Moni koirankasvattaja ja uuden koiran omistaja voi pysähtyä miettimään, mitä emolle tapahtuu, kun sen pennut lähtevät uusiin koteihinsa. Jääkö emo kaipaamaan pentujaan? Tunteeko se surua tai yksinäisyyttä? Onko kyseessä ohimenevä reaktio vai syvempi tunneside, joka katkeaa luovutuksen hetkellä?
Tätä kysymystä lähestytään usein inhimillisestä näkökulmasta – onhan ihmisvanhemmalle ajatus lapsen menettämisestä tai luopumisesta usein tuskallinen.
Mutta koira ei ole ihminen. Koiran käyttäytymistä ja tunteita ohjaavat evoluutio, vaistot ja biologiset mekanismit, joiden ymmärtäminen auttaa meitä suhtautumaan emon reaktioihin realistisesti ja myötätuntoisesti.
Tässä blogijutussa tarkastelemme, mitä tutkimukset ja kokemukset kertovat koiraemojen käyttäytymisestä pentujen luovutuksen yhteydessä. Käymme läpi, miten emon hoivavietti toimii, miltä ero voi emosta tuntua, elävätkö koirat ”menneessä”, ja tunnistavatko ne pentunsa myöhemmin.
Lisäksi pohdimme kasvattajan ja omistajan roolia tämän herkän siirtymävaiheen onnistuneessa läpiviemisessä.
Koiraemon hoivavietti on voimakas, mutta rajallinen
Koiran äidinvaisto on luonnon tarkasti virittämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa vastasyntyneiden pentujen selviytyminen.
Heti synnytyksen jälkeen emon käyttäytyminen muuttuu: se alkaa nuolla pentujaan puhtaiksi, imettää niitä lähes tauotta ja suojelee niitä herkästi ulkopuolisilta ärsykkeiltä. Sen voimakas hoivavietti ei ole sattumaa, vaan sen taustalla vaikuttavat merkittävät hormonaaliset muutokset.
Yksi tärkeimmistä tekijöistä on oksitosiini, niin sanottu ”rakkaushormoni”, jota vapautuu synnytyksen ja imetyksen yhteydessä. Oksitosiini syventää emon ja pentujen välistä sidettä ja lisää emon halua huolehtia pennuistaan.
Oksitosiini tekee koiraemosta myös herkemmän reagoimaan pentujen ääntelyyn ja liikkeisiin. Sen seurauksena emokoira saattaa vaikuttaa jopa ylisuojelevaiselta tai hermostuneelta ensimmäisten elinviikkojen aikana, mikä on täysin normaalia.
Hoivavietti ei kuitenkaan ole pysyvä ominaisuus. Se on biologisesti rajallinen tila, joka muuttuu pentujen kehittyessä. Usein jo 5–6 viikon iässä emo alkaa vähitellen vähentää hoivaa, viettää vähemmän aikaa pentujen kanssa ja jopa torjumaan niitä lempeästi. Imetys ei enää suju entiseen tapaan, ja pennut alkavat kiinnostua yhä enemmän kiinteästä ruoasta ja ympäröivästä maailmasta.
Mielenkiintoista on myös se, että pentueen koko vaikuttaa emon kiintymyksen laatuun. Tutkimuksissa on havaittu, että suuremmissa pentueissa emon huolenpito jakautuu tasaisemmin, ja yksittäisiin pentuihin muodostuu usein löyhempi side verrattuna pienempiin pentueisiin. Se auttaa emoa säätelemään resurssejaan ja varmistamaan, että kaikki pennut saavat tarpeeksi hoivaa – mutta samalla se voi vaikuttaa siihen, kuinka syvä side yksittäiseen pentuun muodostuu.
Hoivavietin vähittäinen hiipuminen on luonnollinen osa emon ja pentujen välistä suhdetta – se auttaa molempia valmistautumaan siihen hetkeen, kun pennut lähtevät omille teilleen.
Miltä koiraemosta tuntuu, kun sen pennut viedään pois?
Pentujen luovutuksen hetki on monelle ihmiselle tunteikas – ja usein herää kysymys, kokeeko emo sen samalla tavoin. Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, sillä koirat eivät koe maailmaa kuten me. Silti on selvää, että emolla voi olla reaktioita, kun sen pennut lähtevät uusiin koteihinsa.
Tutkimuksiin pohjautuen tiedetään, että osa emoista näyttää luovutuksen jälkeen jonkin aikaa levottomilta. Ne saattavat kävellä ympäriinsä, haistella aluetta, jossa pennut olivat, tai vinkua, ikään kuin etsien jotakin tuttua. Näissä hetkissä voi nähdä hämmennystä tai jopa surun kaltaista käytöstä – mutta kyse on usein lyhytaikaisesta vaiheesta.
Reaktio on laajalti yksilöllinen. Toiset koiraemot vaikuttavat huolestuneilta tai alakuloisilta muutaman päivän ajan, kun taas toiset palaavat arkeensa lähes saman tien. On myös kasvattajia, jotka ovat kertoneet emoista, jotka ovat vaikuttaneet suorastaan helpottuneilta pentujen lähdettyä – erityisesti silloin, kun pennut ovat jo hyvin aktiivisia, itsenäisiä ja vaativia.
Jos pentujen vieroitus on edennyt luonnollisesti ja vaiheittain, emo on jo ehtinyt tottua siihen, että pennut viettävät yhä enemmän aikaa omillaan. Tämä auttaa sitä sopeutumaan eroon, eikä luovutustilanne ei tunnu niin yllättävältä tai kuormittavalta.
Toisaalta, jos pennut viedään pois liian aikaisin tai ilman selkeää siirtymävaihetta, emo voi olla enemmän hämillään ja reagointi voi olla voimakkaampaa. Varsinkin nuorella, kokemattomalla emolla tämä voi näkyä voimakkaammin kuin kokeneella, jo useamman pentueen kasvattaneella nartulla.
Vaikka emon reaktioita on helppo tulkita inhimillisten tunteiden kautta, on tärkeää muistaa, että koiran käyttäytyminen perustuu vaistojen, hormonien ja ympäristön kokonaisuuteen. Hetkellinen levottomuus ei välttämättä tarkoita pitkäaikaista ikävää – vaan pikemminkin rutiinin ja tutun tilanteen muuttumista, johon sopeutuminen vie hetken.
Koirat elävät hetkessä, eivätkä välttämättä muistele menneitä
Yksi tärkeimmistä eroista ihmisten ja koirien välillä on tapa, jolla ne käsittelevät aikaa ja muistoja. Ihmiset voivat jäädä vuosiksi murehtimaan menetystä tai ikävöimään jotakuta, mutta koirien ajattelu on vahvasti sidoksissa nykyhetkeen – tähän tilanteeseen, tähän tunteeseen.
Vaikka tutkimusten mukaan koirilla ei ole samanlaista tietoista episodista muistia kuin ihmisillä, niillä on kuitenkin kyky muistaa aiempia tapahtumia esimerkiksi hajujen, liikkeiden tai tuntemusten perusteella. Tätä kutsutaan episodisen kaltaiseksi muistiksi.
Sen sijaan että koira miettisi tietoisesti menneitä, sen muisti toimii yhdistämällä tuttuja aistimuksia ja rutiineja tunnetiloihin. Kun pennut katoavat äkisti ympäriltä, emo voi reagoida tuttuuden puuttumiseen – mutta ei todennäköisesti jää pohtimaan asiaa samalla tavalla kuin ihminen miettisi ’missähän ne nyt ovat?’ tai ’miksi ne lähtivät?’.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö koirat kiintyisi. Kiintymys syntyy vahvoista, toistuvista kokemuksista – ja emo on monen viikon ajan ollut pentujensa kanssa lähes tauotta. Mutta kun arki muuttuu ja ympäristö mukautuu uuteen tilanteeseen, koirat myös sopeutuvat nopeasti. Uudet rutiinit, tuttujen ihmisten läsnäolo ja ympäristön rauhallisuus auttavat emoa siirtymään eteenpäin.
Onkin tärkeää ymmärtää, että koira ei jää menneeseen kiinni samalla tavalla kuin ihmiset. Sen elämä kulkee eteenpäin hetkessä, ja juuri siksi myös mahdollinen eroahdistus tai levottomuus on useimmiten ohimenevää. Kun ympärillä oleva maailma muuttuu loogisesti ja asteittain, koira seuraa mukana – ei taaksepäin katsellen, vaan eteenpäin haistellen.
Lue myös: 10 asiaa, jotka voimme oppia koiralta
Tunnistavatko emot pentunsa myöhemmin?
Yksi kiehtovimmista kysymyksistä on, tunnistavatko emot pentunsa myöhemmin – esimerkiksi kuukausien tai vuosien kuluttua luovutuksesta? Vastaus on kyllä, ainakin joissain tapauksissa. Koirilla on erittäin tarkka hajuaisti ja muistijälki tutuista yksilöistä voi säilyä pitkään.
Useat kasvattajat ja omistajat ovat kertoneet tapauksista, joissa emo on selvästi reagoinut entiseen pentuunsa – vaikkapa vieraillessaan sen uudessa kodissa tai kohdatessaan sen sattumalta lenkkipolulla.
Reaktiot voivat olla innostuneita, rauhallisia tai muuten poikkeavia verrattuna siihen, miten emo muutoin suhtautuu vieraisiin koiriin. Tämä viittaa siihen, että emo muistaa jotain tuttua, vaikka pentu olisi kasvanut aikuiseksi ja muuttunut ulkonäöltään ja käyttäytymiseltään.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tunnistaminen ei välttämättä tarkoita, että emo ”tietäisi” kyseessä olevan sen oma pentu tai kokisi uudelleen samanlaista hoivasidettä.
Koiran muisti perustuu pitkälti hajuihin ja tuttuihin kokemuksiin, mutta se ei ajattele perhettä ihmisen tavoin – sen suhde pentuihin ei säily samalla tavalla ajan yli.
Lisäksi kaikki emot eivät reagoi entisiin pentuihinsa erityisesti – varsinkaan jos kohtaaminen tapahtuu pitkän ajan kuluttua tai jos yhteyttä ei ole ylläpidetty. Koirat saattavat tunnistaa, mutta se ei tarkoita, että kohtaamisella olisi niille erityistä emotionaalista merkitystä.
Joskus tunnistaminen voi kuitenkin ilmetä erityisellä rauhallisuudella, läheisyydellä tai leikkisällä käytöksellä. Tällaiset hetket voivat olla koskettavia myös ihmisille – ei siksi, että voimme täysin tietää, mitä koira ajattelee, vaan siksi, että ne osoittavat, kuinka vahva koirien aistimaailma ja muistijälki voivat olla.
Kasvattajan ja omistajan rooli on ratkaiseva
Vaikka emon ja pentujen välinen side on luonnostaan ohimenevä, ihmisen toiminta voi joko helpottaa tai hankaloittaa emon sopeutumista pentujen lähtöön. Kasvattajalla on tässä tilanteessa keskeinen vastuu – sekä käytännön että tunneympäristön osalta.
Ensimmäinen tärkeä tekijä on oikea-aikainen luovutus. Kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa vasta vieroituksen jälkeen, noin 7–8 viikon iässä tai hieman myöhemmin, emo on usein jo ehtinyt vetäytyä pentujen hoitamisesta. Se tekee erosta luontevamman.
Liian aikainen luovutus – esimerkiksi ennen kuuden viikon ikää – voi olla sekä pennulle että emolle henkisesti ja fyysisesti kuormittava.
Myös vieroituksen tapa vaikuttaa emon reaktioon. Luonteva, vaiheittainen prosessi, jossa emo viettää yhä vähemmän aikaa pentujen kanssa, auttaa sitä sopeutumaan muutokseen.
Kun pentujen ruokinta siirtyy kiinteisiin ruokiin ja emo saa lepoaikaa, sen hoivavietti alkaa hiipua. Tällöin luopuminen ei tapahdu äkillisesti, vaan se on osa jo alkanutta eriytymistä.
Ympäristön rauhallisuus luovutuksen jälkeen tukee emoa toipumaan muutoksesta. Luovutuksen jälkeiset päivät voivat olla levottomia, ja silloin on tärkeää, että emo saa olla tutussa ympäristössä, omassa rauhassaan. Rutiinien säilyttäminen, liikunta ja ihmisen läsnäolo auttavat emoa palautumaan nopeasti ja löytämään uuden tasapainon.
Myös kasvattajan kokemus näkyy tilanteen hallinnassa. Monet kokeneet kasvattajat osaavat ennakoida emon käyttäytymistä ja tunnistaa yksilöllisiä piirteitä: toiset emot kaipaavat enemmän tukea ja huomiota luovutuksen jälkeen, kun taas toiset vaikuttavat huojentuneilta.
Omistajan tai kasvattajan tehtävä ei ole estää emoa tuntemasta, vaan mahdollistaa sen luonnollinen siirtymä vaiheesta toiseen. Tunteiden salliminen ja ajan antaminen ovat osa hyvinvoivaa koiraäidin hoitoa – ja parhaimmillaan ne rakentavat myös kasvattajan ja koiran välistä vahvaa, luottamukseen perustuvaa suhdetta.
Loppusanat
Koiraemojen reaktiot pentujen luovutukseen ovat monimuotoisia ja yksilöllisiä. Toiset emot saattavat osoittaa lyhytaikaista levottomuutta, etsimistä tai alakuloisuutta, kun taas toiset siirtyvät elämäänsä eteenpäin lähes huomaamatta.
Yhteistä kuitenkin on se, että luonto on ohjelmoinut emon hoivaamaan pentujaan juuri silloin, kun ne sitä eniten tarvitsevat – ei välttämättä enää sen jälkeen.
Emon hoivavietti hiipuu pentujen kasvaessa ja itsenäistyessä, ja jos vieroitus ja luovutus tapahtuvat oikeaan aikaan, ero ei ole emolle kriisi vaan osa luonnollista jatkumoa.
Koirat elävät hetkessä ja sopeutuvat ympäristön muutoksiin nopeasti, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti ja johdonmukaisesti. Tunnistaminen voi tapahtua hajujen perusteella vielä vuosienkin jälkeen, mutta se ei välttämättä tarkoita syvällistä tunnesidettä – ainakaan siten, miten me ihmiset sen ajattelemme.
Kasvattajan tai omistajan tehtävä on mahdollistaa sujuva siirtymävaihe. Tukea emoa tarvittaessa, tarkkailla sen käyttäytymistä, ja ennen kaikkea ymmärtää, että vaikka koira tuntee, se ei tunne kuin ihminen.
Se on koira – ja juuri siksi sen tapa kokea maailma on niin omanlaisensa, ja niin hienovaraisesti viisas.