu
  19. Pepi
  20. Jesse
  1. Sami
  2. Jekku
  3. Jami
  4. Nelli
  5. Emma
  6. Pipsa
  7. Aku
  8. Jehu
  9. Piki
  10. Peni
  11. Nalle
  12. Tomi
  13. Hely
  14. Donna
  15. Tella
  16. Ressu
  17. Piku
  18. Amanda
  19. Tellu
  20. Lulu
  1. Santtu
  2. Topi
  3. Netta
  4. Miska
  5. Panu
  6. Rekku
  7. Rolle
  8. Heta
  9. Ami
  10. Seri
  11. Rippe
  12. Hilu
  13. Huli
  14. Heli
  15. Hupi
  16. Jere
  17. Turre
  18. Nella
  19. Mimmi
  20. Lotta

Jos haluat valita koirallesi hieman persoonallisemman nimen, kannattaa harkita ulkomaisen nimen valitsemista. Listasimme erinäisiin nettilähteisiin perustuen suosituimpia koirien nimiä maittain.

Englantilaisia koirien nimiä

Jackrusselinterrieri
Jackrusselinterrieri on englantilainen rotu. Kuva: Radosław Drożdżewski, Wikimedia Commons

Englannilla on pitkä historia koirarotujen jalostamisessa. Sieltä ovat kotoisin muun muassa beagle, bullmastiffi, cockerspanieli, englanninsetteri, englanninspringerspanieli, jackrusselinterrieri, labradorinnoutaja, sileäkarvainen kettuterrieri, sileäkarvainennoutaja, staffordshirenbullterrieri ja whippet.

Britannian suurimman lemmikkieläinvakuutusten tarjoajan, Nationwide Petin, mukaan Englannin suosituimmat koirien nimet ovat:

Urokset

  • Bailey
  • Max
  • Charlie
  • Buddy
  • Rocky
  • Jake
  • Jack
  • Toby
  • Cody
  • Buster
Nartut

  • Bella
  • Lucy
  • Molly
  • Daisy
  • Maggie
  • Sophie
  • Sadie
  • Chloe
  • Bailey
  • Lola

Britannian kuninkaallisten nimiä suosituimpien nimien listalta ei löydy, mutta esimerkiksi Duke (herttua), Winston (entinen pääministeri Winston Churchill) ja Princess löytyvät listalta.

Italialaisia koirien nimiä

Bolognese-koirarotu
Muun muassa bolognese-rotu on kotoisin Italiasta.

Italialaiset käyttävät lemmikeillään paljon englantilaisia nimiä vaikkakin italialaisella aksentilla lausuttuna. Vikaan ei voi mennä, kunhan muistat, että naaraspuoliset nimet päättyvät yleensä a-kirjaimeen ja koiraspuoliset nimet o-kirjaimeen.

Italiassa suosittuja koirien nimiä ovat muun muassa Lupo (susi), Lassie (lausutaan Lessie) ja Whisky (lausutaan weeskee). Myös muotiin liittyvät, kuten Versace, Valentino sekä Dolce ja Gabbana (erityisesti sisaruksilla) ovat suosiossa.

Tässä muutamia muita italialaisia koirien nimiä ja niiden merkityksiä:

Urokset

  • Valentino (rohkea, voimakas, myös muotisuunnittelija)
  • Gabbana (luova mies)
  • Mario (Mars-jumalalta, sotaisa, merimies)
  • Luigi (soturi, maineikas taistelija)
  • Pavarotti (kuuluisa italialainen oopperalaulaja)
  • Bruno (ruskea)
  • Primo (esikoinen)
  • Rocco (taisteluhuuto, sotahuuto)
  • Tino (pieni)
  • Toro (härkä, sonni)
  • Aldo (vanha, vanhempi)
  • Alonso (jalo, valmis, nopea)
  • Alto (pitkä, kookas)
  • Bono (kaikki hyvin)
  • Carlo (vapaa mies)
  • Ciro (Persian perustaja Cyruksen mukaan)
  • Cristiano (Kristuksen seuraaja)
  • Elmo (suojelija)
  • Enzo (epävarma, kodin hallitsija)
  • Fico (viikuna)
  • Flavio (keltatukkainen)
  • Leo (leijona)
  • Lupo (susi)
  • Marco (Mars-jumalalta)
  • Paolo (pieni)
  • Pelo (hiukset, turkki)
  • Raul (susien neuvonantaja)
  • Tino (pieni)
  • Tito (jättiläisiltä)
  • Vito (elämä)

Nartut

  • Dolce (suudelma)
  • Bella (kaunis)
  • Bianca (valkoinen, valkea)
  • Leona (leijonamainen)
  • Cara (rakastettu)
  • Alessa (miehiä puolustava)
  • Bambi (lapsi, pieni tyttö)
  • Bambina (lapsi, pieni tyttö)
  • Bona (hyvä)
  • Cira (aurinko)
  • Ciana (valo, Jumala on armollinen)
  • Doda (hyvin rakastettu, täti, kaksitoista)
  • Edda (selkeät tavoitteet, iso-isoäiti, jalo)
  • Fia (liekki)
  • Gemma (jalokivi)
  • Ines (lempeä ja puhdas, neitseellinen)
  • Marta (hieno nainen, lady)
  • Perla (helmi)
  • Rosa (ruusu)
  • Sandra (ihmiskunnan auttaja)
  • Sofia (viisaus)
  • Verdi (vihreä)
  • Viola (violetti, orvokki)

Espanjalaisia koirien nimiä

Koira espanjalaisella rannalla

Espanjasta kotoisin olevia koirarotuja ovat muun muassa katalonianpaimenkoira, andalusianpodenco, kantabrianvesikoira, espanjanvesikoira ja espanjanmastiffi. Jos pentusi on joku näistä roduista tai miksei muutenkin, mikset valitsisi koirallesi kaunista espanjalaista nimeä?

Tässä muutamia suosituimpia espanjankielisiä koirien nimiä tarkoituksineen:

Urokset

  • Alejandro (puolustaja)
  • Burrito (jauhoinen tortilla)
  • Ché (lyhenne Josésta, vahva yhteys vallankumoustaistelija Ché Guevaraan)
  • Chico (poika)
  • Devil (paholainen)
  • Diego (opetus, mahdollisesti lyhenne Santiagosta)
  • Domingo (Herra tai sunnuntai)
  • Guido (elämä)
  • José (hän kasvaa)
  • Mario (Marsista)
  • Monte (vuori)
  • Pablo (lainattu, pieni)
  • Paco (Ranskasta)
  • Pancho (tupsu, töyhtö)
  • Paz (rauha)
  • Pedro (johdettu nimestä Peter, kivi)
  • Rico (vahva voima)
  • Tito (jättiläisiltä)

Nartut

  • Alejandra (puolustaja)
  • Alma (sielu)
  • Bebe (vauva)
  • Blanca (valkoinen)
  • Bonita (nätti, kaunis)
  • Buena (hyvä)
  • Carina (rakastettu)
  • Dina (lyhenne lukuisista dina-päätteisistä nimistä)
  • Elvira (jalo suojelija)
  • Flor (kukka)
  • Inez (puhdas, pyhä)
  • Isabel (Jumalalle pyhitetty)
  • Kiki (lyhenne useista K-kirjaimella alkavista nimistä)
  • Kita (kisu, mirri)
  • Linda (heikko, hellä, pehmeä)
  • Magdelena (Magdalan Maria, pyhimys)
  • Nita (Jumalan armolahja)
  • Reina (rauhallinen, kuningatar)
  • Sierra (vuorijono)
  • Solana (aurinko)
  • Telma (hoidokki)

Neutraalit

  • Alba (auringonnousu)
  • Lola (suru)

Ranskalaisia koirien nimiä

Bichon frisé pentu
Bichon frisé on kotoisin Ranskasta. Kuva: Mathew Cerasoli / Flickr.

Ranskasta ovat kotoisin muun muassa bassetit, bichon frisé, bouvier, bretoni, löwchen, papillon, phalène, ranskanbulldoggi ja villakoira eli puudeli.

Ranska on pehmeä ja soinnillinen kieli, mutta myös rakkauden kieli, joten miksipä ei antaa rakastetulle hauvalle ranskankielistä nimeä?

Tässä 15 ranskalaista nimeä koiralle ja niiden merkitykset.

Urokset

  • Amé (rakastettu, japaniksi ame tarkoittaa sadetta)
  • André (miessoturi)
  • Aubin (valkoinen)
  • Balduin (urhea ystävä)
  • Franc (ranskalainen, sopii erityisesti pienelle koiralle)
  • Horace (”hyvä näkö”, täydellinen nimi vinttikoiralle)
  • Léon (leijona)
  • Pascal (pääsiäiseen liittyvä, pasha)
  • Percevel (yksi kuningas Arthurin ritareista, puhdas ja viaton)

Nartut

  • Félicité (onnellinen tai onnekas)
  • Fleur (kukka, tuttu nimi myös Harry Potterista)
  • Vivien (eloisa tai reipas, voidaan lyhentää Viv tai Vi)

Neutraalit

  • Brie (pehmeä ranskalainen juusto)
  • Esmé (arvostettu tai rakastettu, tuttu Twilight-elokuvasarjasta)
  • Marvel (ihmetellä tai ihailla, tuttu myös Marvel-sarjakuvista)

Saksalaisia koirien nimiä

Saksanpaimenkoiran pentu

Saksasta on kotoisin useita tunnettuja rotuja, kuten bokseri, dobermanni, mäyräkoira, tanskandoggi, pinseri, snautseri, saksanpaimenkoira ja saksanseisojat, sekä monia tuntemattomampia rotuja mukaan lukien eurasier, hovawart, saksanajokoira, kleinspitz ja weimarinseisoja.

Haluatko saksalaiselle koiralle saksalaisen nimen? Tai pidätkö vain kielestä tai onko sinulla hyviä muistoja maasta tai sen ihmisistä?

Tässä muutamia suosittuja saksalaisia koirien nimiä ja niiden merkityksiä.

Urokset

  • Aldo (viisas)
  • Baldwin (vanha ystävä)
  • Ballard (taistelija)
  • Bernard (urhea kuin karhu)
  • Bogart (hedelmätarha)
  • Bruno (ruskea)
  • Clovis (kuuluisa soturi)
  • Conrad (rohkea neuvonantaja)
  • Derek (hallitsija)
  • Elmo (suojelija)
  • Fedde (rauha)
  • Fred / Freddy (rauhaa rakastava hallitsija)
  • Gunther (soturi, taistelu)
  • Herman (armeijan mies)
  • Jarvis (keihäänheittäjä)
  • Kaiser (kuningas)
  • Karl / Kalle (vapaa mies)
  • Lenny (urhea leijona)
  • Lilo (antelias, jalomielinen)
  • Martin (Mars, sodan jumala)
  • Niko (ihmisten voitto)
  • Otto (varakas)
  • Panzer (panssaroitu)
  • Rudolph (susi)
  • Rudy (susi)
  • Ruger (asemerkki)
  • Rupert (maine, kunnia)
  • Ulrich (johtajasusi)
  • Wagner (vaunujen/kärryjen tekijä)
  • Waldo (hallitsija)
  • Wendell (matkalainen)
  • Wolfgang (matkustava susi)
  • Wulf (susi)

Nartut

  • Ada (jalo, kiltti)
  • Ava (lintu)
  • Bela (valkoinen)
  • Berta (upea)
  • Bindi (kaunis käärme)
  • Brenda (miekan terä)
  • Ebba (villisika)
  • Elsa (prinsessa)
  • Eme (kaiken sisältävä, universaali)
  • Emma (hän, joka välittää)
  • Frida (rauha)
  • Frieda (rauhankyyhkynen)
  • Gena (nainen, polvi)
  • Greta (Margaretin muunnelma)
  • Gretchen (pieni helmi)
  • Heidi (arvoisa, kunniallinen)
  • Helga (Jumalan seuraaja)
  • Hexi (noita)
  • Ida (ahkera, työteliäs)
  • Irma (täydellinen)
  • Juno (maanmuokkaaja, viljelijä)
  • Karla (voimakas, naisellinen)
  • Leyna (pieni enkeli)
  • Liebe (rakas)
  • Luana (viehkeä taisteluneito)
  • Lulu (kallisarvoinen, helmi)
  • Mindy (rakkaus)
  • Schatzi (kallis, aarre)
  • Selma (oikeudenmukainen, Jumalan kypärä)
  • Siri (reilu voitto)
  • Ulla (tahto, päättäväisyys, täyttyä)
  • Velma (halu suojella)
  • Vera (totuus)
  • Wanda (vaeltaja)
  • Wendi (Gwendolynistä kotoisin oleva)
  • Wilda (kesyttämätön)
  • Willa / Wilma (tahto, halu)
  • Zelda (harmaa soturi)

Neutraalit

  • Blum (kukka, puutarhuri, floristi)
  • Pooky (söpö henkilö)

Venäläisiä koirien nimiä

Siperianhuskyn pentu

Venäjältä tulee monia tuttuja koirarotuja, kuten samojedinkoira, siperianhusky, etelävenäjänvinttikoira sekä monet laikat. Monet venäläiset rodut ovat suurikokoisia ja pörröisiä.

Tässä muutamia venäjänkielisiä koirien nimiä, joita voit harkita venäläisen rodun pennulle tai muuten vain, jos vaikka pidät nimestä tai sen merkityksestä:

Urokset

  • Boris (soturi)
  • Czar (tsaari, hallitsija)
  • Ilya (muunnelma raamatun profeetta Eliyah’sta)
  • Volga (joki Venäjällä)
  • Amúr (musta joki tai musta lohikäärme, myös joki Venäjällä)
  • Baikal (rikas järvi)
  • Bars (lumileopardi)
  • Bolshoi (iso, suuri)
  • Dmitry (omistautunut, Demeter-jumalattaren seuraaja)
  • Fjodor (”Jumalan lahja”)
  • Janus (epätavallinen, yllättävä)
  • Kremlin (linna, linnoitus)
  • Lev (leijona, urhoollinen)
  • Luka (mies Lucaniasta)
  • Misha (lempinimimuunnos nimestä Mikhael)
  • Oleg (pyhä)
  • Pjotr (kivi, kallio)
  • Sergei (palvelija)
  • Tšehov (venäläinen kirjailija)
  • Vadim (syyttää, panetella)
  • Vasili (kuningas)
  • Vladimir (prinssi)
  • Yakov (anastaja)

Nartut

  • Anastasia (Romanovin aatelissuvun jäsen, jonka nimi voidaan lyhentää myös Stasia tai Stasi)
  • Anna (muunnos raamatun nimestä Hannah)
  • Olga (pyhyys)
  • Nadia (toiveikas)
  • Renata (ilo, uudestisyntynyt)
  • Svetlana (tähti, voidaan lyhentää Sveta)
  • Tatiana (keijuprinsessa)
  • Vera (totuus)
  • Yeva (elämän antaja, elämänlaatua parantava)

Neutraalit

  • Ivan (”Jumala on hyvä”)
  • Kiev (Ukrainan pääkaupunki)
  • Pasha (pääsiäinen)
  • Vania (”Jumala on armollinen”)

Japanilaisia koirien nimiä

Akita pentu
Japanilainen Akita tuli tutuksi elokuvasta Hachikō. Kuva: Taro the Shiba Inu / Flickr.

Japanista, Intiasta, Kiinasta ja muualta Aasiasta on kotoisin paljon Suomessakin tuttuja koirarotuja, kuten japaninpystykorva, chow chow, kiinanharjakoira, shiba, pekingeesi, mopsi, lhasa apso ja tiibetinspanieli. Useimmat niistä ovat pienikokoisia rotuja.

Erityisesti japanilaiset nimet sopivat hyvin myös suomalaisten suuhun. Jos haluat antaa Aasiasta peräisin olevalla koirallesi japanilaisen nimen tai muuten vain pidät aasialaisesta kulttuurista, tässä pitkä lista nimiehdotuksia uroksille ja nartuille:

Urokset

  • Aki (kirkas, syksy)
  • Akira (älykäs mies)
  • Arata (uusi, tuore)
  • Dai (iso, suuri)
  • Daisuke (suuri apu)
  • Goro (viides poika)
  • Haru (kevät)
  • Haruto (lentävä aurinko)
  • Hikaru (valo, loiste)
  • Hiro (antelias)
  • Ichiro (ensimmäinen poika)
  • Jiro (toinen poika)
  • Juro (kymmenes poika)
  • Kaito (lentävä meri)
  • Katsu (voitto)
  • Ken (voimakas, terve)
  • Kin (kulta)
  • Kouta (suuri rauha)
  • Masa (oikeudenmukainen, aito)
  • Michi (polku)
  • Nobu (pidentyä)
  • Nori (hallita)
  • Riku (maa)
  • Satoru (viisas, nopea oppija)
  • Shin (totuus)
  • Shiro (neljäs poika)
  • Sora (taivas)
  • Taiki (suuri loiste, paistaa)
  • Taro (iso poika)
  • Toru (läpäistä, tehdä selväksi)
  • Toshi (viisas)
  • Yasu (rauha)
  • Yori (luottamus)
  • Yuki (onnellisuus, lumi)

Nartut

  • Aika (rakkauslaulu)
  • Aiko (rakkauden lapsi)
  • Aimi (kaunis rakkaus)
  • Aina (suosia vihanneksia)
  • Ayaka (värikäs kukka)
  • Chieko (älykkyyden lapsi)
  • Chika (tuhat kesää, tuhat laulua)
  • Cho (perhonen)
  • Eiko (varakas lapsi)
  • Emi (kauneudella siunattu)
  • Hana (kukka, nuppu)
  • Haru (kevät)
  • Hina (auringonpaiste)
  • Hiro (antelias)
  • Hoshi (tähti)
  • Kei (kunnioittava, iloinen)
  • Kiko (krysanteemin lapsi)
  • Kimi (jalo, kaunis tarina)
  • Mai (tanssi)
  • Maiko (tanssin lapsi)
  • Maki (todellinen toivo)
  • Mami (helmi)
  • Mana (rakkaus)
  • Mariko (kylän lapsi)
  • Masa (oikeudenmukainen, aito)
  • Midori (vihreä)
  • Mika (kaunis tuoksu)
  • Miki (kaunis prinsessa)
  • Miku (kaunis taivas)
  • Misaki (kaunis kukinto)
  • Miwa (kaunis harmonia, rauha)
  • Momoka (persikkapuun kukka, tuhat kukkaa)
  • Nana (seitsemän)
  • Naomi (kaunis rehellisyys)
  • Noriko (laillinen lapsi)
  • Rei (ihana)
  • Reiko (ihana lapsi)
  • Rika (kodin tuoksu)
  • Riko (totuuden lapsi)
  • Rina (jasmiini)
  • Saki (toivon kukka, harvinainen kukinta)
  • Shika (peura)
  • Sora (taivas, sirkuttava laululintu)
  • Suzu (soittokello)
  • Yasu (rauha, rauhallinen)
  • Yoko (auringonvalon lapsi, positiivinen)
  • Yoshi (onnekas, hiljainen)
  • Yuka (lempeä kukka, tuoksuva)
  • Yumi (kaunis)
  • Yuri (lilja)

Tuire Kaimio - Pennun kasvatus

Koska olet varmaankin nimeämässä uutta tai tulevaa pentuasi, haluamme suositella maankuulun koirakouluttajan, Tuire Kaimion kirjaa Pennun kasvatus.

Pennun kasvatus on selkeä ja monipuolinen tietokirja, joka antaa vinkkejä ja neuvoja koiran kouluttamiseen pentuaikana. Sen lukemalla et koskaan jää lemmikkisi kanssa pulaan arkipäivän tilanteissa.

Upeasti jaksotettu kirja alkaa pennun ensimmäisistä viikoista kasvattajan luona, luovutukseen, ensimmäiseen automatkaan, taloon tulemiseen ja ensimmäiseen yöhön uudessa kodissa.

Sitä seuraavat leimautuminen, erilaiset harjoitukset, kuten koiran käsittely, yksinoloharjoitukset, kieltosanat, luoksetuloharjoitukset ja hihnakäyttäytyminen. Niiden jälkeen pentua aletaan harjoittamaan ohituksissa, sisäsiisteydessä ja tervehtimisessä.

Lainaa kirjastosta tai tilaa Adlibriksestä (hinta n. 17,90 €).


Hi! My name is Stopthat. Sometimes they call my Getbackhere.

Lähteet ja lisää luettavaa