Hemangiosarkooma koiralla – Salakavala verisuonikasvain, joka iskee täysin yllättäen

Hemangiosarkooma on yksi pelätyimmistä koirilla tavattavista syövistä. Kyseessä on pahanlaatuinen verisuonikasvain, joka etenee usein huomaamattomasti ja aiheuttaa koiralle äkillisen hengenvaarallisen tilan.

Moni koiranomistaja joutuu kohtaamaan tämän diagnoosin yllättäen – koira voi romahtaa ilman varoitusta tai sisäelimestä löydetään sattumalta kasvain. Hemangiosarkoomaan liittyy valitettavasti huono ennuste, ja siitä käytetäänkin kutsumanimiä ”hiljainen tappaja” tai ”salamurhaaja”, juuri sen salakavaluuden vuoksi.

Tässä blogijutussa pyrimme kertomaan ymmärrettävästi, mitä hemangiosarkooma on, miksi se on niin vaarallinen, mitkä ovat sen tyypilliset esiintymispaikat, kuten sydän ja perna, ja mistä syistä se kehittyy.

Lisäksi käymme läpi hemangiosarkooman oireet, diagnoosin ja hoitokeinot, koiranomistajan toimintamahdollisuudet, elinaikaennusteen hoitoineen, ehkäisyn mahdollisuudet – sekä lopuksi annamme tukea siihen, miten surusta voi selvitä, jos rakas koira menehtyy juuri tähän ikävään sairauteen.

Tämä blogijuttu ei korvaa ammattilaisen antamaa hoitoa. Emme tarjoa eläinlääketieteellistä diagnoosia tai hoitosuosituksia, vaan kokoamme ja suomennamme tietoa kansainvälisistä, englanninkielisistä lähteistä, joita pidämme luotettavina (esimerkiksi tieteelliset julkaisut, yliopistot ja eläinlääkärijärjestöt).

Jos koirallasi ilmenee oireita tai epäilet sairautta, käänny aina välittömästi eläinlääkärin puoleen. Ainoastaan eläinlääkäri voi tehdä tutkimuksiin perustuvan diagnoosin ja antaa juuri sinun koirallesi sopivaa hoitoa.

Mikä hemangiosarkooma on?

Hemangiosarkooma on pahanlaatuinen verisuonisarkooma eli syöpäkasvain, joka saa alkunsa verisuonten sisäpintaa verhoavista endoteelisoluista. Toisin sanoen kasvaimen muodostavat poikkeavasti lisääntyvät verisuonten seinämien solut. Se on yksi aggresiivisimmista koirien syövistä, sillä se kasvaa nopeasti ja lähettää etäpesäkkeitä.

Hemangiosarkooma on pahanlaatuinen verisuonisarkooma – syöpäkasvain, joka saa alkunsa verisuonten sisäpintaa verhoavista endoteelisoluista. Toisin sanoen kasvaimen muodostavat poikkeavasti lisääntyvät verisuonten seinämien solut.

Hemangiosarkooma on yksi aggressiivisimmista koirien syövistä: se kasvaa nopeasti, lähettää etäpesäkkeitä (metastasoi) ja muodostaa helposti hauraan, verisuonista koostuvan kasvaimen, johon kertyy verta.

Kasvaimen seinämät ovat ohuet, joten se voi puhjeta aiheuttaen sisäisen verenvuodon. Hemangiosarkoomaa tavataan vain vähän muilla eläinlajeilla, mutta koirilla se on valitettavan yleinen syöpä, etenkin keski-ikäisillä ja iäkkäillä yksilöillä.

Arvioiden mukaan pelkästään Yhdysvalloissa yli 50 000 koiraa sairastuu hemangiosarkoomaan vuosittain, ja se on yleisempi koirilla kuin esimerkiksi ihmisillä.

Hemangiosarkooman hyvälaatuinen vastine on nimeltään hemangiooma (verisuonikasvain, joka ei lähetä etäpesäkkeitä), mutta valitettavasti koirien hemangiosarkoomat ovat kuitenkin lähes aina pahanlaatuisia.

Hemangiosarkooma voi esiintyä missä tahansa elimessä tai kudoksessa, jossa on verisuonia, mutta useimmiten se ilmenee tietyissä paikoissa. Pernassa sijaitseva hemangiosarkooma on koiralla kaikkein yleisin muoto. Muita tyypillisiä sijainteja ovat sydän (erityisesti sydämen oikean eteiskorvakkeen alue), maksa sekä ihonalainen kudos tai iho.

Harvinaisempia esiintymispaikkoja ovat muun muassa keuhkot, munuaiset, virtsarakko, suuontelo, lihakset ja aivot – mutta käytännössä tämä syöpä voi ilmetä missä tahansa osassa kehoa.

Miksi hemangiosarkooma on niin salakavala ja tappava?

Koiran hemangiosarkoomaa kutsutaan salakavalaksi, koska se ei useinkaan oireile, ennen kuin tilanne on kriittinen. Koira voi vaikuttaa täysin terveeltä viimeiseen asti.

Hemangiosarkoomaa kutsutaan salakavalaksi, koska se ei usein oireile mitenkään ennen kuin tilanne on kriittinen. Kasvain voi kehittyä koiran elimistössä hiljaisesti kuukausien ajan, aiheuttamatta näkyvää kipua tai vaivaa koiralle.

Koiran elimistö jopa sopeutuu pieniin sisäisiin verenvuotoihin: jos kasvain vuotaa vähän kerrallaan, koira voi olla vain hetkellisesti väsynyt tai apaattinen ja toipua sitten, kun vuotanut veri imeytyy takaisin elimistöön ja uusia verisoluja muodostuu.

Tämä tarkoittaa, että omistaja ei useinkaan saa mitään varoitusta – koira saattaa vaikuttaa terveeltä aina siihen asti, kunnes kasvain repeää äkillisesti ja aiheuttaa massiivisen verenvuodon.

Kasvaimen repeämä johtaa usein koiran romahtamiseen, sokkiin ja pahimmillaan nopeaan menehtymiseen vain minuuteissa tai tunneissa. Juuri tämä äkillinen kriisi tekee hemangiosarkoomasta niin vaarallisen.

Usein koira tuodaan eläinlääkäriin hätätilassa, jossa vatsaontelo tai sydänpussi on täynnä verta revenneen kasvaimen vuoksi, jolloin eläinlääkärin ja omistajan on tehtävä vaikeita päätöksiä hyvin nopeasti, kuten kiireellinen leikkaus koiran hengen pelastamiseksi. Joissain tapauksissa joudutaan päätymään eutanasiaan koiran kärsimysten päättämiseksi.

Biologisesti hemangiosarkooma on erittäin aggressiivinen syöpä. Se pystyy leviämään elimistössä jo varhaisessa vaiheessa. Käytännössä, kun yksi kasvain todetaan, voidaan jo olettaa että syöpäsoluja on ehtinyt siirtyä muuallekin verenkierron kautta.

Yleensä tauti on levinnyt mikroskooppisesti jo diagnoosihetkellä, vaikka etäpesäkkeitä ei aina näkyisikään kuvantamistutkimuksissa. Tämän vuoksi parantavaa hoitoa ei nykykeinoin tunneta – jopa leikkauksella ja sytostaattihoidolla saadaan yleensä vain aikaa, eikä useinkaan pysyvää paranemista.

Hemangiosarkooma onkin valitettavasti lähes aina kuolemaan johtava sairaus: yli puolet koirista menehtyy 4–6 kuukauden kuluessa diagnoosista, ja lähes 90 % vuoden kuluessa, vaikka hoitoyrityksiä tehtäisiinkin.

Tämä syöpä tulee yleensä ilmi vasta myöhäisessä vaiheessa, jolloin sitä on hyvin vaikea saada hallintaan. Hemangiosarkooman yleisyys, piilevä eteneminen ja synkkä ennuste tekevät siitä yhden koirien vakavimmista sairauksista.

Miksi se esiintyy erityisesti sydämessä ja pernassa?

Koiran hemangiosarkooma sijaitsee yleensä pernassa tai sydämessä, jotka ovat erittäin veripitoisia elimiä.

Hemangiosarkooman ensisijaiset sijainnit koirilla ovat perna ja sydän. Tilastojen mukaan noin 50–65 % koirien hemangiosarkoomista alkaa pernasta, ja toiseksi yleisin sijainti on sydämen oikea eteinen tai eteiskorvake (pieni uloke oikean eteisen seinämässä).

Muita suhteellisen yleisiä paikkoja ovat maksa (usein yhdessä pernakasvaimen kanssa) sekä ihon alaiset kudokset. Iholla esiintyvä hemangiosarkooma on oma erityistapauksensa, josta lisää myöhemmin.

Yksi selitys on näiden elinten verenkierto ja rakenne. Pernalla on elimistössä tehtävä verivarastona ja vanhojen verisolujen suodattajana – se on hyvin veripitoinen elin, jossa on runsaasti verisuonia.

Sydän puolestaan pumppaa verta jatkuvasti, ja erityisesti oikean eteisen seinämäalueella kulkee paljon suuria suonia.

Hemangiosarkooma on verisuoniperäinen kasvain, joten se viihtyy ympäristössä, jossa on paljon verta ja verisuonia. Asiantuntijat ovat havainneet, että hemangiosarkooman syöpäsolut voivat alkujaan olla peräisin jopa luuytimestä, josta ne kulkeutuvat veren mukana eri elimiin.

On todennäköistä, että esimerkiksi pernassa ja sydämessä kiertävät verisolut voivat kantaa mukanaan näitä muuntuneita soluja, jotka sitten ”asettuvat aloilleen” ja alkavat muodostaa kasvainta kyseisiin elimiin.

Pernan ja sydämen hemangiosarkoomat ovat erityisen vaarallisia siksi, että niiden sijainti altistaa hengenvaarallisille verenvuodoille. Kun kasvain kehittyy pernassa tai sydämen seinämässä, se muodostaa poikkeavia verisuonia, jotka ovat hauraita.

Ajan myötä kasvaimen verisuonet voivat tukkeutua pienistä verihyytymistä ja osa kasvainkudoksesta kuolee hapen puutteeseen – tämä johtaa kasvaimen repeämiseen ja verenvuotoon vatsaonteloon (jos kasvain on pernassa tai maksassa) tai sydänpussiin ja rintaonteloon (jos kasvain sydämessä).

Runsaasti verta sisältävät elimet vuotavat paljon: pernasta voi vuotaa lyhyessä ajassa hengenvaarallinen määrä verta koiran vatsaonteloon, samoin sydämen kasvaimen repeämä täyttää sydänpussin verellä ja estää sydäntä lyömästä.

Näiden kasvainten sijainti ja verisuonirikkaus on siis suoraan yhteydessä taudin tappavuuteen. On hyvä huomioida, että hemangiosarkooma voi esiintyä myös muualla kuin pernassa ja sydämessä. Esimerkiksi maksa on kolmanneksi yleisin paikka sisäelinten hemangiosarkoomalle, usein yhdessä pernakasvaimen kanssa.

Keuhkoissa ja muissa elimissä hemangiosarkooma todetaan joskus etäpesäkkeenä (levinneessä muodossa).

Ihon ja ihonalaiskudoksen hemangiosarkooma on erillinen alatyyppi: sitä tavataan tyypillisesti ihossa tai lihaksissa ja sen käyttäytyminen poikkeaa jonkin verran sisäelinten hemangiosarkoomasta (ks. alempana kohta ”Voiko sitä ehkäistä?”, jossa kerrotaan UV-säteilyn vaikutuksesta ihomuotoon).

Kuitenkin, perna ja sydän ovat ne kriittisimmät sijainnit, joihin tämä syöpä koirilla iskee.

Miten ja miksi hemangiosarkooma kehittyy? Syyt, alttius ja rodut

Hemangiosarkooman tarkkaa syytä ei toistaiseksi tunneta, mutta todennäköisesti siihen kuuluvat geneettinen alttius ja sattumanvaraiset solumuutokset. Jotkut rodut ovat sille alttiimpia kuin toiset.

Tarkkaa syytä siihen, miksi tietty koirat sairastuvat hemangiosarkoomaan, ei vielä täysin tunneta. Kuten monien syöpien kohdalla, kyseessä on todennäköisesti monen tekijän summa, johon kuuluvat geneettinen alttius sekä sattumanvaraiset solumuutokset.

Se tiedetään, että hemangiosarkoomaan liittyy perinnöllisiä taipumuksia, koska tietyillä koiraroduilla tautia esiintyy huomattavasti keskimääräistä enemmän.

Erityisen riskialttiita rotuja ovat mm. kultainennoutaja, saksanpaimenkoira, labradorinnoutaja, berninpaimenkoira, portugalinvesikoira, bokseri ja skotlanninterrieri.

Myös eräät muut isot rodut (kuten dobermanni, irlanninsetteri ja basset hound) mainitaan joissain yhteyksissä, ja uroskoirilla on joissakin tilastoissa lievä yliedustus.

Hemangiosarkoomaa nähdään yleisimmin keski-ikäisillä ja vanhemmilla koirilla (yli ~6–8 vuoden iässä), mutta harvinaisissa tapauksissa jopa pennuilla on voitu todeta hemangiosarkoomaa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että mikä tahansa koira – rotuun tai kokoon katsomatta – voi sairastua siihen.

Vaikka tietyillä roduilla on suurempi riski, myös sekarotuisilla ja pienillä roduilla esiintyy sitä, ja erään tutkimuksen mukaan pienikokoisten koirien hoitotulokset ovat aivan yhtä huonot kuin suurilla roduilla.

Geneettiset tekijät

Alttius tietyillä roduilla viittaa geneettiseen komponenttiin, mutta mitään yksittäistä ”hemangiosarkoomageeniä” ei ole löydetty. Useat eri geenit ja mutaatiot lienevät osallisina. Esimerkiksi hemangiosarkoomakasvaimista on löydetty usein mutaatioita TP53-geenissä, joka on tärkeä kasvunrajoitegeeni (tuumorisuppressorigeeni – geeni, joka ehkäisee solua muuttumasta kasvainsoluksi).

Myös muut syöpään liittyvät signalointireitit (kuten PI3K/AKT/mTOR) sekä kasvutekijät (kuten VEGF ja bFGF) ovat tutkimuksissa yhdistetty hemangiosarkoomasolujen poikkeavaan toimintaan.

Nämä geneettiset muutokset ovat kuitenkin kasvaimen seurausta ja osa sen kehitystä, eikä niitä voida hyödyntää esimerkiksi taudin ennustamisessa etukäteen.

Perimä vaikuttaa hemangiosarkooman taustalla, mutta kyseessä on todennäköisesti usean geenin ja ympäristötekijän yhteisvaikutus. Valitettavasti jalostuksella tai muilla geneettisillä keinoilla ei tällä hetkellä pystytä tehokkaasti vähentämään taudin esiintyvyyttä.

Hormonit (sterilointi ja kastrointi)

Tuore tutkimus- ja tilastotieto viittaa siihen, että koiran steriloinnilla/kastroinnilla saattaa olla vaikutusta hemangiosarkooman ilmaantuvuuteen.

Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että steriloiduilla nartuilla hemangiosarkooman riski on ollut korkeampi kuin leikkaamattomilla (esimerkiksi yhdessä aineistossa steriloinnin todettiin liittyvän suurentuneeseen pernan hemangiosarkooman todennäköisyyteen, OR ~1,6).

Vastaavasti uroksilla kastrointi on voinut hieman nostaa riskiä. Syyn arvellaan liittyvän sukuhormoneihin, eli estrogeenien mahdolliseen suojaavaan vaikutukseen, mutta tästä ei ole varmaa näyttöä.

Asiantuntijat kuitenkin korostavat, että lisätutkimusta tarvitaan, ennen kuin voidaan tehdä johtopäätöksiä steriloinnin vaikutuksesta hemangiosarkooman riskiin.

Toistaiseksi steriloinnin hyödyt esimerkiksi ei-toivottujen pentujen ehkäisyssä ja muiden sairauksien (kohdun märkäkohtu, kiveskasvaimet jne.) torjunnassa ovat kiistattomat, joten lemmikin omistajan ei pidä kantaa syyllisyyttä mahdollisesta yhteydestä.

Hemangiosarkoomaan sairastunut koira ei ole omistajansa syytä – useimmiten kyse on epäonnen ja perinnöllisten tekijöiden yhdistelmästä.

Ympäristötekijät

Useimmille sisäelinten hemangiosarkoomille ei tunneta mitään selvää ulkoista riskitekijää.

Toisin kuin ihmisillä, koirilla kemikaaleja, toksiineja tai säteilyä ei ole selkeästi osoitettu syöpäkasvainten syyksi – vaikkakin esimerkiksi torjunta-aineiden ja tiettyjen kemikaalien on epäilty voivan myötävaikuttaa syöpäalttiuteen.

Yksi poikkeus liittyy ihon hemangiosarkoomaan: UV-säteilyn eli auringonvalon on todettu altistavan ihomuodon synnylle koirilla, joilla on ohut karvapeite ja vaalea iho (PetMD).

Pitkään auringossa oleskelleille, herkästi palaville koirille (esimerkiksi lyhytkarvaiset valkoihoiset rodut kuten whippet, dalmatialainen, vinttikoirat, beagle) saattaa kehittyä ensin hyvälaatuisia verisuonikasvaimia (hemangioomia) ihoon, jotka voivat ajan myötä muuttua pahanlaatuisiksi hemangiosarkoomiksi.

Tätä kutsutaan aktiiniseksi hemangiosarkoomaksi (auringon säteilyn aiheuttama). Sen sijaan viskeraaliseen (sisäelinten) hemangiosarkoomaan UV-säteilyllä ei ole merkitystä.

Myöskään elintavoilla (esim. ruokavaliolla tai liikunnalla) ei nykykäsityksen mukaan voida ehkäistä hemangiosarkoomaa – terveelliset elämäntavat toki ylläpitävät koiran yleiskuntoa, mutta eivät juuri estä tämän syövän syntyä.

Miten hemangiosarkooma muodostuu elimistössä?

Uusimpien tutkimusten valossa hemangiosarkooman ajatellaan voivan alkaa jo luuytimessä piilevästi. Luuytimessä on kantasoluja, jotka osallistuvat verisuonten uudis­muodostukseen kudoksissa.

Jos jokin tällainen solu mutatoituu syöpäsoluksi, joka voi verenkierron mukana kulkeutua eri elimiin (kuten pernaan, maksaan, keuhkoihin, sydämeen tai ihoon) ja pesiytyä sinne.

Mutatoituneessa solussa syöpäsolu saattaa maata uinuvana pitkään, kunnes jokin laukaiseva tekijä saa sen jakautumaan hallitsemattomasti kasvaimeksi.

Hemangiosarkoomalle on tyypillistä, että useita kasvaimia voi alkaa kasvaa samanaikaisesti eri puolilla elimistöä, toisistaan riippumatta.

Tämän vuoksi koiralla voi diagnoosihetkellä olla vaikkapa sekä pernassa että sydämessä kasvain (primaarikasvain), tai pieniä etäpesäkkeitä jo valmiina.

Hemangiosarkoomasoluilla on edelleen kyky muodostaa verisuonten kaltaisia rakenteita: ne luovat kasvaimeen onteloita, joihin kertyy verta.

Ajan mittaan verenkierron häiriöt kasvaimessa johtavat sen osittaiseen kuolioon ja repeämiseen, mistä seuraa verenvuoto kuten aiemmin kuvattiin.

Hemangiosarkooman kehitys on monisyinen prosessi, johon vaikuttavat perimä, mahdollisesti hormonit ja ympäristö (ihomuodossa myös UV), sekä solutason tapahtumat.

Valitettavasti emme voi tällä hetkellä ennustaa luotettavasti, mihin yksilöihin hemangiosarkooma iskee – emmekä siis suoraan estää kasvaimen muodostumista.

Mitkä ovat hemangiosarkooman oireet?

Hemangiosarkooma ei useinkaan aiheuta selkeää oireilua ennen akuuttia episodia. Sen oiraita voivat olla mm. väsymys, heikkous, apaattisuus, ruokahalun väheneminen, kalpeat ikenet sekä turvonnut vatsa.

Hemangiosarkooman petollisuuteen kuuluu, että pitkäänkään kehittyvä kasvain ei välttämättä aiheuta selvää oireilua, ennen kuin tapahtuu jokin akuutti episodi, kuten kasvaimen repeäminen.

Monet omistajat kertovat koiran olleen täysin normaali aina siihen saakka, kun koira yhtäkkiä romahtaa tai menehtyy.

Tästä huolimatta jälkikäteen ajatellen koiralla saattoi olla hienovaraisia oireita, joita on vaikea tunnistaa vakavan sairauden merkeiksi.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi:

  • Väsymys, heikotus tai apaattisuus – Koira väsyy helpommin lenkillä, vetäytyy enemmän nukkumaan kuin ennen.
  • Lihaskunnon tai kestävyyden heikkeneminen – Koira ei jaksa leikkiä tai ulkoilla yhtä pitkästi kuin aiemmin, ja/tai hengästyy nopeammin.
  • Ruokahalun heikkeneminen – Toisinaan omistaja huomaa koiran nirsoilevan ruuan suhteen tai laihtuvan hieman ilman selvää syytä.
  • Läähätys tai nopea hengitys levossa – Koira saattaa alkaa läähättää kevyesti sisätiloissa ollessaan, vaikka ei olisi kuuma (merkki siitä, että elimistö yrittää saada lisää happea).
  • Kalpeat ikenet – Kun koiran huulta nostetaan, ikenet voivat normaalin vaaleanpunaisen sijaan näyttää hyvin vaaleilta tai lähes valkoisilta. Limakalvojen kalpeus viittaa anemiaan eli punasolujen vähyyteen, mikä voi johtua kasvaimen aiheuttamasta pienestä, mutta jatkuvasta sisäisestä verenvuodosta.
  • Turvonnut vatsa – Jos esimerkiksi pernasta tai maksasta vuotaa verta vatsaonteloon, koiran maha voi vaikuttaa pömpöttävältä tai pinkeältä. Koiralla voi myös ilmetä epämukavuutta vatsan tunnustelussa.
  • Ontuminen tai kipu raajassa – Harvinaisemmissa tapauksissa, jos hemangiosarkooma sijaitsee lihaksessa tai luussa, koira voi alkaa ontua tai arastaa tiettyä aluetta kehossaan.
  • Iholla näkyvä punainen tai sinertävä läiskä/kyhmy – Ihon hemangiosarkooma voi esiintyä haavautuvana, punaisena pienenä pattina tai mustelmaa muistuttavana jälkenä iholla, etenkin vähäkarvaisilla alueilla (kuten vatsan iho). Tämä voi vuotaa verta tai rupeutua.

Valitettavasti mikään yllä luetelluista oireista ei ole hemangiosarkoomalle yksinomaan tyypillinen, vaan ne ovat hyvin yleisluontoisia.

Esimerkiksi väsymys, huono ruokahalu ja laihtuminen voivat erityisesti ikääntyneellä koiralla liittyä moneen muuhunkin vaivaan.

Usein hemangiosarkooma ei aiheuta koiralle jatkuvaa kipua – toisin kuin esimerkiksi luusyöpä, joka aiheuttaa selkeää kipua ja ontumista, verisuonikasvain etenee usein pitkään huomaamattomasti ja ”hiljaa”, kunnes äkillinen repeämä aiheuttaa episodin.

Tämän vuoksi sekä omistaja että eläinlääkäri voivat helposti olla epätietoisia taudin olemassaolosta ennen kuin jokin dramaattinen tapahtuma paljastaa sen.

Tyypillisin hemangiosarkooman ensioire on koiran romahdus. Koira saattaa kaatua kesken liikkeen tai löytyä makuulta voimattomana, ja se voi mennä jopa hetkellisesti tajuttomaksi.

Usein tähän liittyy sokin oireita: koira on kalpea, hengitys on kiihtynyttä, pulssi heikko ja syke nopea. Koira saattaa oksentaa tai olla reagoimaton. Pienempi sisäinen verenvuoto voi näkyä yleisenä heikkoutena ja uupuneena olemuksena – koira seisoo pää alhaalla, huojuu tai vaikuttaa hyvin haluttomalta liikkumaan.

Vakavassa sisäisessä verenvuodossa koira menee nopeasti heikkoon kuntoon: palelee, läähättää, lysähtää maahan eikä jaksa nousta.

Hengitysvaikeudet voivat korostua erityisesti sydänperäisessä hemangiosarkoomassa – koira hengittää vaivalloisesti, ja saattaa esiintyä yskimistä tai vaahtoavaa eritettä suussa nenässä (keuhkoihin tihkuneen nesteen vuoksi).

Jos vuoto tapahtuu aivoihin (hyvin harvinaista), koiralla voi ilmetä kohtauksia tai neurologisia oireita.

Äkillinen kuolema on valitettavasti melko yleinen seuraus hemangiosarkoomasta: jotkut koirat menehtyvät kotona tai matkalla eläinlääkäriin ensimmäisen kasvaimen repeämän seurauksena ennen kuin mitään ehditään tehdä.

Tämä on äärimmäisen traumaattista omistajalle, mutta on tärkeä tietää, että koira ei todennäköisesti kärsi pitkään – tajunnan tason laskiessa sokissa koira usein vaipuu nopeasti tiedottomuuteen.

Hemangiosarkooma on mestari piiloutumaan; se ei yleensä varoita itsestään etukäteen. Omistajan kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota epämääräisiin väsymisoireisiin, kalpeuteen, vatsan turpoamiseen tai hengitysvaikeuksiin ikääntyvällä koiralla.

Jos koirasi yhtäkkiä romahtaa, kyseessä on aina hätätilanne – hemangiosarkooma on yksi mahdollinen syy etenkin vanhemmalla, isolla koiralla, ja koira on vietävä välittömästi eläinlääkäriin.

Miten hemangiosarkooma diagnosoidaan?

Hemangiosarkooman diagnosointi alkaa usein akuutista tilanteesta. Jos koira tuodaan eläinlääkäriin romahduksen jälkeen, lääkäri tekee perustutkimuksen: tunnustelee vatsan (onko perna suurentunut tai vatsaontelossa nestekertymää), kuuntelee sydämen (onko sydänäänet vaimentuneet, mikä viittaisi sydänpussin nesteturvotukseen) ja tarkistaa limakalvot sekä kapillaaritäyttöajan (viive veren pakkautumisessa ikenissä).

Kalpeat ikenet ja nesteen havaitseminen vatsaontelossa ultraäänellä voivat herättää epäilyn hemangiosarkoomasta jo ennen varsinaista diagnoosia. Usein käy niin, että ultraäänitutkimuksessa löydetään pernasta iso kasvain ja vatsaontelossa vapaata nestettä (verta), mikä viittaa repeytyneeseen kasvaimeen.

Vaihtoehtoisesti röntgenkuvissa voidaan nähdä sydämen varjosteen laajentuminen ja keuhkoissa nestettä, mikä sopii sydänkasvaimen aiheuttamaan sydänpussin verentungokseen.

Jos koira on vakaassa kunnossa, eläinlääkäri voi ottaa verikokeita: niissä hemangiosarkooma saattaa näkyä anemiana (alhainen hematokriitti), joskus sirppimäisinä poikkeavina punasoluina tai jopa harvinaisina syöpäsoluina veren sivelyvalmisteessa – joskaan mikään verikoe ei kuitenkaan yksinään varmistamalla vahvista hemangiosarkoomaa.

Veriarvot voivat myös olla yllättävän normaalit, mikä ei kuitenkaan sulje pois kasvainta. Hemangiosarkooman epäily vahvistuu yleensä erilaisilla kuvantamistutkimuksilla:

  • Ultraääni on arvokas väline vatsaontelon kasvainten toteamiseen: kokenut ultraäänieläinlääkäri näkee pernassa tai maksassa olevan verestä koostuvan kasvaimen melko hyvällä tarkkuudella. Samoin sydämen ultraäänessä (ekkokardiografia) voidaan nähdä oikeassa eteisessä oleva kasvain tai sydänpussissa kelluva verihyytymä.
  • Röntgenkuvat voivat paljastaa laajentuneen sydämen varjostuman röntgenkuvassa tai keuhkojen etäpesäkkeet. Tarvittaessa erikoisklinikalla voidaan tehdä tietokonetomografia (CT)- tai magneettikuvaus (MRI), jotka antavat vielä tarkemman kuvan kasvaimesta ja sen leviämisestä.

Nämä auttavat myös taudin levinneisyyden arvioinnissa (ns. staging) – eli onko havaittavissa etäispesäkkeitä esimerkiksi keuhkoissa. Levinneisyys vaikuttaa hoitosuunnitelmaan ja ennusteeseen.

Lopullinen varmuus hemangiosarkooman diagnosoinnista saadaan kasvainkudoksen patologin tutkimuksella, eli biopsialla. Usein diagnoosi tehdään lopullisesti vasta, kun kasvain on kirurgisesti poistettu (esim. pernasta) ja lähetetty kudosnäytteeksi laboratorioon.

Biopsian tulos kertoo, onko kyseessä hemangiosarkooma vai jokin muu kasvain (joissain tapauksissa pernassa voi olla esimerkiksi hyvälaatuinen hemangiooma tai muun tyyppinen kasvain kuten pernan sidekudoskasvain).

Sydämen kasvaimesta biopsian ottaminen on haastavaa sen sijainnin vuoksi – sitä harvoin tehdään ennen hoitopäätöksiä, vaan eläinlääkäri saattaa joutua toimimaan ilman 100-prosenttista varmuutta.

Usein esimerkiksi oikean eteisen kasvainta pidetään todennäköisesti hemangiosarkoomana sen yleisyyden vuoksi, ellei jokin muu viittaa erilaiseen kasvaimeen.

Ihossa tai ihon alla olevista muutoksista eläinlääkäri voi ottaa ohuella neulalla solunäytteen (FNA), mutta hemangiosarkoomassa neulanäyte sisältää yleensä vain verta eikä tulos ole kattava. Siksi ihonkin kasvaimista tarvitaan yleensä kirurginen näyte tai koko muutos poistetaan tutkimista varten.

Valitettavasti tällä hetkellä ei ole olemassa seulontatestiä hemangiosarkooman havaitsemiseksi varhaisessa piilevässä vaiheessa. Asiaa kuitenkin tutkitaan – esimerkiksi verinäytteestä etsittävät biomarkkerit tai ultraääniseulonnat – mutta ikävä kyllä, rutiinikäytössä tällaista ei ole.

Joissain tapauksissa tarkka omistaja on tuonut vanhemman riskirodun ultraäänitutkimukseen ”varmuuden vuoksi” ja löydös on paljastanut pienen kasvaimen pernassa ennen sen repeämistä. Tämä on kuitenkin harvinaista.

Säännölliset terveystarkastukset (esim. vuosittain tai puolivuosittain seniorikoiralle) ovat suositeltavia, sillä niiden yhteydessä eläinlääkäri saattaa huomata vihjeitä hemangiosarkoomasta (esim. tuntee vatsassa kyhmyn tai havaitsee limakalvojen kalpeutta). Lopullinen diagnoosi varmistuu kuitenkin aina vasta kudosnäytteestä.

Miten hemangiosarkoomaa hoidetaan?

Hemangiosarkooman hoito riippuu siitä, missä kasvain sijaitsee ja kuinka pitkälle tauti on edennyt. Usein tarvitaan yhdistelmä kirurgista hoitoa ja lääkehoitoa, sekä tukihoitoja, jotta koiralle saadaan lisäaikaa ja parannettua sen elämänlaatua.

Valitettavasti hemangiosarkoomaa ei voida parantaa pysyvästi, mutta hoidolla voidaan pidentää koiran elinaikaa ja hidastaa taudin etenemistä.

Kirurginen hoito

Kirurgia (leikkaus) on ensisijainen hoito silloin, kun kasvain on paikallinen ja leikkaus on ylipäätään mahdollinen.

Tyypillisin esimerkki on pernassa oleva hemangiosarkooma: pernan poisto (splenektomia) on standarditoimenpide. Jos koiran yleiskunto sallii ja kasvaimen kokoon/sijaintiin nähden leikkaus on toteutettavissa, eläinlääkäri suosittelee yleensä pernan poistoa.

Leikkaus itsessään pelastaa koiran välittömältä verenvuodolta – vuotava perna poistetaan, jolloin verenvuoto tyrehtyy – ja antaa aikaa jatkohoitoja varten.

Usein leikkauksessa tarkastetaan myös muut elimet vatsaontelossa ja otetaan tarvittaessa näytteitä mahdollisista epäilyttävistä kohdista (esimerkiksi maksasta). Mahaontelon huuhtelu verenvuodon jälkeen tehdään myös.

Sydämen hemangiosarkoomassa kirurgiset vaihtoehdot ovat rajallisemmat. Sydämen oikean eteisen kasvainta ei useimmiten voida poistaa kokonaan, sen vaikeasta sijainnista johtuen ja koira on usein heikossa kunnossa massiivisen sydänpussin verenvuodon vuoksi.

Joissain erikoistapauksissa on tehty osittainen leikkaus (poistettu kasvaimen osa tai tehty ikkuna sydänpussiin), mutta pääsääntöisesti sydänkasvaimissa hoito on palliatiivista (oireita lievittävää) eikä parantavaa kirurgista toimenpidettä ole.

Ihon ja ihonalaisen hemangiosarkooman kohdalla kirurginen poisto on usein hyvinkin tehokas hoito. Erityisesti jos kyseessä on aktiininen (auringon aiheuttama) ihomuoto, kirurgisesti poistamalla ihomuutos riittävän laajoilla reunamarginaaleilla voidaan saada kaikki syöpäsolut pois.

Tällöin koira voi jopa parantua, jos kasvain ei ollut levinnyt. Leikkauksessa pyritään ottamaan puhdas alue ympäriltä, koska hemangiosarkooma leviää paikallisesti.

Joskus, jos ihonalainen hemangiosarkooma on laaja tai hankalassa paikassa, täydellinen poisto voi olla vaikeaa – tällöin voidaan harkita muuta paikallista hoitoa (kuten sädehoitoa) leikkauksen jälkeen tuhoamaan jäljelle jääneitä syöpäsoluja.

On tärkeää ymmärtää, että hemangiosarkoomaan liittyvä leikkaus tehdään usein hätätilassa. Koira voi olla hemodynaamisesti epävakaa (paljon verta menettäneenä, sokissa). Leikkaus ja nukutus tällaisessa tilanteessa sisältävät riskinsä, ja jokainen tapaus arvioidaan erikseen.

Kokenut eläinlääkäri tai erikoiskirurgi osaa kuitenkin tasapainottaa leikkauksen ajoituksen: joskus vakiinnuttavat toimenpiteet kuten neste- ja verensiirto tehdään ensin, ja leikkaus aloitetaan vasta kun koiran verenpaine on riittävän hyvä.

Yleisesti ottaen pernan poistoleikkaus on rutiinitoimenpide ja koirat toipuvat siitä hyvin, jos syöpä ei ole jo levinnyt laajalle. Leikkauksella ei valitettavasti yksinään paranneta hemangiosarkoomaa, mutta ilman leikkausta (vuodon ollessa päällä) koira menehtyisi todennäköisesti nopeasti.

Solunsalpaajahoito (kemoterapia)

Koska hemangiosarkooma leviää lähes aina mikroskooppisesti, pelkkä kirurginen poisto ei useimmiten riitä.

Solunsalpaajahoito, eli kemoterapia, on suositeltu hoitolinjauksen osa erityisesti tapauksissa, joissa kasvain on poistettu pernasta, mutta halutaan ehkäistä tai hidastaa etäpesäkkeiden kehittymistä.

Yleisimmin käytetty lääke on doksorubisiini (Adriamycin) – suonensisäinen sytostaatti, jota annetaan tyypillisesti noin 5 kertaa kolmen viikon välein.

Kemoterapia pyrkii tuhoamaan elimistöön jääneet syöpäsolut ja siten pidentämään aikaa ennen kuin uusia kasvaimia (etäpesäkkeitä) kehittyy.

On tärkeä huomioida, että kemoterapia ei koirallakaan paranna hemangiosarkoomaa lopullisesti, mutta se voi hidastaa taudin etenemistä merkittävästi.

Koiranomistajia huolettaa usein sytostaattihoitojen sivuvaikutukset. Koirien kemoterapia on kuitenkin yleensä lievempi kokemus kuin syöpähoidot ihmisillä: annokset ovat suhteessa pienempiä ja hoitojen tavoitteena on ylläpitää koiran hyvää elämänlaatua, ei aiheuttaa rankkoja oireita hinnalla millä hyvänsä.

Suurin osa koirista sietää solunsalpaajia hyvin – mahdollisia haittoja kuten lievää ruokahaluttomuutta tai ohimenevää ripulia voidaan hoitaa tukihoidoin. Eläinlääkärisi seuraa koiran veriarvoja jokaisen hoitokerran yhteydessä varmistaakseen, että elimistö palautuu injektioiden välillä.

Kemoterapian avulla keskimääräinen elinaika pernasta poistetun hemangiosarkooman jälkeen voi pidentyä muutamasta kuukaudesta jopa noin 6–9 kuukauteen (tästä tarkemmin ennuste-osiossa).

Jos leikkaus ei ole mahdollinen (esim. sydänkasvaimessa tai levinneessä taudissa), voidaan joskus silti antaa kemoterapiaa palliatiivisessa tarkoituksessa. Se ei poista kasvainta, mutta saattaa kutistaa joitakin etäpesäkkeitä ja hidastaa uusien kasvua, tuoden koiralle lisäaikaa.

Tässä yhteydessä hyödyn arviointi on tapauskohtaista – jos tauti on hyvin laajalle levinnyt, sytostaattihoidon teho voi olla rajallinen.

Hemangiosarkoomassa sädehoitoa käytetään harvoin, koska sisäelinten tapauksissa koko vatsaontelon tai sydänalueen säteilyttäminen ei ole käytännöllistä.

Ihon hemangiosarkoomissa tai lihaksen sisäisissä kasvaimissa, joita ei saada täysin pois kirurgisesti, voidaan harkita paikallista sädehoitoa tuhoamaan loput syöpäsolut.

Myös joissain suurissa ihonalaisissa kasvaimissa, joita ei voi leikata, sädehoito voi pienentää kasvainta ja helpottaa kipua. Sädehoito on erikoiseläinlääkärin toteuttamaa hoitoa ja saatavilla vain tietyissä paikoissa.

Tukihoidot ja palliatiivinen hoito

Koska hemangiosarkooma on usein jo diagnosointihetkellä pitkälle edennyt eikä parane kokonaan, palliatiivinen eli oireita lievittävä hoito on tärkeä osa hoitopolkua.

Sen tavoitteena on lievittää oireita ja ylläpitää koiran elämänlaatua tilanteessa, jossa parantava hoito ei ole mahdollinen tai siihen ei haluta ryhtyä.

Lääketieteellisesti perusteltuja tukihoitoja ovat:

  • Perikardiosenteesi ja vatsaontelon punktio:
    • Sydänpussiin (perikardium) tai vatsaonteloon kertyneen veren poistaminen neulalla voi lievittää nopeasti hengitysvaikeuksia ja heikotusta. Näillä toimenpiteillä ei vaikuteta itse kasvaimeen, mutta ne voivat parantaa potilaan tilaa tilapäisesti.
  • Verensiirto:
    • Vakavan akuutin verenvuodon ja siitä johtuvan anemian hoitoon voidaan käyttää punasoluvalmisteita tai kokoverensiirtoa. Tämä stabiloi potilaan tilan esimerkiksi ennen kirurgista toimenpidettä tai muun hoidon aloittamista.
  • Kipu- ja oirelääkitys:
    • Vaikka hemangiosarkooma ei yleensä aiheuta kroonista kipua ennen repeämää, sen aiheuttama vatsaärsytys, toimenpiteet tai mahdolliset rytmihäiriöt voivat vaatia kipulääkkeitä, pahoinvointilääkitystä tai rytmihäiriölääkitystä potilaan mukavuuden varmistamiseksi.
  • Traneksaamihappo:
    • Lääkkeenä voidaan käyttää myös traneksaamihappoa, joka tukee veren hyytymistä ja voi auttaa vuotojen hallinnassa. Sen käytöstä eläinlääketieteessä on kuitenkin rajallisesti tutkimustietoa, ja käyttö perustuu osin extrapolointiin ihmislääketieteestä.

Hemangiosarkoomassa hoidon tavoite ei ole kärsimyksen pitkittäminen hinnalla millä hyvänsä, vaan koiran hyvän ja kivuttoman ajan maksimointi jäljellä olevasta elämästä.

Monet koirat ovat hoitojen aikana ja välillä pirteitä ja iloisia, nauttivat ruuasta ja liikkuvat mielellään. Koiran omistajan rooli on tarkkailla, että koiran vointi pysyy hyvänä ja ettei kärsimys pitkity liiaksi.

Jos hoidot eivät tehoa ja koiran tila heikkenee, eläinlääkäri voi suositella palliatiivista eutanasiaa oikealla hetkellä. Tästä aiheesta lisää artikkelin lopussa kohdassa ”Miten surusta voi selvitä”, sillä se liittyy vaikeaan päätökseen luopua rakkaasta lemmikistä ajoissa.

Mitä omistaja voi tehdä?

Hemangiosarkooman diagnoosi on usein musertava uutinen, mutta omistaja ei ole tilanteessa täysin voimaton.

On useita tapoja, joilla voit auttaa koiraasi ja tehdä sen elinajasta mahdollisimman hyvän, vaikka aika jäisikin lyhyeksi.

  1. Hätätilanteessa toimi nopeasti
    • Äkillinen romahtaminen tai heikkous voi tarkoittaa sisäistä verenvuotoa. Soita välittömästi klinikalle ja vie koira päivystykseen – jokainen minuutti on tärkeä. Pysy itse rauhallisena, sillä se rauhoittaa myös koiraa.
  2. Osallistu hoitopäätökseen
    • Kun tilanne on vakautettu, eläinlääkäri käy läpi vaihtoehdot: leikkaus, kemoterapia tai oireenmukainen hoito. Pyydä aikaa miettiä tai tukea läheiseltä, jos päätös tuntuu ylivoimaiselta.
  3. Tue toipumista kotona
    • Jos päädyt leikkaukseen, noudata ohjeita lääkityksestä, haavanhoidosta ja lepoajasta. Pidä koira rauhassa, seuraa sen vointia (ikenet, hengitys, ruokahalu), ja käy jälkitarkastuksissa. Mahdollinen kemoterapia vaatii tarkkaa aikataulua ja verikontrollien seurantaa.
  4. Rajoita rasitusta
    • Vältä leikkejä ja kovaa liikuntaa, jotka voisivat aiheuttaa kasvaimen repeämän. Kevyt liikunta on eläinlääkärin luvalla usein suositeltavaa. Tarkkaile muutoksia päivittäin. Jos havaitset oireita, apu on vielä mahdollista.
  5. Tee loppuajasta mahdollisimman hyvä
    • Elä hemangiosarkoomaa sairastavan koiran kanssa päivä kerrallaan. Hemmottele sitä, ulkoilkaa rauhassa, ota valokuvia muistoksi ja viettäkää yhteistä aikaa. Koira ei tiedä olevansa sairas, joten jokainen hetki on arvokas.
  6. Varaudu luopumiseen
    • Kyseessä on nopeasti etenevä sairaus. Tee etukäteen suunnitelma: milloin on aika päästää irti, minne soitat ja haluatko eutanasian tapahtuvan kotona vai klinikalla. Päätös lopettamisesta on aina vaikea, mutta usein koiran kannalta armollinen. Se on rakkauden teko – vapautus kärsimyksestä.

Yhteenveto

Miksi halusin kirjoittaa tästä aiheesta? Siksi, että meidän koiramme kuoli hemangiosarkoomaan – tähän hiljaiseen, salakavalasti etenevään ja julmalla tavalla päättyvään tautiin.

Sairaus, jota ei havaittu ajoissa ja joka löytyi sattumalta. Meidän koiraa ultrattiin ja ultrattiin, mutta mitään kasvaimia tai sisäelinpoikkeavuuksia ei koskaan löydetty.

Nopeasti hengitys muuttui raskaammaksi ja raskaammaksi, koirasta tuli apaattisempi ja vatsa alkoi pullottaa. Ja sitten, liian pian, hyvästit.

Halusin myös, että sairaus saa sille kuuluvan nimen. Ei enää ”anemiaa”, ”nesteen kertymistä vatsaonteloon” tai ”laajentunutta sydäntä”. Tämän vittumaisen sairauden nimi on hemangiosarkooma.

Jos sinä luet tätä, ehkä elät jo niitä vaikeita hetkiä. Ehkä koirasi on juuri sairastunut tai olet menettänyt ystäväsi, kuten minä. Tai ehkä vain haluat ymmärtää, varautua, tietää enemmän. Kaikki syyt ovat oikeita.

Jos olet jo joutunut hyvästelemään ystäväsi – tiedä, että meitä on monta, jotka ymmärtävät, miltä se tuntuu.

Nousin selkään pyrstötähden,
valon maahan kulkemaan.
Älä sure, että lähdin,
sydämees jään asumaan.
Täältä takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan.
Elämän mä elin parhaan,
sua aina rakastan.

Mitä tehdä, jos koira syö sienen metsässä? Nämä ovat koiralle myrkyllisimmät sienet

Syksy on aktiivista sieniaikaa, jolloin koiranomistajien on oltava metsäretkillä erityisen tarkkana. Koirat – varsinkin pennut – ovat luonnostaan uteliaita ja saattavat maistella sieniä, jotka voivat aiheuttaa sille vakavan myrkytyksen.

Koirat eivät valitettavasti tiedä, mikä sieni on syötävä ja mikä myrkyllinen, eikä rehellisyyden nimissä moni omistajakaan (minä mukaanlukien). Siksi paras nyrkkisääntö metsässä on, että kaikki sienet ovat koiralle kiellettyjä herkkupaloja.

Tutkimusten mukaan vuosittain kymmenet koirat kärsivät sienimyrkytysoireita, ja vakavimmissa tapauksissa myrkytykset voivat johtaa jopa koiran menehtymiseen.

Tässä blogijutussa selvitetään, mitkä sienet ovat koirille kaikkein vaarallisimpia, miten tunnistaa sienimyrkytyksen oireet koiralla ja mitä toimenpiteitä myrkytysepäilyssä tulee tehdä.

Välittömät toimenpiteet, jos koira syö sieniä

Jos koira syö sieniä, kannattaa yrittää tunnistaa sienilaji, ottaa siitä näyte ja valokuvia sekä konsultoida eläinlääkäriä.
Jos koira syö sieniä, kannattaa yrittää tunnistaa sienilaji, ottaa siitä näyte ja valokuvia sekä konsultoida eläinlääkäriä.

Jos epäilet tai tiedät koirasi syöneen sieniä, on tärkeää toimia nopeasti ja rauhallisesti. Pyri välittömästi estämään koiraa syömästä lisää sieniä, jos se on vielä niiden läheisyydessä.

On tärkeää yrittää tunnistaa, mistä sienestä on kyse, sillä tieto on elintärkeä eläinlääkärin antaman hoidon kannalta. Jos mahdollista, ota näyte samasta sienestä, jota koira on syönyt.

Käytä suojakäsineitä ja säilytä sieninäyte paperipussissa tai kostean paperipyyhkeen sisällä. Älä käytä muovipussia, jotta sieni ei homehtuisi liian nopeasti. Merkitse pussi selkeästi ”Älä syö!”.

Valokuvaa sienet niiden kasvupaikalla. Kuvaa sienen kaikki osat: lakki, heltat, jalka ja jalan tyvi. Jalan tyven ympärillä oleva tuppi tai säkki voi olla merkki myrkyllisestä lajista, kuten kärpässienistä.

Tärkeimpänä ohjeena on kuitenkin tämä: jos epäilet koirasi syöneen sienen tai useampia, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Aikaa ei pidä hukata odotteluun.

Anna eläinlääkärille mahdollisimman paljon tietoa tapahtuneesta. Kerro, milloin koira todennäköisesti söi sienen, missä paikassa se tapahtui (tämä voi auttaa arvioimaan alueella yleisiä sienilajikkeita), kuinka paljon sieniä koira mahdollisesti söi, sekä miltä sieni näytti: kuvaile muotoa, väriä ja muita mahdollisia tunnusmerkkejä.

Sienimyrkytyksen oireet koirilla

Sienimyrkytyksen oireet voivat vaihdella suuresti riippuen syödyn sienen lajista ja sen sisältämistä myrkyistä. Oireet voivat ilmetä nopeasti, jopa 15 minuutin kuluessa syömisestä, tai ne voivat viivästyä useita tunteja tai jopa päiviä.

Varhaisia oireita, joita voi ilmetä 15 minuutista 3 tuntiin sienen syömisestä:

  • Oksentelu
  • Ripuli (voi olla myös veristä)
  • Liiallinen kuolaaminen
  • Vatsakipu
  • Ruokahaluttomuus

Myöhäisiä oireita, jotka voivat ilmetä tunneista päiviin myöhemmin sienen syömisestä:

  • Väsymys
  • Heikkous
  • Koordinaatiohäiriöt, kuten horjahtelu, epävarmuus, ataksia, ”humalainen” olo
  • Vapina
  • Kouristukset
  • Keltaisuus ikenissä, iholla tai silmänvalkuaisissa
  • Lisääntynyt jano ja virtsaaminen
  • Vähentynyt tai olematon virtsaaminen
  • Hallusinaatiot
  • Aggressiivisuus
  • Epänormaali tai alhainen syke
  • Romahdus
  • Sisäelinvauriot (maksa ja/tai munuaiset)
  • Kooma

Oireiden monimuotoisuus ja niiden ilmaantumisajan vaihtelu korostavat sienen tunnistamisen tärkeyttä. Esimerkiksi Suippumyrkkyseitikin aiheuttamat oireet voivat ilmaantua vasta useiden päivien kuluttua, jolloin munuaisvaurio voi olla jo vakava. Tämän vuoksi on tärkeää ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, vaikka koira vaikuttaisi aluksi oireettomalta.

On myös syytä muistaa, että jotkut sienet voivat aiheuttaa vakavia oireita jo pelkästä haistamisesta tai nuolaisemisesta. Vaikka et olisi nähnyt koiran syövän sientä, mutta epäilet sen saattaneen koskea myrkylliseen sieneen ja koiralla ilmenee oireita, on syytä hakeutua eläinlääkärin hoitoon.

Yleisimmät koirille myrkylliset sienet Suomessa

Yleisesti ottaen, jos sieni on myrkyllinen ihmiselle, se on todennäköisesti myrkyllinen myös koiralle. Suomessa kasvaa useita koirille vaarallisia myrkkysieniä, joista osa voi aiheuttaa hyvinkin vakavia myrkytyksiä.

Valkokärpässieni

Valkokärpässieni on kauttaaltaan valkoinen, mukaan lukien sen heltat.
Valkokärpässieni on kauttaaltaan valkoinen, mukaan lukien sen heltat. Kuva: Wikimedia Commons.

Valkokärpässieni (Amanita virosa) on kokonaan valkoinen kärpässienilaji, joka on yksi myrkyllisimmistä sienistä Suomessa. Se sisältää amatoksiineja, jotka aiheuttavat akuutin maksavaurion.

Pienikin määrä valkokärpässientä voi johtaa koiralla vakavaan myrkytykseen ja hoitamattomana kuolemaan. Valkokärpässientä tavataan koko Suomessa, joten se on syytä oppia tunnistamaan ja välttämään.

Kavalakärpässieni

Kavalakärpässieni on maailman vaarallisin kärpässieni ja yksi myrkyllisimmistä sienistä, mutta Suomessa onneksi melko harvinainen.
Kavalakärpässieni on maailman vaarallisin kärpässieni ja yksi myrkyllisimmistä sienistä, mutta Suomessa onneksi melko harvinainen. Kuva: Archenzo, Wikimedia Commons.

Kavalakärpässieni (Amanita phalloides) on maailman myrkyllisimpänä pidetty sieni, joka on sukua valkokärpässienelle. Kavalakärpässieni sisältää samoja amatoksiinimyrkkyjä ja tuhoaa koiran maksan nopeasti, usein kohtalokkain seurauksin.

Onneksi kavalakärpässieni on Suomessa harvinainen; sitä esiintyy lähinnä lounaisrannikolla. Koiranomistajan on kuitenkin hyvä tunnistaa tämä sienilaji, sillä jo pieni maistiainen on hengenvaarallinen.

Suippumyrkkyseitikki

Suippumyrkkyseitikki on tappavan myrkyllinen seitikkilaji, jolla on kuparinruskea lakki.
Suippumyrkkyseitikki on tappavan myrkyllinen seitikkilaji, jolla on kuparinruskea lakki, jossa on pieni kohouma. Kuva: Eric Steinert, Wikimedia Commons

Suippumyrkkyseitikki (Cortinarius rubellus) on pienikokoinen oranssinruskea seitikkisieni, joka on erittäin myrkyllinen. Suippumyrkkyseitikki sisältää orellaniini-nimistä myrkkyä, joka vaurioittaa koiran munuaisia ja maksaa jo pieninä annoksina.

Tämän sienen vaikutukset näkyvät viiveellä: koira voi aluksi vaikuttaa normaalilta, mutta muutaman päivän kuluttua ilmenee vakavia oireita, kun pysyvä munuaisvaurio on jo kehittynyt. Ruokaviraston mukaan suippumyrkkyseitikki on vaatinut Suomessa jopa kuolonuhreja.

Myrkkynääpikkä

Myrkkynääpikkä on havupuidem kannoilla viihtyvä pienikokoinen ja kellertävänruskea lahottajasieni.
Myrkkynääpikkä on havupuidem kannoilla viihtyvä pienikokoinen ja kellertävänruskea lahottajasieni. Kuva: Eric Steinert, Wikimedia Commons.

Myrkkynääpikkä (Galerina marginata) on pienikokoinen ruskea sieni, joka kasvaa usein lahopuulla (kannoilla ja maapuilla). Myrkkynääpikkä on erittäin vaarallinen, sillä se sisältää samoja tappavia amatoksiineja kuin kavalakärpässieni. Nämä sienet voivat aiheuttaa koiralle vakavan maksavaurion ja myrkytystilan pienestäkin määrästä.

Myrkkynääpikän huomaaminen koiran suussa on haastavaa sen pienen koon vuoksi – varo siis tilanteita, joissa koira nuuskii lahonnutta puunkappaletta tai kantokasaan ilmestyneitä ruskeita sieniä.

Korvasieni

Korvasieni on käsittelemättömänä tappavan myrkyllinen sienilaji, joka on helppo tunnistaa ruskeasta, ontosta ja poimuisesta lakistaan.
Korvasieni on käsittelemättömänä tappavan myrkyllinen sienilaji, joka on helppo tunnistaa ruskeasta, ontosta ja poimuisesta lakistaan. Kuva: CC BY-SA, Wikimedia Commons.

Korvasieni (Gyromitra esculenta) on ryppyisen aivomaisen lakin omaava ruskea sieni, jota kasvaa keväisin paljon. Raakana tai väärin käsiteltynä korvasieni on koiralle tappavan myrkyllinen. Se sisältää gyromitriini-nimistä myrkkyä, joka vahingoittaa maksaa ja hermostoa ja voi aiheuttaa mm. kouristuksia. Korvasienen myrkky on niin voimakas, että jopa sen keittovesihöyryt ovat vaarallisia hengitettynä.

Ihmiset syövät korvasieniä vain huolellisesti ryöpättynä, mutta koira saattaa hotkaista raakanakin – joten erityisesti kevätretkillä pidä koira poissa korvasieniesiintymistä.

Punakärpässieni

Punakärpässieni on myrkyllinen sieni, joka on helppo tunnistaa omintakeisen punavalkoisen värityksensä ansiosta.
Punakärpässieni on myrkyllinen sieni, joka on helppo tunnistaa omintakeisen punavalkoisen värityksensä ansiosta. Kuva: Onderwijsgek, Wikimedia Commons.

Punakärpässieni (Amanita muscaria) on kirkkaanpunainen, valkopilkullinen kärpässieni, joka sisältää hermostoon vaikuttavia myrkkyjä (muskimolia, iboteenihappoa ja hieman myös muskariinia), jotka voivat aiheuttaa koiralle sekavuutta, hoipertelua, uneliaisuutta tai toisaalta voimakasta levottomuutta. Punakärpässienen hallusinogeeniset myrkyt voivat saada koiran käyttäytymään poikkeavasti – esimerkiksi haukkumaan kummallisesti tai jopa aggressiivisesti.

Yleensä punakärpässienen myrkytys ei ole yhtä hengenvaarallinen kuin edellä mainittujen sienien, mutta oireet voivat silti olla rajuja ja vaatia kiireellistä hoitoa.

Huom! Myös sen lähisukulaisia, pantterikärpässieneä (Amanita pantherina) ja ruskokärpässieneä (Amanita regalis) esiintyy yleisesti Suomen metsissä.

Pulkkosieni

Pulkkosieni
Pulkkosieni on myrkyllinen, Suomessa erittäin yleinen sienilaji, jolla on ruskea lakki ja kellertävät heltat ja kellanruskea jalka. Kuva: James Lindsey, Wikimedia Commons.

Pulkkosieni (Paxillus involutus). Ruskean kellertävä pulkkosieni viihtyy koivumetsissä ja on salakavala myrkky­sieni. Sientä pidettiin aiemmin ruokasienenä, kunnes sen todettiin aiheuttavan vakavia myrkytysreaktioita: tuoreena syöty pulkkosieni on vaatinut Suomessa jopa kuolonuhreja.

Pulkkosienen syöminen voi johtaa koiralla esimerkiksi henkeä uhkaavaan verenhajoamisreaktioon (punasolujen tuhoutumiseen) ja siitä seuraavaan monielinvaurioon. Älä koskaan anna koiran syödä pulkkosieniä – tai mitään muutakaan tuntematonta sientä.

Sienimyrkytyksen ennaltaehkäisy koirilla

Innokkaat koirat, kuten kuvan akitapentu, saattavat löytää syksyisestä metsästä vaikka mitä maistamisen arvoista.
Innokkaat koirat, kuten kuvan akitapentu, saattavat löytää syksyisestä metsästä vaikka mitä maistamisen arvoista.

Tehokkain tapa suojella koiraa sienimyrkytykseltä on ennaltaehkäisy.

  • Pidä koira aina kytkettynä metsälenkeillä, erityisesti sienikauden aikana. Näin voit paremmin valvoa sen toimia ja estää sitä syömästä löytämiään sieniä.
  • Opeta koiralle ”jätä”- tai ”ei”-käsky, jonka avulla voit estää koiraa ottamasta suuhunsa sieniä.
  • Tarkista koiran ulkoilualueet mahdollisten sinien varalta. Poista mahdollisesti myrkylliset sienet pihaltasi.
  • Harkitse kuonokopan käyttöä lenkeillä, jos koirallasi on tapana syödä kaikkea maasta löytyvää.
  • Ota lenkeille mukaan koiran omia herkkuja. Voit houkutella sen huomion pois sienistä tarjoamalla sille niiden sijaan herkkuja.
  • Vältä kosteita, lämpimiä ja metsäisiä alueita sienikauden huippuaikoina, jos koiralla on taipumus syödä maasta löytämiään asioita.
  • Valvo erityisesti pentuja ja uteliaita koiria tarkasti ulkoillessa, sillä ne ovat todennäköisimmin syömässä kaikkea mahdollista.

Lähteet

  • Yle: ”Itse en antaisi koiran syödä mitään sieniä”, sanoo eläinlääkäri – myrkylliset sienet vievät koiria lääkäriin joka syksy
  • MTV Uutiset: Tarkkana metsässä: Tietyt sienet ovat koiralle jopa tappavia – tunnista myrkytyksen oireet
  • PetMD: My Dog Ate a Mushroom. Now What?
  • Ruokavirasto: Myrkylliset sienet
  • Evidensia: Koiraa kannattaa valvoa sienimetsässä

Koiran eturistisiteen repeämä ja TPLO-leikkaus: Meidän kokemuksemme ja toipumispäiväkirja

Seitsenvuotias kultainennoutajamme oli alkanut 2023 tammikuussa vähitellen ontumaan oletettavasti oikeaa takajalkaansa etenkin makuulta noustessaan. Kävimme näyttämässä jalkaa ortopedilla kesällä, joka totesi oikean sijaan vasemmassa polvessa näkyvän hieman nestettä, luupiikkiä ja mahdollisesti alkavaa ristisidevammaa.

Diagnoosi ei ollut ilmeinen, joten päätimme kokeilla konservatiivista hoitomuotoa: kipulääkekuuria ja lepoa. Ongelma meni kokonaan ohi, mutta palasi lievänä vähän väliä.

Tammikuussa 2024 koira ei eräällä iltalenkillä kyennyt laittamaan lainkaan painoa vasemmalle takajalalleen. Kipulääkkeiden ja polvituen voimin koira pystyi kyllä kävelemään, mutta lievä ontuminen palasi tämän tästä.

Melkein tarkalleen vuosi edellisestä ortopedikäynnistä, koira loukkasi uimarannalla toisen koiran kanssa leikkiessään sitten toisenkin eturistisiteensä.

Tämä on meidän tarinamme koiran eturistisiteen repeämästä, TPLO-leikkauksesta ja siitä toipumisesta. Vaikka toivoinkin, että tarinasta olisi tullut muille ongelman kanssa painivien kanssa toivoa antava sankaritarina, ei se sitä ollutkaan – ehkä jonkinlainen selviytymistarina kuitenkin.

Vaikka olen kerännyt ja lukenut koiran eturistisiteen repeämästä ja TPLO-leikkauksesta valtavat määrät tieteellisiä julkaisuja, artikkeleja ja blogijuttuja, ja katsonut muiden koirien toipumisista kymmeniä YouTube-videota, en missään nimessä ole alan asiantuntija.

Tässä blogijutussa mainittuja asioita ei tule ottaa eläinlääketieteellisinä ohjeina tai neuvoina. Jos ontuvan koirasi oireet viittaavat eturistisiteen repeämään, suosittelen ottamaan välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.

Sisällysluettelo

Koiran eturistisiteen repeämä – mikä se on?

Koiran eturistisiteen repeämä
Alkuperäinen kuva: Belton Vetenariny Clinic

Koiran polvinivelessä on etu- ja takaristiside. Etummaisen ristisiteen repeämä on tavallisin koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairaus. Koiralla polven ristiside voi pettää vähitellen viikkojen tai kuukausien aikana ja lopulta katketa aivan normaalin liikunnan seurauksena.

Eturistisiteen repeämä on yleisempi chow-chow:lla, bichon friseella, pikkuterriereillä, rottweilereilla, newfoundlandinkoirilla, mastiffeilla, akitoilla, bernhardinkoirilla ja noutajilla, erityisesti labradorinnoutajilla.

Kun ristiside on osittain poikki, ontuma on vaihtelevaa ja se voi olla tilapäistä, kun raajaa rasitetaan vähemmän.

Koirat, joilla on toisessa raajassa repeytynyt ristiside, alkavat yleensä suosia vahingoittumatonta jalkaa, mikä voi johtaa lopulta myös toisen polven vammautumiseen.

Koiralla, jolla toisen polven ristiside on pettänyt on 30-prosenttinen – ja joillakin roduilla jopa 70-prosentinen – mahdollisuus saada sama vaiva toiseenkin polveen, geneettisistä tekijöistä johtuen.

Koiran ylipaino ja reiden huono lihastasapaino voivat altistaa ristisiteen repeämälle.

Meillä koira alkoi suosimaan oikeaa takaraajaa, mikä alkoi näkyä vasemman takaraajan lihasheikkoutena ja ”tärinänä” paikallaan seisoessa. Lievä ylipaino edesauttoi melko varmasti toisenkin eturistisiteen repeämistä.

Mitkä ovat alkavan ristisideongelman oireita koiralla?

Koira, jolla on alkava eturistisideongelma voi Koirakissaklinikan mukaan oireilla monin tavoin:

  • Vaikeuksia nousta makuulta ja istuminen toisella ”kankulla” ✅
  • Vaikeuksia hypätä autoon ✅
  • Lihaskato ✅
  • Vaihteleva ontuminen ✅
  • Raajan jäykkyys ulkoilun jälkeisen levon jälkeen ✅
  • Polven ”paukkuminen” ✅
  • Vähentynyt liikuntahalukkuus
  • Polven liikeradan heikkeneminen
  • Polven sisäpinnan turvotus
  • Kipu polvea tunnusteltaessa
  • Haluttomuus leikkiä

✅ = Ilmeni meidän koiralla selkeänä.

Jatkuvat aktiviteetit lievästi loukkaantuneella jalalla aiheuttaa vamman ja oireiden pahenemisen.

Meillä eturistisidevaivat alkoivat näkyä ensin koiran yrittäessä nousta makuulta seisaalleen selvänä jäykkyytenä, lievänä ontumisena alkuun askeltaessa ja epäröintinä hypätä autoon. Ulkoilut ja peruskävely sujuivat kuitenkin suhteellisen hyvin.

Toisen ristisiteen repeydyttyä, koiran liikuntakyky romahti täysin ja sen polvi lonksui kävellessä todella pahaenteisesti. Jouduimme kantamaan koiran tarpeilleen, eikä se siitä huolimatta halunnut ottaa askeltakaan virtsatakseen tai ulostaakseen, vaan käänsi samantien kuononsa takaisin kotia kohti.

Kun kannoimme 40-kiloista urosta ortopedin vastaanotolle, olimme melko varmoja, että tämä jää myös sen viimeiseksi reissuksi.

Jos koirasi oireet täsmäävät, älä pelästy. Vaikka eturistisiteen repeämä on vakava ja koiran elämänlaatua merkittävästi heikentävä vamma, se on korjattavissa.

Miten eturistisiteen repeämää hoidetaan?

Ei-kirurginen hoito

Pienillä koirilla polveen kohdistuvat voimat ovat niin pieniä, että niillä voidaan kokeilla ei-kirurgista hoitoa.

Yli 3-4 kg painavilla koirilla suositellaan leikkaushoitoa ennen kuin polveen ehtii kehittyä nivelrikko.

Kirurginen hoito

Eturistisiteen repeämään on kehitetty lukuisia leikkaustekniikoita, joissa polvi tuetaan erikoisompeleilla. Toistuvassa kuormituksessa tukiommel kuitenkin aina löystyy tai pettää.

Isoilla ja aktiivisilla koirilla polven tuentaan perustuvilla menetelmillä hoitotulokset ovat huonoja. Sen vuoksi on kehitetty uudempia menetelmiä, joissa sääriluun yläpään rakenteita muutetaan siten, että eturistisidettä ei enää tarvita.

Yksi niistä on TPLO-leikkaus, jolla eturistisidevamman hoitoennuste on erittäin hyvä.

TPLO-leikkausta suositellaan isoille ja aktiivisille koirille

TPLO (engl. Tibial Plateau Levelling Osteotomy), eli vapaasti suomennettuna ”sääriluun yläpinnan tasoittava osteotomia”, on uusin ja käytetyin menetelmä koiran polven eturistisiteen repeämään.

Osteotomia tarkoittaa kirurgista toimenpidettä, jossa luuta katkaistaan tai siitä poistetaan osa, jotta voidaan korjata virheasentoja, lievittää kipua ja parantaa nivelen toimintaa.

TPLO-menetelmää suositellaan isokokoisille ja aktiivisille koirille, joille halutaan mahdollisimman hyvä hoitotulos. Jos isokokoisella koiralla repeää eturistiside, ortopedi tulee todennäköisesti suosittelemaan sen korjaamista nimenomaan TPLO-leikkauksella.

Ortopedin arvion mukaan meidän koiran vasemmassa takaraajassa oli 3/5 repeämä ja oikeassa täysi 5/5 repeämä, eli ristiside oli kokonaan poikki. Kaikkiaan koiran liikuntakyvystä oli jäljellä enää yksi viidesosa.

Me päädyimme ilman muuta TPLO-leikkaukseen ennen kaikkea sen hyvän ennusteen vuoksi. Koiralta on tarkoitus leikata ensin täysin revennyt oikea ja kuuden viikon kuluttua ensimmäisestä leikkauksesta vasen polvi.

Mitä TPLO-menetelmässä tehdään?

TPLO-leikkauksessa koiran sääriluuhun tehdään kaareva leikkaus, jossa polven kulmaa muutetaan uuteen asentoon kirurgisten implanttien avulla, jolloin polveen kohdistuvat voimat saadaan tasapainotettua ilman eturistisidettä.
TPLO-leikkauksessa koiran sääriluuhun tehdään kaareva leikkaus, jossa polven kulmaa muutetaan uuteen asentoon kirurgisten implanttien avulla, jolloin polveen kohdistuvat voimat saadaan tasapainotettua ilman eturistisidettä. Alkuperäinen kuva: Animal Surgical Center of Michigan.

TPLO-leikkauksessa sääriluuhun tehdään kaareva leikkaus, jossa polven kulmaa muutetaan uuteen asentoon kirurgisten implanttien avulla, jolloin polveen kohdistuvat voimat saadaan tasapainotettua ilman eturistisidettä.

Mitä riskejä TPLO-leikkaukseen liittyy?

Kuten kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin, myös TPLO-leikkaukseen sisältyy riskejä, mukaan lukien:

  • Kirurgiset riskit
  • Infektiot
  • Liiallinen verenvuoto
  • Negatiivinen reaktio anestesiaan
  • Implantin epäonnistumiset
  • Laitteistoon liittyvät komplikaatiot
  • Viivästynyt parantuminen
  • Jäykkyys
  • Lihasatrofia

Helsingin yliopiston eläinsairaalassa toteutetussa katsauksessa (pdf-tiedosto) eri asteisia komplikaatioita todettiin 49,6 % koirista, joille oli tehty TPLO-leikkaus.

Yleisimpiä komplikaatioita ovat:

  • Infektiot
  • Patellajänteen paksuuntuminen
  • Mediaalisen nivelkieruksen repeäminen
  • Verenvuodot
  • Hidas luutuminen
  • Osteomyeliitti eli luuydintulehdus
  • Sääriluun kyhmyn murtumat,

…sekä lievemmät komplikaatiot, kuten turvotus, haavan avautuminen ja mustelmat.

Polvi röntgenkuvataan uudelleen noin 8 viikon kuluttua luutumisen varmistamiseksi.

Miten nopeasti koira toipuu TPLO-leikkauksesta?

Toipuminen TPLO-leikkauksesta on nopeaa. Koirapotilas voi alkaa käyttämään leikattua jalkaansa jo 24–48 tunnin kuluessa. Koira käyttää leikattua raajaa varsin hyvin jo 1–2 viikon kuluessa.

Kuinka paljon TPLO-leikkaus maksaa?

TPLO-leikkaus on vaativa operaatio, joten se ei ole edullisimmasta päästä.

Kävin elokuussa 2024 läpi noin 30 eläinklinikkaa Google-hausta ja operaation hinnat vaihtelivat 2 100–2 900 euron välillä. Useimmilla klinikoilla on mahdollista saada maksuaikaa tai osamaksumahdollisuus.

Meillä TPLO-leikkaus maksoi 2 400 € per polvi + lääkkeet + seurantatutkimukset. Ei halpaa, mutta maksaisin tuon vaikka vain vuodesta parhaan kaverini kanssa.

Naapurimme sanoin: ”Juuri tällaisia yllättäviä tilanteita varten säästöt ovat olemassa.”

TPLO-leikkauksesta toipuminen päivä päivältä ja viikko viikolta

Huomaa, että nämä ohjeet perustuvat meidän saamiin ohjeisiin ja omiin kokemuksiin, sekä Edmonton Veterinaryn ohjeisiin, eivätkä ne välttämättä sovellu kaikille koirille. Noudata koirasi kanssa eläinlääkäriltä saamiasi ohjeita.

Kodin valmistelu ennen leikkausta

Ennen kuin koira tulee kotiin, sinun tulee päättää, minne aiot eristää sen leikkauksen jälkeiseksi ajaksi.

Koiran mukavuus on yhtä tärkeää kuin hyvä kuntoutumissuunnitelma. Koska koiran liikkuvuus on rajoittunutta, käytä riittävän aidattua aluetta tai tiettyä huonetta.

Meillä luotiin alue, joka kattoi olohuoneen, jossa ihmiset eniten oleilevat, iskän työhuone ja eteinen, mitä kautta ihmiset palaavat kotiin.

Pitkulanmallinen eteinen osoittautui erittäin haastavaksi paikaksi, koska koira ei mahtunut siellä kunnolla kääntymään tötterö eli kauluri päässään.

Käytännössä kaikki lattiat vuorattiin matoilla ja liukuestematoilla, joita saa esim. Puuilosta muutamalla eurolla. Pääsy muihin huoneisiin estettiin esteillä ja komentaen.

Välillä koiralla oli pääsy myös takkahuoneeseen paistamaan äiskän kanssa makkaraa.

Kotisäännöt

  • Ei hyppimistä lainkaan! Ei hyppäämistä sänkyyn, sohvalle tai ihmisiä vasten. Polven ylivenytys voi vaarantaa polven korjauksen ja viivästyttää paranemisaikaa.
  • Portaat tulee rajoittaa lyhyiksi päästäksesi taloon tai sieltä ulos. Lemmikin tulee olla lyhyessä hihnassa 2-3 porrasta ja sitä tulee aluksi tukea tarvittaessa esimerkiksi takapään alta levitellyllä pyyhkeellä tai lakanalla.
  • Ei aktiivista leikkiä. Vältä aktiivista leikkiä sinun ja muiden koirien kanssa, kunnes eläinlääkäri toisin määrää (todennäköisesti 8 viikkoa leikkauksen jälkeen, kunnes röntgenkuvat vahvistavat parantumisen).

Meillä hyppääminen sohvalla estettiin asettamalla sohvalle tarpeeksi isokokoisia esteitä (sohvatyynyjä), jotta sinne hyppääminen ei ole fyysisesti mahdollista.

Ortopedi antoi meille luvan kulkea kaksi matalaa porrasta etuovesta ulos poistuttaessa ja takaisin palatessa.

Ulkoiluun osallistui aluksi kaksi ihmistä, joista toinen varmisti, ettei kulkureitillä näy muita koiria, oravia tai naapurin kissaa, jotka saattaisivat kiinnostaa potilasta liikaa.

Leikkauspäivänä

    • Koira laitetaan leikkauksen jälkeen kotona lämpimään paikkaan lattiatasolle. Unelias koira saattaa tehdä tarpeet allensa, joten sen alle on hyvä laittaa suoja.
    • Koira saa yleensä nesteytystä kirurgisen toimenpiteen aikana, joten sen ei ole välttämätöntä syödä tai juoda leikkauspäivänä.
    • Ruoka- ja vesikipot otetaan pois, kunnes koira on täysin hereillä.
    • Koiralla on anestesian aikana suonensisäinen katetri nesteytystä varten. Eturaajassa olevan siteen voi poistaa jo saavuttaessa kotiin.

Meillä oli aika klinikalle klo 12, jossa ortopedi otti meidät vastaan. Q&A-session aikana koira rauhoitettiin. Meille kerrottiin, että operaatio voi kestää jopa viisi tuntia.

Yllättäen jo kello 15.15 saimme puhelun: ”Leikkaus onnistui hyvin, eikä merkkejä nivelrikosta havaittu. Koirapotilas on alkanut heräilemään ja noin puolen tunnin päästä sen voi hakea kotiin.”

Luulimme, että koira ei voi kävellä leikkauksen jälkeen lainkaan, mutta hämmästykseksemme se tuli nostoliinan tukemana hoitajan kanssa vastaan melkein omin jaloin.

Kotiutettu koira oli erittäin unelias ja sekava. Se söi ja joi hyvin vähän. Se ei kuitenkaan tehnyt tarpeitaan sisälle, jonka mahdollisuudesta meitä varoiteltiin.

Koira sai kolmea eri kipulääkettä. Lisäksi sillä oli opiaattia sisältävä kipulaastari ja samalla se oli saanut ns. kipupistoksen.

Ensimmäinen yö oli painajaismainen; koira itki, vaikeroi ja ”ulvoi” lääkepäissään koko yön ja vielä seuraavan aamunkin äiskän lähdettyä töihin. Vaikerointi loppui vasta leikkauksen jälkeisenä päivänä puoliltapäivin.

Joidenkin tutkimusten mukaan lähes neljänneksellä TPLO-menetelmällä operoitavista koirista voi esiintyä leikkauksen jälkeen dysforiaa, joka on euforian vastakohta. Sillä tarkoitetaan erittäin epämiellyttävää oloa tai huonovointisuutta. Dysforiasta kärsivä koira ajattelee, että ”mikään ei ole oikein”. 🙁

Koira TPLO-leikkauksen jälkeen samana päivänä heräiltyään.

Lääketokkuraisella koiralla alkaa jo hieman hymyilyttää.

Kivunpoistoon käytetään hännänjuureen kiinnitettävää opioidista kipulaastaria, joka voi vapauttaa elimistöön opioidikipulääkettä useamman päivän ajan. Lääkkeen vapautuminen kestää 72 tunnista jopa 5 vuorokauteen.

Meille annettujen ohjeiden mukaan koira voi palella anestesian johdosta, mistä syystä sille on tarjottava ylimääräistä lämpöä peittojen ja vilttien muodossa.

Itse en ollut lainkaan huomannut ohjetta, että kipulaastaria ei tule peittää, sillä se voi kiihdyttää vaikuttavan aineen (fentanyyli) imeytymistä ihon läpi ja siten lisätä yliannostuksen riskiä, joten suosittelen mittaamaan lämpöä usein ja noudattamaan peitteiden kanssa erityistä varovaisuutta.

Päivä 1 leikkauksen jälkeen

  • Jos leikkaushaavan päällä on side, sen voi poistaa 1–2 päivän kuluessa leikkauksesta. Jos side kastuu, se tulee poistaa heti. Jos side jätetään päälle liian pitkäksi aikaa, sen poistaminen on huomattavasti vaikeampaa. Tarkista haava päivittäin infektion merkkien varalta, joihin kuuluvat punoitus, turvotus, kipu ja erite.
  • Raajan alaosan turvotus on yleistä ja häviää yleensä 7–10 päivän kuluessa. Mustelmat voivat olla lieviä tai melko laajoja, ja ne paranevat ilman erityistä hoitoa samassa ajassa.
  • Älä anna koiran nuolla haavaa, sillä se voi aiheuttaa infektion tai avata haavan. Kauluri estää koiraa nuolemasta tai puremasta leikkausaluetta, mikä voi johtaa infektioon tai ompeleiden ennenaikaiseen purkautumiseen. Kauluria käytetään ensimmäisen kahden viikon ajan, tikkien poistamiseen asti.

Ensimmäisenä päivänä leikkauksen jälkeen kannoimme koiran ulos ja kävellessä pyrimme tukemaan sitä vatsan alta isolla pyyhkeellä. Koira ei suostunut tekemään tarpeitaan lainkaan, vaan halusi palata kotiin. Vasta illalla se suostui pissaamaan omalle pihalle. 👍

Päivät 2–7 leikkauksen jälkeen

    • Koiralla ei välttämättä ole suolitoimintaa seuraavien neljän päivän aikana. Jos suolitoiminta puuttuu pidempään, kyse voi olla ummetuksesta, jolloin on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
    • Ensimmäisten päivien aikana kaikki ulkoilut tulee tehdä vain tarpeiden tekemistä varten. Ensimmäisen viikon loppuun mennessä koira pystyy kävelemään 5 minuuttia kerrallaan. Mitä hitaammin kävelet, sitä todennäköisemmin se pystyy laittamaan painoa leikatulle jalalleen.
    • Käytä kylmähaudetta (esim. pakastevihannespussi) leikattuun polveen kolme kertaa päivässä, 10–20 minuuttia kerrallaan. Aseta ohut pyyhe tai talouspaperi kylmähauteen ja polven väliin välttääksesi paleltumishaavat. Kylmähaude vähentää turvotusta, mustelmia ja kipua.
    • Koiran jalan hieronta on tärkeää lihasten rentouttamiseksi ennen kuntoutusharjoituksia. Aseta koira kyljelleen siten, että leikattu raaja on ylöspäin. Keskity lihaksiin nivelen ala- ja yläpuolella. Hiero painamalla kevyesti lihaksia kämmenen tyvellä. Älä paina liian kovaa, jotta et vahingoita paranevia kudoksia.
    • Koirapotilas alkaa vähitellen käyttämään leikattua jalkaansa parin päivän kuluessa leikkauksen jälkeen.
    • Jos koira on liian aktiivinen toipumisen aikana, sen ontuminen voi pahentua.

Olin katsonut kymmeniä ”TPLO recovery” -videoita YouTubesta, joissa operoitu koira ei kykene laittamaan lainkaan painoa leikatulle raajalleen ensimmäisten päivien aikana, ja nähtyäni meidän koiran kävelevän toisena päivänä leikkauksen jälkeen neljällä jalalla, olin äimistynyt. Suomessa ollaan todentotta tälläkin alalla edelläkävijöitä.

Meidän koira teki tortut toisena päivänä leikkauksen jälkeen ja varasi leikattuun jalkaan pissatessa jo neljäntenä. Pissat olivat myös erinomaisen pitkiä, joten se oli ymmärtänyt, että nyt ei ulkoilla yhtä useasti.

Kipulaastarin poistamisen jälkeen neljäntenä päivänä koira oli oudon rauhaton. Se viihtyi samassa paikassa vain muutaman minuutin, nousi jaloilleen omin avuin ja siirtyi toiseen paikkaan. Kävelyt ulkona sujuivat hämmästyttävän hyvin, liki normaalisti.

Päivät 8–14 leikkauksen jälkeen

Seuraavia rutiinitoimenpiteitä tulisi tehdä sen jälkeen, kun side on poistettu, ja kunnes koira käyttää jalkaansa jatkuvasti ja on täysin liikuntakykyinen:

  • Polven passiivisia liikelaajuusharjoituksia tulisi noudattaa päivittäin, kunnes koira voi käyttää leikattua jalkaa säännöllisesti ja polven liikelaajuus on palautunut normaaliksi (kun voit taivuttaa ja suoristaa leikattua jalkaa yhtä paljon kuin tervettä jalkaa).

Pelkäsimme kamalasti taivuttaa leikattua jalkaa aluksi ollenkaan, koska meillä oli vain sanallisia ohjeita, eikä lainkaan käytännön tietoa, saati ymmärrystä koiran jalan liikeradoista. Tässä yksi (kenties hyvä?) YouTube-video liikelaajuusharjoituksien tekemiseen:

  • Hieronta auttaa rentouttamaan koiran lihaksia ennen kuntoutusharjoituksia.
    1. Aseta koira mukavalle alustalle kyljelleen leikattu jalka ylöspäin.
    2. Paina koiran lihaksia erittäin kevyesti kämmenpohjalla. Käyttämällä kämmenkantaa on epätodennäköistä, että painat liian kovaa ja vahingoitat paranevaa kudosta.
    3. Kohdista hieronta polvinivelen ylä- ja alapuolisiin lihaksiin.
    4. Jos koira ei osoita epämukavuuden merkkejä, hiero samoja alueita kevyesti sormilla (ei sormenpäillä). Tämä antaa syvemmän hieronnan.
    5. Muista, että koirallesi voi olla hyötyä myös toisen raajan hieromisesta, sillä se kompensoi loukkaantunutta jalkaa. Terveen raajan hierominen voi olla myös hyvä tapa harjoitella tekniikkaasi ja lisätä itsevarmuuttasi.
  • Kontrolloidut hihnalenkit auttavat koiraa vahvistamaan leikkauksesta toipuvaa jalkaa ja parantavat koiran yleiskuntoa.

Pyrimme tekemään passiivisia liikelaajuusharjoituksia, mutta koiran liikkuvuus näytti vain heikkenevän. Noin kymmenentenä päivänä leikkauksen jälkeen koiran kunto romahti. Yritimme käydä aamulla vain muutaman metriä pidemmän kävelyn, kun koira laittoi makuulle, eikä suostunut kivuissaan liikkumaan.

Päivä 14: Tikkien poisto

Noin 10–14 päivän kuluttua leikatusta jalasta voidaan poistaa tikit, mikäli leikkaushaava on parantunut hyvin, eikä muita ongelmia ei ole esiintynyt.

Meillä tikit poistettiin 13 päivää leikkauksen jälkeen, jonka jälkeen koira alkoi välillä roikottamaan leikattua jalkaansa. Lisäksi se pysähteli ja laittoi maaten kesken lenkin, mikä viittasi siihen, että sillä oli kovia kipuja.

Koska koiralla ei ollut kuumetta, eikä polvi tuntunut sen lämpimämmältä kuin toinenkaan, kirurgi epäili raajan ylirasitusta, mikä kuulosti epätodennäköiseltä, koska olimme käyneet kirjaimellisesti vain 5 minuutin kontrolloituja lenkkejä pihatiellä.

Toinen mahdollinen vaihtoehto oli leikkausalueen infektio, mutta siitä ei ollut mitään ulkoisia merkkejä; turvotusta, punotusta, leikkaushaavan eritettä tai kuumetta, jota mittasimme päivittäin.

Kolmas, joskin epätodennäköinen syy, oli kirurgin mukaan se, että jokin polvessa oli siirtynyt. Kirurgi määräsi täyslevon kolmeksi päiväksi, eikä alkanut määräämään antibiootteja puhelinkonsultaation perusteella.

Seurattuani kaksi päivää silmin nähden kärsivää koiraa, halusin ”toisen mielipiteen” ja varasimme ajan eläinlääkärille, jossa siltä otettiin verikokeet.

Koiran tulehdusarvot olivat tulehduskipulääkkeistä huolimatta 40 (normaali 10-15), mikä viittasi siihen, että jossain sisällä (ei haavassa) oli tulehdus. Saimme viikon pituisen antibioottikuurin. Niiden vaikutuksen alkamisen odottelu oli hermoja raastavaa.

Milloin vaikutukset alkavat näkyä? Toimivatko ne ylipäätään? Mitä jos infektio on virusperäinen, eikä antibiootit pure siihen? Mitä jos tulehdus on ehtinyt levitä muualle? Mitä jos koira romahtaa uudelleen kävelyllä?

Vasta viidentenä päivänä antibioottien aloittamisen jälkeen saatiin jotain positiivisia merkkejä: koira alkoi jälleen varaamaan operoituun jalkaan pissatessa.

Viikot 3–12

Seuraavat harjoitteet sisällytetään seuraavien 12 viikon aikana tapahtuvaan toipumiseen. Ohjelman tarkoituksena on lisätä vähitellen voimaa, tasapainoa ja kehon liikkuvuutta, jotta lemmikkisi voi palata normaaliin toimintaan. Nämä harjoitteet perustuvat Edmonton Veterinaryn ohjeisiin.

  1. Kontrolloidut hihnalenkit. Kävelylenkkejä tulisi tehdä lyhyellä hihnalla koiran ollessa vierelläsi.
    • Tähän asti olette kävelleet enintään 5 minuuttia 3–4 kertaa päivässä.
    • Tästä eteenpäin voit pidentää kävelyjä 3–5 minuutilla joka viikko: kolmannella viikolla 8–10 minuuttia, neljännellä viikolla 11–15 minuuttia jne.
    • Tätä aktiivisuutta tulisi lisätä vain, jos lemmikki käyttää jalkaansa jatkuvasti kävelyllä. Voit sisällyttää toimintaan kahdeksikkojen kiertämistä, kävelyä ylös ja alas loivasti S-kuviona, loivia nousuja, pitkän ruohon tai lumen läpi astumista tehden kävelyistä vähitellen haastavampia lihasmassan ja -kunnon kehittämiseksi.
  2. Painonsiirtoharjoitukset.
    • Pyydä lemmikkisi seisomaan suorassa liukumattomalla alustalla ja tönäise takapäätä varovasti puolelta toiselle 10 toiston ajan.
    • Tämä auttaa tasapainoon ja keskivartalon lihasten voimaan. Hyvä core-voima parantaa koiran kykyä suorittaa päivittäisiä toimintoja, sekä auttaa palautumaan vammoista, kuten TPLO-leikkauksesta.

Kolme viikkoa leikkauksen jälkeen antibioottikuuri loppui ja koiran liikkuminen otti jälleen askeleita huonompaan suuntaan. Se oli epävarma, käveli hitaammin, ontui lievästi ja pysähteli.

Jälleen kerran otimme yhteyttä klinikalle, joka ortopedia konsultoituaan, määräsi toisen viikon mittaisen antibioottikuurin. Kirurgi halusi nähdä koiran ja saimme ylimääräisen ajan neljä viikkoa leikkauksen jälkeen.

Ortopedi otti röntgenkuvat, jossa näkyi ikävästi törröttävä löystynyt ruuvi. Luutuminen oli edennyt, mutta huonosti, ja oireet viittasivat luutulehdukseen (osteomyeliitti), johon määrättiin vaivaan paremmin tepsivä antibiootti seuraavaksi kahdeksi viikoksi.

Toisaalta olimme tyytyväisiä siihen, että ongelmien juurisyy oli selvinnyt, mutta toisaalta erittäin pettyneitä, että nopea toipuminen ei ollut suurista odotuksista huolimatta tapahtunutkaan.

Toisen jalan leikkaus oli suunniteltu 6 viikon päähän ensimmäisestä. Nojatuoliortopedina ajattelin, että se ei tule missään nimessä tapahtumaan.

Mikä osteomyeliiti eli luutulehdus on?

Luutulehdus eli osteomyeliitti on tyypillisesti bakteerin aiheuttama infektio, joka voi olla joko akuutti (äkillinen) tai krooninen (pitkäaikainen).

Akuutissa luutulehduksessa bakteeri pääsee luuhun joko verenkierron kautta tai leikkauksen jälkeen.

Luutulehduksen aiheuttavat yleensä stafylokit (70 % tapauksista) tai streptokokit. Akuutti luutulehdus on korkeakuumeinen tauti, jonka voivat aiheuttaa myös luun korjaamiseen käytetyt ruuvit ja metallilevyt.

Joidenkin tutkimusten mukaan luutulehdus vaatii vähintään 4–6 viikon suonensisäisen antibioottikuurin, jota voi seurata useita viikkoja tai kuukausia kestävä oraalinen antibioottijakso, vasteesta riippuen.

Meidän koira oli saanut vain 2,5 viikon kuurin, ja senkin pätkissä.

Seuraavassa röntgenissä havaittiin edistystä: Luutuminen oli nyt edennyt, mutta ei valmis. Kirurgin mukaan löystyneen ruuvin ei pitäisi aiheuttaa ongelmia.

12 viikon jälkeen…

Koiran korjattu sääriluu pitäisi olla täysin parantunut, ellei leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita ole ilmaantunut. Vaikka luu on parantunut, polviniveltä tukevien lihasten ja kudosten kuntouttamista tarvitaan vielä runsaasti.

Nyrkkisääntö on, että lihaksen rakentaminen kestää 2-4 kertaa pidempään kuin sen menettäminen. Tämä tarkoittaa, että jokaista lihasten surkastumiseen johtavaa viikkoa kohti tarvitaan 2-4 viikkoa lihasmassan uudelleenrakentamiseen.

Saattaa siis kestää 6 kuukautta, ennen kuin koiran raajat saavuttavat alkuperäisen lihasmassan.

Meillä TPLO-leikkauksesta saatu luutulehdus oli viivästyttänyt kuntoutusta siinä määrin, että vielä 16 viikkoa ensimmäisen leikkauksen jälkeen, toisen jalan operointia päätettiin siirtää 1-2 kuukaudella.

Noin 20 viikkoa operaation jälkeen leikkaamaton vasen polvi alkoi naksua pahaenteisesti.

Myös vasen oli saatava kuntoon, joten varasimme heti leikkausajan viisi ja puoli kuukautta ensimmäisestä leikkauksesta.

Kohti toista leikkausta 6 kuukautta myöhemmin

En jännittänyt ensimmäistä TPLO-leikkausta lainkaan, koska sen hoitoennuste on erinomainen ja olin lukenut siitä valtavan määrän tietoa.

TPLO-leikkauksessa kuntoutuminen on yleensä progressiivisesti etenevä, toisin sanoen jalan käytön tulisi parantua päivä päivältä. Tavallisesti koira pystyy laittamaan painoa leikatulle jalalleen jo 24–48 tunnin kuluessa, ja käyttämään sitä varsin hyvin jo 1-2 viikon kuluessa.

Koska ensimmäinen leikkaus oli mennyt ns. persiilleen, jännitin ja pelkäsin toista leikkausta vähintään viisi kertaa enemmän.

Vaikka operoitu raaja näytti toimivan nyt hyvin, oikean luutulehdus oli venähdyttänyt kuuden viikon toipumisen lähes kuuteen kuukauteen. Se on pitkä aika koiran elämästä.

Lisäksi, koira varasi pissatessa edelleen mieluummin ei-operoituun vasempaan jalkaan, vaikka oikeaan varaaminen oli alkanut näyttämään erinomaisen tasapainoiselta. Oliko syynä kipu vai tottumus, kuka tietää?

Kirurgin mukaan operoidun jalan löystyneiden ruuvien ei tulisi aiheuttaa ongelmia, mutta hän halusi kuitenkin poistaa ne toisen leikkauksen yhteydessä pienen avanteen kautta.

Vaikka itse toivoin, että tässä olisi keskitytty ei-operoituun jalkaan, luotin ilman muuta asiantuntijan sanaan. Se oli nyt tarpeellista tehdä, ja niin myös tehdään!

Toisen jalan TPLO-leikkaus tammikuussa 2025

Toinen leikkaus oli edellistä pidempi. Veimme koiran klinikalle klo 8.00 ja kauppareissun jälkeen ajoimme kotiin olemaan huolissaan.

Tällä kertaa – vasta 5,5 tuntia myöhemmin – klo 13.30 saimme puhelun, jonka mukaan operaatio oli sujunut suunnitelmien mukaan. Myös vasemman polven eturistiside oli ollut täysin revennyt.

Lisäksi polven sisemmässä nivelkierukassa oli havaittu vaurioita, joita oli pyritty korjaamaan, sekä alkavaa nivelrikkoa. Nämä kaikki voivat pidentää toipumisaikaa ja kovassa rasituksessa aiheuttaa koiralle kipuja.

Kirurgin mukaan koiran molemmat jalat vaikuttavat ns. koukkujaloilta, jonka aiheuttamaa jäykkyyttä suositellaan helpottamaan intensiivisellä fysioterapialla. Vasempaan polveen oli laitettu edellistä tukevampi ruuvi löystymisen estämiseksi.

Ensimmäiset päivät olivat tälläkin kertaa yhtä helvettiä. Vaikka koira nukkui suurimman osaa päivästä, se vaikeroi ja valitti samalla koko ajan – ja tällä kertaa jopa pidempään kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Koiran lämpö oli jatkuvasti alhaalla, joten peittelimme sitä, mittasimme kuumetta, lisäsimme ja poistelimme peittoja ja mittasimme lämpöä.

Meitä kehotettiin ottamaan ensimmäiset neljä viikkoa erittäin rauhallisesti, joten päivittäiset ulkoilut vähennettiin kolmeen ja teimme vain lyhyitä ”pyrähdyksiä” ulos.

Toisen leikkauksen jälkeen koira ei päässyt aluksi makuulta lainkaan seisaalle, koska myös toiseen polveen oli tehty korjauksia. Seisaalle nostamisen jälkeen koira vaikutti ulkona erittäin innokkaalta ja jopa kiireiseltä – veti hihnassa ja olisi mieluusti halunnut jopa kiivetä lumipientareelle tutkimaan lisää hajuja.

Koira ei kuitenkaan pissannut. Jos olen oikein ymmärtänyt, koiran rakko tyhjentyy tai tyhjennetään leikkauksen yhteydessä, mutta jos se ei (lähteestä riippuen) pissaa 12–24 tuntiin leikkauksen jälkeen, se voi johtaa vakaviin ongelmiin.

Niinpä jouduimme viemään sen heti leikkauksen jälkeisenä päivänä katetroitavaksi, eli mekaaniseen virtsarakon tyhjennykseen.

Mikä polven sisempi kierukka on?

Koiran polvi, jota eläinlääketieteessä kutsutaan stifle-niveleksi on rakenteeltaan monimutkainen kokonaisuus. Siihen kuuluvat reisiluu (femur), sääriluu (tibia), polvilumpio (patella) sekä joukko nivelsiteitä ja lihaksia, jotka takaavat koiran hallitun liikkumisen.

Yhtenä polvinivelen keskeisinä osana ovat nivelkierukat (meniskit), joita on kaksi: sisempi (mediaalinen) ja ulompi (lateraalinen). Sisempää nivelkierukkaa kutsutaan suomeksi myös mediaaliseksi nivelkierukaksi.

Nivelkierukoiden tehtävänä on vaimentaa iskuja, vähentää kitkaa ja tukea nivelen vakautta. Kun polvi joutuu koville esimerkiksi juostessa, hypätessä tai äkillisten suunnanvaihdosten yhteydessä, nivelkierukka toimii polvinivelen ”iskunvaimentimena” varmistaen, ettei reisi- ja sääriluu pääse hankaamaan liikaa toisiaan vasten.

Sisempi nivelkierukka voi vaurioitua ristisidevammojen yhteydessä, sillä se muuttaa polven kuormitus- ja tukirakenteita.

Mikä nivelrikko on?

Nivelrikko eli artroosi on yleinen sairaus koirilla. Se on pitkäaikainen ja krooninen tauti, jonka esiintyvyys lisääntyy ajan myötä.

Nivelrikon oireita ovat ontuminen ja jäykkyys liikkua, sekä esimerkiksi ongelmat hypätä autoon. Oireet ovat tyypillisesti pahimmat kovan liikunnan jälkeen.

Nykytietämyksen valossa kyseessä on tapahtumasarja, jossa rusto hajoaa nopeammin kuin se ehtii korjaantua. Niveleen kehittynyt rappeutumisreaktio aiheuttaa koiralle tulehdusta ja kipua.

Virtsaamattomuus leikkauksen jälkeen

Leikkauksen yhteydessä koiralle annettavat nukutus- ja kipulääkkeet voivat vaikuttaa väliaikaisesti virtsarakon toimintaan ja virtsaamiseen.

Koiralla ei välttämättä ole suolitoimintaa muutamaan päivään TPLO-leikkauksen jälkeen, mutta sen tulee virtsata 24 tunnin kuluessa leikkauksen jälkeen.

Jos koira ei pysty tyhjentämään rakkoaan, kehoon voi kertyä haitallisia kuona-aineita, jotka voivat johtaa vakaviin terveysongelmiin.

Meidän koira ei virtsannut tai ulostanut 24 tuntiin leikkauksen jälkeen, jolloin otimme saamamme ohjeistuksen mukaisesti yhteyttä klinikalle, josta saatiin kiireellinen aika ultraäänitutkimukseen.

Täpötäynnä ollut virtsarakko tyhjennettiin ja meille vakuuteltiin, että jatkossa koira tulee pissaamaan normaalisti. Kuulemma yksikään koira ei vielä kertaakaan ole tullut tyhjennykseen toista kertaa.

Näin myös tapahtui. Koira pissasi tästä eteenpäin normaalisti.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Repeytyneestä ristisiteestä

Onko koiran repeytynyt eturistiside kipeä?

Kyllä, VCA Animal Hospitalsin mukaan ristisiteen täydellinen repeytyminen on koiralle erittäin tuskallinen.

Repeytyneen eturistisiteen johdosta koiran polvinivel muuttuu epävakaaksi, mikä johtaa vaikeaan ontumiseen.

Voiko koira elää repeytyneen eturistisiteen kanssa?

Wisconsin Venerinary Orthopedicsin mukaan oikea vastaus on kyllä ja ei. Vaikka koira voi kyllä elää repeytyneen eturistisiteen kanssa, vamma vaikuttaa merkittävästi sen elämänlaatuun. Ongelma voi pahentua ajan myötä ja aiheuttaa koiralle lisää terveysongelmia.

Atlantic Coast New Yorkin mukaan ristisidevamman hoitaminen polvituilla on ei-kirurginen vaihtoehto, joka voi auttaa vakauttamaan polvinivelen joillakin koirilla.

Polvituki antaa nivelsiteelle aikaa arpeutua ja parantua. Ristisidevamman hoito polvituen avulla voi olla onnistunut yhdistettäessä rajoitettuun aktiivisuuteen.

Me käytimme ensimmäisen repeämän jälkeen koiran oireillessa Taituki-polvitukea, joka kyllä auttoi koiraa kävelemään, mutta ei tietenkään poistanut ongelmaa.

Voiko koiran eturistide parantua itsestään?

Repeytynyt eturistiside ei voi parantua itsestään, eikä sitä voi korvata siirteellä. Leikkaushoito on käytännössä ainoa vaihtoehto pysyvästi korjata epävakaus ja lievittää repeämän aiheuttamaa kipua.

TPLO-leikkauksesta

Onko koiran TPLO-leikkaus sen arvoinen?

TPLO:n hyödyt ovat paljon suuremmat kuin sen mahdolliset negatiiviset vaikutukset. Leikkaus vähentää merkittävästi koiran kipuja ja epämukavuutta.

Vaikka toimenpide saattaa olla kallis, koiran hyvinvointiin sijoittamista pidetään usein kannattavana.

Viime kädessä päätös TPLO-leikkauksesta tehdään yhdessä eläinlääkärin kanssa, joka voi arvioida koiran yksilölliset tarpeet ja suositella sopivinta toimenpidettä.

Voiko koiran jättää kotiin yksin TPLO-leikkauksen jälkeen?

Koiran liikkuvuuden tulee olla rajoitettua ainakin 1-2 viikon ajan, kunnes tikit on poistettu. Sen jälkeenkin on parasta antaa koiran enimmäkseen levätä.

Meilläpäin kiertelee monenlaisia ovelta ovelle -kaupustelijoita, joten poistimme ovikellosta patterit ja laitoimme ovelle lapun, jossa kehotettiin olemaan soittamatta ovikelloa tai koputtamatta taataksemme ovelle innokkaasti ryntäävälle koiralle täydellisen rauhan kuntoutua.

Miten pitkään TPLO-leikkauksesta toipuminen kestää?

TPLO-leikkauksen jälkeen koira voi asettaa jonkin verran painoa operoidulle jalalle jo 24 tunnin kuluessa, ja useimmat potilaat voivat kannattaa kohtuullista painoa 2 viikon kuluessa.

TPLO-leikkauksesta toipuminen on koiralle 12–16 viikkoa kestävä prosessi, mutta usein nopeampi kuin monissa muissa leikkauksissa.

Voiko koira kävellä ympäriinsä TPLO-leikkauksen jälkeen?

Etenkin ensimmäisten viikkojen aikana koiran liikkumista tulee rajoittaa toipumisen varmistamiseksi.

Koiran tulisi pysyä hallitusti rajoitetussa tilassa ja ulkoilla vain lyhyellä hihnalla tapahtuvilla kävelyillä.

Onko TPLO-leikkaus kiireellinen? Mitä jos odotan?

Useimmat kirurgit katsovat, että mitä pidempään koira kävelee epävakaan polven kanssa, nivelkierukkavamman riski kasvaa.

Mitä nopeammin leikkaus suoritetaan, sitä nopeammin koira viihtyy ja voi palata normaaliin toimintaan.

Miksi TPLO-leikkaus on niin kallis?

TPLO-leikkaus on vaativa kirurginen toimenpide, joka edellyttää erikoisosaamista, jossa polven biomekaniikkaa muutetaan pysyvästi.

Hintaan vaikuttavat myös korkealaatuiset implantit, anestesia ja seurantatutkimukset.

Kustannuksiin vaikuttavat myös leikkauksen jälkeinen kuntoutus, lääkehoito, kontrollikäynnit, mukaan lukien röntgenkuvaukset ja fysioterapia.

Voiko TPLO-leikkaus epäonnistua?

Kyllä, TPLO-leikkaus voi epäonnistua eri syistä, kuten ongelmista implanttien kanssa, luun paranemisongelmista, infektioista tai liian aikaisesta rasituksesta.

Implantit voivat löystyä, murtua tai aiheuttaa metalliherkkyyttä, mikä voi johtaa kipuun ja tulehdukseen.

Luun paraneminen voi viivästyä erityisesti vanhemmilla koirilla tai niillä, joilla on heikentynyt luuston aineenvaihdunta.

Infektiot ovat yksi yleisimmistä epäonnistumisen syistä, ja ne voivat vaatia antibioottihoitoa tai jopa implanttien poistamisen.

Biomekaaniset ongelmat, kuten virheellinen kulman korjaus tai polvilumpion sijoiltaanmeno, voivat myös vaikuttaa lopputulokseen.

Lisäksi liian aikainen liikunta voi johtaa implanttien irtoamiseen tai luun murtumiseen.

Jos koira ontuu pitkään leikkauksen jälkeen, ei varaa painoa jalalleen tai haava tulehtuu, on syytä hakeutua eläinlääkäriin.

Epäonnistunut TPLO voidaan joskus korjata uudella leikkauksella, mutta toipumisen onnistumiseksi on tärkeää noudattaa eläinlääkärin ohjeita ja rajoittaa koiran liikuntaa paranemisen aikana.

Mistä TPLO-implantit on valmistettu?

TPLO-implantit on valmistettu 316L ruostumattomasta teräksestä, joka on laajalti käytetty biomateriaali kirurgisissa implanteissa.

Tämä materiaali sisältää raudan lisäksi kromia, nikkeliä ja molybdeeniä, jotka parantavat materiaalin lujuutta, kestävyyttä ja korroosiokestävyyttä.

Milloin kaulurin voi poistaa?

Useimmat eläinlääkärit suosittelevat, että kauluria pidetään vähintään 10–14 päivää leikkauksen jälkeen.

Kaulurin voi poistaa vasta, kun tikit on poistettu ja leikkausalue on parantunut riittävästi. Tämä vähentää merkittävästi infektioriskiä ja auttaa varmistamaan, että haava paranee oikein.

Meille annettiin ohjeet, että kauluria käytetään tikkien poistamiseen asti 14 päivänä leikkauksen jälkeen. Jos koira osoittaa kiinnostusta leikkaushaavaa kohtaan, kaulurin käyttöä jatketaan. Lopetimme kaulurin käytön tikkien poiston jälkeen, 15 päivää leikkauksen jälkeen.

Koiralle nimi: Parhaat ideat ja vinkit nimen valintaan

Koiralle nimen valitseminen on yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä päätöksistä uuden perheenjäsenen saapuessa kotiin. Nimi ei ole vain sana, vaan se on tärkeä osa koiran identiteettiä ja suhdetta omistajaan. Olemme jo aiemmin käyneet läpi suosittuja koirannimiä eri maista ja kulttuureista, mutta nyt keskitymme siihen, miten löydät juuri sinun koirallesi sopivan ja merkityksellisen nimen.

Tässä blogijutussa saat parhaat vinkit ja ideat nimen valintaan. Käymme läpi, millainen hyvä koirannimi on, mitä kannattaa ottaa huomioon käytännössä ja miten löytää inspiraatiota ulkonäöstä, luonteesta, luonnosta ja tarinoista. Lisäksi voit kokeilla kätevää koiran nimigeneraattoria, josta löydät yli 3 000 nimiehdotusta.

Lähdetään yhdessä etsimään nimeä, joka istuu täydellisesti juuri sinun koirasi tassunjälkeen!

Koiran nimigeneraattori

Uuden koiranpentuni nimi on:
Räsy

Minkälainen on hyvä nimi koiralle?

Hyvä koiran nimi on lyhyt, sisältää vain pari tavua, eikä sekoitu komentoihin. Tämä musta labradorinnoutajan pentu voisi olla esimerkiksi Musti tai Piki.
Hyvä koiran nimi on lyhyt, sisältää vain pari tavua, eikä sekoitu komentoihin. Tämä musta labradorinnoutajan pentu voisi olla esimerkiksi Musti tai Piki.

1. Ytimekäs – 1-2 tavua on kultaa

Hyvä koiran nimi on lyhyt, selkeä ja helposti lausuttava. Nyrkkisääntönä toimii, että parhaat koiranimet sisältävät yleensä yhden tai kaksi tavua — korkeintaan kolme.

Lyhyet nimet toimivat käytännössä parhaiten, koska ne on helppo huutaa, toistaa ja koira oppii ne nopeammin kuin pitkät ja monimutkaiset nimet.

Kun nimeä käytetään koulutuksessa, nopea ja napakka ääntäminen tekee viestistä selkeämmän, ja koira pystyy yhdistämään nimen itseensä vaivattomasti. Lisäksi lyhyet nimet erottuvat paremmin arjen äänimaailmasta ja muista sanoista, jolloin koiran on helpompi tunnistaa, milloin juuri häntä puhutellaan.

Hyviä koiranimiä ovat esimerkiksi: Riku, Lumi, Vili, Kerttu ja Sulo.

Lyhyessä nimessä on vielä sekin etu, että sen voi sanoa iloisesti ja napakasti – mikä on tärkeää, kun haluat palkita koiraa kehumalla tai kutsumalla sen luokse.

Tutkimusten mukaan koirat erottavat parhaiten korkeat ja kirkkaat vokaaliäänteet (kuten ”i”, ”u” ja ”a”), kun ne on yhdistetty vahvoihin konsonantteihin (kuten ”k” ja ”r”). Sellaisia nimiä ovat esimerkiksi Roki, Viki, Muru, Aada, Nala ja Luka.

Muita lyhyitä ja ytimekkäitä koirannimiä ovat esimerkiksi: Bella, Max, Leo, Luna, Hugo, Ella, Helmi ja Pipsa.

2. Ei sekoitu komentoihin

Kun valitset koirallesi nimeä, on tärkeää varmistaa, ettei nimi kuulosta liikaa koirille tavanomaisesti opetettavilta komennoilta. Suomessa koirien peruskoulutuksessa käytetään usein sanoja kuten istu, maahan, paikka, tänne/tule, odota, nouda, seuraaetsi, irti, jätä ja ei.

Jos koiran nimi muistuttaa liikaa jotain näistä käskyistä, se voi johtaa epäselvyyksiin koulutustilanteissa ja arkielämässä.

Esimerkiksi:

  • Sisu voi helposti kuulostaa koiralle käskyltä ”istu”.
  • Moona voi kuulostaa komennolta ”nouda”.
  • Tino voi helposti sekoittua komentoon ”tänne”.
  • Rita voi muistuttaa sanaa ”irti”.
  • Eino, Eini, Edi ja muut lyhyet E-alkuiset sanat voivat muistuttaa kieltoa ”ei”, mikä voi hämmentää koiraa.

Koulutuksessa selkeys ja johdonmukaisuus ovat kaiken perusta. Jos koira ei erota nimeään ja käskyjä toisistaan, se voi epäröidä, reagoida väärällä tavalla tai jopa kokea turhaa turhautumista ja stressiä.

3. Persoona, rotuhistoria ja omistajan tyyli

 

Pieni mustaruskea koiranpentu katsoo hellyttävästi kameraan; puhekuplassa lukee "Mikähän nimi minulle tulee?"

Ulkonäköön liittyvät nimet

Koiran fyysiset ominaisuudet ovat usein ensimmäinen asia, jonka huomaamme, ja ne voivat tarjota konkreettisia ideoita myös sen nimeämiseen.

  • Väri:
    • Musta: Musti on luonnollisesti klassikko, mutta harkitse myös muita mustaa kuvaavia värejä, kuten Piki, Noki, Varjo tai Lapin talven inspiroima Kaamos.
    • Valkoinen: Lumikki on kaunis, mutta sisältää kolme tavua. Harkitse myös kaksitavuisia vaihtoehtoja, kuten Lumi, Hanki, Kuura, Ahto (viittaa avojäähän), Valo ja Tähkä.
    • Ruskea/Punainen: Ruska on osuva, samoin kuin Pihka, Vaapu (sanasta vaapukka, joka tarkoittaa itäisessä Suomessa vadelmaa), Kaneli ja Kupari.
    • Harmaa: Usva, Pilvi, Tuisku, Sumu, Savu, Kaste.
    • Kirjava: Pilkku, Täplä, Kirppu, Säde, Loimu, Leimu tai Kajo.
  • Koko ja muoto:
    • Pieni: Nuppu, Siro, Hippu, Tirri
    • Suuri: Aapa (laaja avosuo), Jätti, Vuori, Korpi
    • Turkki: Pörrö, Silkki, Tuuhe, Villa, Hapsu, Nukka
    • Korvat: Luppa, Lerppu
    • Häntä: Huisku, Pyörre, Vilkku
  • Rotu:
    • Lappalaiskoirat (lapinporokoira, suomenlapinkoira, ruotsinlapinkoira)
      • Perinteiset nimet, kuten Ukko, Akka, Aili, Juuku, Nilla, Piera, Outa (erämaa), Tundra, Mihka.
    • Luontoon liittyvät nimet: Kero, Palsa, Saana, Halti, Sieri
    • Vetokoirat, kuten siperianhusky ja alaskanmalamuutti: Tuuli, Taiga, Yaku (lyhenne Jakutiasta)
    • Paimentavat rodut (esim. bordercollie, australiankarjakoira): Viima, Nummi
    • Vinttikoirat, kuten whippet ja greyhound: Nuoli, Salama

Luonteeseen liittyvät nimet

Koiran nimi voi heijastaa muutakin kuin vain ulkonäköä tai rotua – kuten koiran luonnetta. Koiran luonteeseen viittava nimi luo vahvan tunnesiteen koiran ja omistajan välille ja tekee kutsumisesta entistä merkityksellisempää.

  • Rohkealle ja määrätietoiselle koiralle: Sisu, Tarmo
  • Iloiselle koiralle: Onni
  • Vilkkaalle koiralle: Vili, Vinha, Nopsa, Into
  • Rauhalliselle koiralle: Tyyni, Tyyne, Lempi
  • Viisaalle koiralle: Aatos, Jalo, Saga

Luontoon liittyvät nimet

Suomalaisessa kulttuurissa luonto on vahvasti läsnä niin arjessa kuin nimiperinteessäkin. Koiran nimi voi tuoda mieleen maisemia, luonnonilmiöitä ja eläviä elementtejä, ja luontoon liittyvä nimi sopii erityisen hyvin koiralle, jonka luonne on vapaa, voimakas tai rauhallinen.

Hyviä luontoon liittyviä nimiä koiralle ovat esimerkiksi Aava, Halla ja Sade. Ne ovat lyhyitä, kauniisti soivia ja helppoja kutsua. Lisää hyviä vaihtoehtoja ovat:

  • Puro
  • Niva
  • Vaara
  • Viima

Myyttiset ja tarinalliset nimet

Koiran nimeksi voi hakea inspiraatiota myös tarustosta, myyteistä ja kertomuksista. Myyttinen tai tarinallinen nimi tuo koiralle syvyyttä ja ainutlaatuista luonnetta ja voi kuvastaa esimerkiksi voimaa, viisautta, kauneutta tai sankarillisuutta.

Kreikkalaisesta mytologiasta löytyy monia nimiä, jotka sopivat koiralle erityisesti vahvuuden tai älykkyyden symbolina:

  • Zeus (jumalten hallitsija)
  • Hermes (viestinviejien ja matkustajien suojelija)
  • Nike (voiton jumalatar)
  • Iris (sateenkaaren jumalatar ja jumalten sanansaattaja)
  • Eros (rakkauden jumala)
  • Clio (historian muusa)

Myös roomalaisesta mytologiasta löytyy nimiä, jotka sopivat hyvin myös koiran nimeksi:

  • Mars (sodan jumala)
  • Venus (rakkauden ja kauneuden jumalatar)
  • Vesta (kodin ja tulen jumalatar)
  • Janus (kaksikasvoinen jumala)

Lisäksi tarinoiden maailmasta löytyy muitakin mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi havaijilaisen mytologian tulen ja tulivuorten jumalatar Pele (myös legendaarinen jalkapalloilija) sekä Robin, viitaten joko Robin Hoodiin, Batmanin apuriin tai kotimaiseen artistiin.

Suomalaisesta perinteestä ja mytologiasta inspiraatiota tarjoavat muun muassa Kalevalan hahmot:

  • Ukko (taivaan ja ukkosen jumala)
  • Sampo (myyttinen onnen ja vaurauden tuoja)
  • Ahti (veden valtias)
  • Aino (herkkä ja traaginen hahmo)
  • Louhi (Pohjolan emäntä ja voimakas noita)

Myyttiset ja tarinalliset nimet kantavat mukanaan historiaa ja symboliikkaa, ja niiden kautta koiran nimeen voi antaa syvemmän merkityksen, joka tuntuu kantavan enemmän kuin vain kutsuhuutoa.

Omistajan tyyli

Joskus koiran nimi kertoo enemmän omistajasta kuin itse karvakaverista. Musiikkifani saattaa nimetä koiransa Adeleksi, Elvikseksi tai Riffiksi, elokuvien ystävä valita nimen Frodo, Yoda tai Leia, ja luontoihminen kallistua nimiin, kuten Korpi, Malla tai Paju.

Nimi voi olla kunnianosoitus, inside-vitsi tai lempihahmo – ja juuri siksi tuntua omalta.

4. Suosio vs. omaperäisyys

Koiran nimen valinnassa yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, haluaako antaa koiralle suositun ja helposti tunnistettavan nimen vai valita jotakin omaperäisempää ja harvinaisempaa. Molemmissa vaihtoehdoissa on omat vahvuutensa ja haasteensa, ja oikea valinta riippuu siitä, mitä omistaja arvostaa eniten.

Vuonna 2024 Suomen suosituimmat koirien kutsumanimet ovat esimerkiksi Luna, Kerttu, Sulo, Hertta ja Hilla. Muita suosittuja nimiä ovat Elli, Nala, Hilma, Bruno ja Frida.

Näitä nimiä tulet kuulemaan usein koirapuistoissa, eläinlääkärikäynneillä ja koulutuskentillä. Suosituilla nimillä on selkeitä etuja: ne on yleensä helppo lausua, nopea ymmärtää ja ne herättävät myönteisiä mielikuvia.

Toisaalta suosittujen nimien tavallisuus voi tuoda mukanaan myös haasteita. Samassa koiraryhmässä voi olla useampia Luna- tai Sulo-nimisiä koiria, mikä saattaa aiheuttaa sekaannuksia niin koirien kuin omistajienkin kesken.

Jos haluat, että koirasi nimi erottuu selkeästi joukosta ja jää paremmin mieleen, omaperäisempi nimi voi olla parempi valinta. Omaperäinen nimi tuo koiralle ainutlaatuisuutta ja kertoo usein enemmän omistajan mieltymyksistä tai koiran luonteesta.

Esimerkiksi nimet kuten Aava, Usva, Nopsa tai Kulo eivät ole listojen kärjessä, mutta juuri siksi ne voivat tuntua erityisemmiltä ja persoonallisemmilta. Harvinaisella nimellä vältetään myös tilanteet, joissa useampi koira reagoi samaan kutsuun.

Omaperäisen nimen valinnassa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota käytännön asioihin: nimen tulisi olla helposti lausuttava, selkeä ja sopiva arjen tilanteisiin.

Liian erikoinen tai hankalasti äännettävä nimi voi aiheuttaa väärinkäsityksiä tai olla haastava käyttää vilkkaassa koiraympäristössä.

Kokonaisuudessaan koiran nimen valinnassa tärkeintä on löytää sellainen nimi, joka tuntuu omistajasta oikealta ja sopii koiran luonteeseen. Oli valinta sitten suosittu tai harvinainen nimi, tärkeintä on, että nimi kestää aikaa ja on mukava käyttää arjessa.

Valitse siis nimi, joka kuvastaa koiraasi parhaalla mahdollisella tavalla ja joka tuntuu hyvältä vielä vuosienkin päästä.

5. Kokeile nimeä ulkona käytännössä

Kun sopiva nimi on löytynyt, sitä kannattaa testata käytännössä ennen lopullista päätöstä. Mene pihalle, puistoon tai muuhun rauhalliseen ulkotilaan ja kokeile nimeä ääneen kutsumalla.

Huuda nimeä ääneen muutaman kerran, vaihtelemalla sävyä: iloisesti kutsuen, napakasti komentoon viitaten ja kysyvästi ääntä korottaen. Näin näet, tuntuuko nimi luontevalta sanoa erilaisissa tunnetiloissa.

On tärkeää, että nimi on helppo lausua nopeasti ja kuuluu selkeästi myös silloin, kun ääni pitää nostaa esimerkiksi hälinän tai liikenteen yli. Vältä nimiä, jotka puuroutuvat, katkeavat tai tuntuvat kömpelöiltä huudettaessa.

Samalla kannattaa miettiä, miltä nimi kuulostaa muiden korvissa. Kuvittele tilanne koirapuistossa tai kadulla: tuntuuko nimen käyttäminen luontevalta myös silloin, kun muita ihmisiä on läsnä?

Jos nimi herättää epävarmuutta, nolostusta tai tuntuu muuten oudolta sanoa ääneen, se ei todennäköisesti ole paras mahdollinen valinta.

Kiinnitä huomiota myös siihen, erottuuko nimi taustamelusta. Lyhyet ja selkeät nimet kantavat paremmin, kun taas monimutkaiset tai äänteellisesti epämääräiset nimet voivat hukkua liikenteen, tuulen tai muiden koirien haukunnan sekaan.

Jos koira on jo mukanasi, tarkkaile sen reaktiota nimeen. Reagoiko se siihen kiinnostuneena tai uteliaana? On kuitenkin hyvä muistaa, että koira ei välttämättä vastaa heti uuteen nimeen, vaan oppiminen vaatii aikaa ja toistoa.

Voit pyytää myös perheenjäseniä tai ystäviä kokeilemaan nimeä. Jos nimi sujuu helposti kaikilta ja tuntuu mukavalta ääneen lausuttuna, olet löytänyt vahvan ehdokkaan.

Miten koiran nimi vaikuttaa sen identiteettiin?

Sarjakuvassa koirat luulevat nimensä olevan "Hyvä poika" ja huudahtavat iloisesti samaa nimeä kuullessaan.

Nimi on tärkeä osa koiran identiteettiä ja suhdetta omistajaan. Nimi ei ole vain kutsumasana, vaan se vaikuttaa koiran kokemukseen ympäristöstään ja siihen, miten omistaja ja muut ihmiset koiraan suhtautuvat.

Kun nimeä käytetään johdonmukaisesti, koira oppii yhdistämään sen itseensä ja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Nimen avulla omistaja viestii koiralle, että juuri häntä puhutellaan, mikä vahvistaa koiran tunnetta paikasta laumassa.

Koirat myös oppivat nimensä nopeasti, jos se on lyhyt, ytimekäs ja selkeästi erottuva. Nimi, joka on helppo lausua ja kuulostaa erilaiselta kuin käskyt, auttaa koiraa tunnistamaan, milloin häntä puhutellaan.

Nimi on keskeinen osa koiran identiteettiä ja se vaikuttaa ratkaisevasti koiran ja omistajan suhteeseen, koulutukseen, arjen sujuvuuteen sekä siihen, miten koira kokee paikkansa maailmassa.

Liikaa vaihtoehtoja? Näin rajaat ja teet lopullisen valinnan

Koiran nimen valinta voi tuntua yllättävän haasteelliselta, kun hyviä vaihtoehtoja on liikaa. Jos listasi kasvaa liian pitkäksi ja valinnanvaikeus iskee, kannattaa ottaa käyttöön yksinkertainen, mutta tehokas karsintamenetelmä:

  1. Kirjoita paperille 10-15 parasta vaihtoehtoa, jotka miellyttävät sinua. Älä rajoita itseäsi tässä vaiheessa liikaa, vaan kirjoita ylös kaikki nimet, jotka tuntuvat vähänkään hyvältä.
  2. Poista listalta ensin kaikki nimet, joissa on yli kaksi tavua. Lyhyet nimet ovat koiralle helpompia hahmottaa ja omistajan lausua nopeasti.
  3. Poista kaikki nimet, jotka voivat sekoittua peruskäskyihin. Koiran on tärkeä pystyä erottamaan oma nimensä komennoista, kuten ”istu”, ”tänne” ja ”ei”. Samankaltaisilta kuulostavat nimet voivat aiheuttaa sekaannusta.
  4. Huuda jäljelle jääneitä nimiä ulkona ääneen – mitkä niistä tuntuvat luontevalta? Kuvittele kutsuvasi koiraa puistossa tai kutsumalla sitä huutamalla kauempaa. Jotkin nimet voivat tuntua hyvältä päässäsi, mutta eivät välttämättä ääneen sanottuna.
  5. Kysy perheenjäsenten mielipidettä, mutta muista, että lopullisen päätöksen teet sinä. Muiden ihmisten mielipiteistä voi kuitenkin olla hyötyä.
  6. Omistajana päätät lopulta nimestä itse, koska sinä tulet käyttämään sitä eniten. Sinä olet se, joka kutsuu koiraa päivittäin, joten nimen on tunnuttava nimenomaan sinulle hyvältä ja oikealta.

Alla olevalla videolla älykkäät koirat tuntevat nimensä. Viimeiseksi kutsutun koiran reaktio on kultaa ❤️.

Uuden koiranomistajan kauppalista

Mitä tarvikkeita uusi pentu tarvitsee? Ainakin pedin, pissa-alustoja, penturuokaa, ruoka- ja juomakupit sekä pentupannen ja kevyen hihnan.

Yhteenveto

Hyvä koiran nimi on lyhyt, selkeä ja erottuu käskyistä. Se voi heijastaa koiran persoonaa, ulkonäköä tai alkuperää – tai kertoa jotain omistajansa tyylistä tai mieltymyksistä. Paras nimi on sellainen, joka tuntuu hyvältä sanoa ääneen vielä vuosienkin päästä.

Kun valitset koirallesi nimeä, pidä mielessä nämä perusperiaatteet:

  1. Valitse 1–2 tavun mittainen nimi, joka on helppo lausua.
  2. Vältä nimiä, jotka muistuttavat koiralle opetettavia peruskäskyjä.
  3. Hae inspiraatiota koiran luonteesta, rodusta, luonnosta tai tarinoista.
  4. Päätä, haluatko suositun vai omaperäisen nimen – molemmilla on hyvät puolensa.
  5. Testaa nimeä käytännössä: kuullostaako se hyvältä myös ääneen sanottuna.

Toivottavasti tästä blogijutusta oli sinulle hyötyä tai ehkä jopa löysit siitä tai nimigeneraattorista sopivan nimen uudelle perheenjäsenellesi, tai ainakin opit millainen on hyvä nimi koiralle. Nyt olisi kiva kuulla, minkä niminen koira sinulla on tai minkä nimen aiot uudelle pennulle antaa. Kommentoi alle!

Lue myös:

Ikävöikö koiraemo pentujaan sen jälkeen, kun ne on luovutettu uusille omistajilleen?

Moni koirankasvattaja ja uuden koiran omistaja voi pysähtyä miettimään, mitä emolle tapahtuu, kun sen pennut lähtevät uusiin koteihinsa. Jääkö emo kaipaamaan pentujaan? Tunteeko se surua tai yksinäisyyttä? Onko kyseessä ohimenevä reaktio vai syvempi tunneside, joka katkeaa luovutuksen hetkellä?

Tätä kysymystä lähestytään usein inhimillisestä näkökulmasta – onhan ihmisvanhemmalle ajatus lapsen menettämisestä tai luopumisesta usein tuskallinen.

Mutta koira ei ole ihminen. Koiran käyttäytymistä ja tunteita ohjaavat evoluutio, vaistot ja biologiset mekanismit, joiden ymmärtäminen auttaa meitä suhtautumaan emon reaktioihin realistisesti ja myötätuntoisesti.

Tässä blogijutussa tarkastelemme, mitä tutkimukset ja kokemukset kertovat koiraemojen käyttäytymisestä pentujen luovutuksen yhteydessä. Käymme läpi, miten emon hoivavietti toimii, miltä ero voi emosta tuntua, elävätkö koirat ”menneessä”, ja tunnistavatko ne pentunsa myöhemmin.

Lisäksi pohdimme kasvattajan ja omistajan roolia tämän herkän siirtymävaiheen onnistuneessa läpiviemisessä.

Koiraemon hoivavietti on voimakas, mutta rajallinen

Englannin cockerspanieli hoitamassa pentujaan rauhallisessa ympäristössä.

Koiran äidinvaisto on luonnon tarkasti virittämä järjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa vastasyntyneiden pentujen selviytyminen.

Heti synnytyksen jälkeen emon käyttäytyminen muuttuu: se alkaa nuolla pentujaan puhtaiksi, imettää niitä lähes tauotta ja suojelee niitä herkästi ulkopuolisilta ärsykkeiltä. Sen voimakas hoivavietti ei ole sattumaa, vaan sen taustalla vaikuttavat merkittävät hormonaaliset muutokset.

Yksi tärkeimmistä tekijöistä on oksitosiini, niin sanottu ”rakkaushormoni”, jota vapautuu synnytyksen ja imetyksen yhteydessä. Oksitosiini syventää emon ja pentujen välistä sidettä ja lisää emon halua huolehtia pennuistaan.

Oksitosiini tekee koiraemosta myös herkemmän reagoimaan pentujen ääntelyyn ja liikkeisiin. Sen seurauksena emokoira saattaa vaikuttaa jopa ylisuojelevaiselta tai hermostuneelta ensimmäisten elinviikkojen aikana, mikä on täysin normaalia.

Hoivavietti ei kuitenkaan ole pysyvä ominaisuus. Se on biologisesti rajallinen tila, joka muuttuu pentujen kehittyessä. Usein jo 5–6 viikon iässä emo alkaa vähitellen vähentää hoivaa, viettää vähemmän aikaa pentujen kanssa ja jopa torjumaan niitä lempeästi. Imetys ei enää suju entiseen tapaan, ja pennut alkavat kiinnostua yhä enemmän kiinteästä ruoasta ja ympäröivästä maailmasta.

Mielenkiintoista on myös se, että pentueen koko vaikuttaa emon kiintymyksen laatuun. Tutkimuksissa on havaittu, että suuremmissa pentueissa emon huolenpito jakautuu tasaisemmin, ja yksittäisiin pentuihin muodostuu usein löyhempi side verrattuna pienempiin pentueisiin. Se auttaa emoa säätelemään resurssejaan ja varmistamaan, että kaikki pennut saavat tarpeeksi hoivaa – mutta samalla se voi vaikuttaa siihen, kuinka syvä side yksittäiseen pentuun muodostuu.

Hoivavietin vähittäinen hiipuminen on luonnollinen osa emon ja pentujen välistä suhdetta – se auttaa molempia valmistautumaan siihen hetkeen, kun pennut lähtevät omille teilleen.

Miltä koiraemosta tuntuu, kun sen pennut viedään pois?

Koira voi reagoida pentujen lähtöön hetkellisellä levottomuudella – ihmisen läsnäolo ja rauhallinen ympäristö auttavat emoa sopeutumaan.

Pentujen luovutuksen hetki on monelle ihmiselle tunteikas – ja usein herää kysymys, kokeeko emo sen samalla tavoin. Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, sillä koirat eivät koe maailmaa kuten me. Silti on selvää, että emolla voi olla reaktioita, kun sen pennut lähtevät uusiin koteihinsa.

Tutkimuksiin pohjautuen tiedetään, että osa emoista näyttää luovutuksen jälkeen jonkin aikaa levottomilta. Ne saattavat kävellä ympäriinsä, haistella aluetta, jossa pennut olivat, tai vinkua, ikään kuin etsien jotakin tuttua. Näissä hetkissä voi nähdä hämmennystä tai jopa surun kaltaista käytöstä – mutta kyse on usein lyhytaikaisesta vaiheesta.

Reaktio on laajalti yksilöllinen. Toiset koiraemot vaikuttavat huolestuneilta tai alakuloisilta muutaman päivän ajan, kun taas toiset palaavat arkeensa lähes saman tien. On myös kasvattajia, jotka ovat kertoneet emoista, jotka ovat vaikuttaneet suorastaan helpottuneilta pentujen lähdettyä – erityisesti silloin, kun pennut ovat jo hyvin aktiivisia, itsenäisiä ja vaativia.

Jos pentujen vieroitus on edennyt luonnollisesti ja vaiheittain, emo on jo ehtinyt tottua siihen, että pennut viettävät yhä enemmän aikaa omillaan. Tämä auttaa sitä sopeutumaan eroon, eikä luovutustilanne ei tunnu niin yllättävältä tai kuormittavalta.

Toisaalta, jos pennut viedään pois liian aikaisin tai ilman selkeää siirtymävaihetta, emo voi olla enemmän hämillään ja reagointi voi olla voimakkaampaa. Varsinkin nuorella, kokemattomalla emolla tämä voi näkyä voimakkaammin kuin kokeneella, jo useamman pentueen kasvattaneella nartulla.

Vaikka emon reaktioita on helppo tulkita inhimillisten tunteiden kautta, on tärkeää muistaa, että koiran käyttäytyminen perustuu vaistojen, hormonien ja ympäristön kokonaisuuteen. Hetkellinen levottomuus ei välttämättä tarkoita pitkäaikaista ikävää – vaan pikemminkin rutiinin ja tutun tilanteen muuttumista, johon sopeutuminen vie hetken.

Koirat elävät hetkessä, eivätkä välttämättä muistele menneitä

Koiraemo lepää rauhallisesti pentujen lähdön jälkeen – koirat eivät jää murehtimaan menneitä, vaan elävät hetkessä ja sopeutuvat nopeasti uuteen tilanteeseen.

Yksi tärkeimmistä eroista ihmisten ja koirien välillä on tapa, jolla ne käsittelevät aikaa ja muistoja. Ihmiset voivat jäädä vuosiksi murehtimaan menetystä tai ikävöimään jotakuta, mutta koirien ajattelu on vahvasti sidoksissa nykyhetkeen – tähän tilanteeseen, tähän tunteeseen.

Vaikka tutkimusten mukaan koirilla ei ole samanlaista tietoista episodista muistia kuin ihmisillä, niillä on kuitenkin kyky muistaa aiempia tapahtumia esimerkiksi hajujen, liikkeiden tai tuntemusten perusteella. Tätä kutsutaan episodisen kaltaiseksi muistiksi.

Sen sijaan että koira miettisi tietoisesti menneitä, sen muisti toimii yhdistämällä tuttuja aistimuksia ja rutiineja tunnetiloihin. Kun pennut katoavat äkisti ympäriltä, emo voi reagoida tuttuuden puuttumiseen – mutta ei todennäköisesti jää pohtimaan asiaa samalla tavalla kuin ihminen miettisi ’missähän ne nyt ovat?’ tai ’miksi ne lähtivät?’.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö koirat kiintyisi. Kiintymys syntyy vahvoista, toistuvista kokemuksista – ja emo on monen viikon ajan ollut pentujensa kanssa lähes tauotta. Mutta kun arki muuttuu ja ympäristö mukautuu uuteen tilanteeseen, koirat myös sopeutuvat nopeasti. Uudet rutiinit, tuttujen ihmisten läsnäolo ja ympäristön rauhallisuus auttavat emoa siirtymään eteenpäin.

Onkin tärkeää ymmärtää, että koira ei jää menneeseen kiinni samalla tavalla kuin ihmiset. Sen elämä kulkee eteenpäin hetkessä, ja juuri siksi myös mahdollinen eroahdistus tai levottomuus on useimmiten ohimenevää. Kun ympärillä oleva maailma muuttuu loogisesti ja asteittain, koira seuraa mukana – ei taaksepäin katsellen, vaan eteenpäin haistellen.

Lue myös: 10 asiaa, jotka voimme oppia koiralta

Tunnistavatko emot pentunsa myöhemmin?

Tanskandoggiemo koskettaa hellästi pentuaan – kuva ilmentää varhaista sidettä, jonka koira saattaa tunnistaa vielä vuosienkin jälkeen.

Yksi kiehtovimmista kysymyksistä on, tunnistavatko emot pentunsa myöhemmin – esimerkiksi kuukausien tai vuosien kuluttua luovutuksesta? Vastaus on kyllä, ainakin joissain tapauksissa. Koirilla on erittäin tarkka hajuaisti ja muistijälki tutuista yksilöistä voi säilyä pitkään.

Useat kasvattajat ja omistajat ovat kertoneet tapauksista, joissa emo on selvästi reagoinut entiseen pentuunsa – vaikkapa vieraillessaan sen uudessa kodissa tai kohdatessaan sen sattumalta lenkkipolulla.

Reaktiot voivat olla innostuneita, rauhallisia tai muuten poikkeavia verrattuna siihen, miten emo muutoin suhtautuu vieraisiin koiriin. Tämä viittaa siihen, että emo muistaa jotain tuttua, vaikka pentu olisi kasvanut aikuiseksi ja muuttunut ulkonäöltään ja käyttäytymiseltään.

On kuitenkin tärkeää huomata, että tunnistaminen ei välttämättä tarkoita, että emo ”tietäisi” kyseessä olevan sen oma pentu tai kokisi uudelleen samanlaista hoivasidettä.

Koiran muisti perustuu pitkälti hajuihin ja tuttuihin kokemuksiin, mutta se ei ajattele perhettä ihmisen tavoin – sen suhde pentuihin ei säily samalla tavalla ajan yli.

Lisäksi kaikki emot eivät reagoi entisiin pentuihinsa erityisesti – varsinkaan jos kohtaaminen tapahtuu pitkän ajan kuluttua tai jos yhteyttä ei ole ylläpidetty. Koirat saattavat tunnistaa, mutta se ei tarkoita, että kohtaamisella olisi niille erityistä emotionaalista merkitystä.

Joskus tunnistaminen voi kuitenkin ilmetä erityisellä rauhallisuudella, läheisyydellä tai leikkisällä käytöksellä. Tällaiset hetket voivat olla koskettavia myös ihmisille – ei siksi, että voimme täysin tietää, mitä koira ajattelee, vaan siksi, että ne osoittavat, kuinka vahva koirien aistimaailma ja muistijälki voivat olla.

Kasvattajan ja omistajan rooli on ratkaiseva

Nuori kasvattaja istuu pentujen kanssa sohvalla – turvallinen, rauhallinen ympäristö auttaa koiraemoa ja pentuja sopeutumaan luovutukseen.

Vaikka emon ja pentujen välinen side on luonnostaan ohimenevä, ihmisen toiminta voi joko helpottaa tai hankaloittaa emon sopeutumista pentujen lähtöön. Kasvattajalla on tässä tilanteessa keskeinen vastuu – sekä käytännön että tunneympäristön osalta.

Ensimmäinen tärkeä tekijä on oikea-aikainen luovutus. Kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa vasta vieroituksen jälkeen, noin 7–8 viikon iässä tai hieman myöhemmin, emo on usein jo ehtinyt vetäytyä pentujen hoitamisesta. Se tekee erosta luontevamman.

Liian aikainen luovutus – esimerkiksi ennen kuuden viikon ikää – voi olla sekä pennulle että emolle henkisesti ja fyysisesti kuormittava.

Myös vieroituksen tapa vaikuttaa emon reaktioon. Luonteva, vaiheittainen prosessi, jossa emo viettää yhä vähemmän aikaa pentujen kanssa, auttaa sitä sopeutumaan muutokseen.

Kun pentujen ruokinta siirtyy kiinteisiin ruokiin ja emo saa lepoaikaa, sen hoivavietti alkaa hiipua. Tällöin luopuminen ei tapahdu äkillisesti, vaan se on osa jo alkanutta eriytymistä.

Ympäristön rauhallisuus luovutuksen jälkeen tukee emoa toipumaan muutoksesta. Luovutuksen jälkeiset päivät voivat olla levottomia, ja silloin on tärkeää, että emo saa olla tutussa ympäristössä, omassa rauhassaan. Rutiinien säilyttäminen, liikunta ja ihmisen läsnäolo auttavat emoa palautumaan nopeasti ja löytämään uuden tasapainon.

Myös kasvattajan kokemus näkyy tilanteen hallinnassa. Monet kokeneet kasvattajat osaavat ennakoida emon käyttäytymistä ja tunnistaa yksilöllisiä piirteitä: toiset emot kaipaavat enemmän tukea ja huomiota luovutuksen jälkeen, kun taas toiset vaikuttavat huojentuneilta.

Omistajan tai kasvattajan tehtävä ei ole estää emoa tuntemasta, vaan mahdollistaa sen luonnollinen siirtymä vaiheesta toiseen. Tunteiden salliminen ja ajan antaminen ovat osa hyvinvoivaa koiraäidin hoitoa – ja parhaimmillaan ne rakentavat myös kasvattajan ja koiran välistä vahvaa, luottamukseen perustuvaa suhdetta.

Loppusanat

Koiraemojen reaktiot pentujen luovutukseen ovat monimuotoisia ja yksilöllisiä. Toiset emot saattavat osoittaa lyhytaikaista levottomuutta, etsimistä tai alakuloisuutta, kun taas toiset siirtyvät elämäänsä eteenpäin lähes huomaamatta.

Yhteistä kuitenkin on se, että luonto on ohjelmoinut emon hoivaamaan pentujaan juuri silloin, kun ne sitä eniten tarvitsevat – ei välttämättä enää sen jälkeen.

Emon hoivavietti hiipuu pentujen kasvaessa ja itsenäistyessä, ja jos vieroitus ja luovutus tapahtuvat oikeaan aikaan, ero ei ole emolle kriisi vaan osa luonnollista jatkumoa.

Koirat elävät hetkessä ja sopeutuvat ympäristön muutoksiin nopeasti, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti ja johdonmukaisesti. Tunnistaminen voi tapahtua hajujen perusteella vielä vuosienkin jälkeen, mutta se ei välttämättä tarkoita syvällistä tunnesidettä – ainakaan siten, miten me ihmiset sen ajattelemme.

Kasvattajan tai omistajan tehtävä on mahdollistaa sujuva siirtymävaihe. Tukea emoa tarvittaessa, tarkkailla sen käyttäytymistä, ja ennen kaikkea ymmärtää, että vaikka koira tuntee, se ei tunne kuin ihminen.

Se on koira – ja juuri siksi sen tapa kokea maailma on niin omanlaisensa, ja niin hienovaraisesti viisas.