Miksi koira kierii lumessa?

Monet koirat rakastavat pyöriä ja kieriä uudessa lumessa, työntää kuononsa kinokseen ja maistellakin sitä. Miksi koirat rakastavat niin paljon lunta ja mitkä rodut nauttivat siitä kaikista eniten?

The Dodo on haastatellut tutkija ja psykologian professori Stanley Corenia, joka sanoo, että koirat rakastavat lunta samalla tavalla kuin lapset rakastavat sitä: sillä on hauska leikkiä.

”Koirat rakastavat käsitellä ympäristöään. Ne leikkivät lehtikasassa aivan kuten lapsetkin – koiran mieli on hyvin samanlainen kuin kaksivuotiaan.”

Corenin mukaan lumi tarjoaa koirille uuden kokemuksen ja uuden materiaalin jonka kanssa olla vuorovaikutuksessa – jotain, mikä on niistä hauskaa ja jännittävää. Ne kierivät ja hyppivät siinä, koska se on kivaa. Pohjimmiltaan kyse on leikistä.

Yorkshirenterrieri pää hangessa.
Yorkshirenterrieri on löytänyt lumesta jotain kiinnostavaa.

Wag!:n mukaan lumen untuvainen rakenne on koiralle uutta ja kiehtovaa: se on pehmeää, kylmää ja pulverimaista. Se muuttaa koiran kokemaa maisemaa, ilmaa ja lämpötilaa.

Kun koirat tutkivat ympäristöään, ne käyttävät tarkkaa hajuaistiaan päätelläkseen mitä eri materiaalit ovat. Siksi koira saattaa ensin haistella lunta ja astua varovasti siihen varmistaakseen, että se on turvallista. Sitten se saattaa käydä lumeen makuulleen tai alkaa kierimään siinä, kuin syleilläkseen uutta löytöään. Lumi on sille kuin tehty leikkimistä varten.

Paksuturkkiset rodut, kuten kuvan collie, rakastavat usein lumessa pyörimistä.
Paksuturkkiset rodut, kuten kuvan collie, rakastavat usein lumessa pyörimistä.

Kaikki koirat eivät kuitenkaan ilmaise leikkikäyttäytymistä heti lunta nähdessään. Lumen kanssa leikkiminen on tyypillisempää paksuturkkisilla koirilla. Pohjoiset rodut, kuten huskyt ja noutajat, on kasvatettu menestymään kylmissä, lumisissa olosuhteissa ja siksi ne nauttivat useammin lumesta kuin lyhytkarvaiset koirat, kuten vinttikoirat ja chihuahuat, jotka palelevat helpommin.

Breeding Business -sivuston mukaan koirat voivat kieriä lumessa myös palauttaakseen hajuja. Kylmissä ja erityisesti lumisissa olosuhteissa hajumolekyylit kykenevät liikkumaan lyhyemmän matkan, koska ne jäätyvät. Jos koira ei kykene haistamaan reviirillään aikaisemmin olleita hajuja, se voi kieriä lumessa palauttaakseen hajut mukaansa kotiin. Käyttäytymisen uskotaan periytyvän susilta, jotka kierivät hajuissa välittääkseen niiden sisältämän tiedon laumalleen.

Saksanpaimenkoira pyörii lumessa
Saksanpaimenkoira nauttii lumessa pyörimisestä.

Eläinten käyttäytymistieteilijä Peter Borchelt on Corenin kanssa samaa mieltä.

”Koirat leikkivät [lumella], koska se tuntuu mielenkiintoiselta ja liikkuu eri tavalla.”

Borcheltin mukaan leikkikäyttäytymistä on vaikea määritellä psykologisella tavalla, vaikka leikkiminen on yleistä kaikilla sosiaalisilla eläimillä. Kyse on uutuudesta ja erilaisten liikkeiden tekemisestä: koirat yrittävät oppia, mitä lumi on ja mitä sen kanssa voi tehdä.

Joten jos näet koiran pyörivän ja kierivän lumessa, on todennäköistä, että se pitää vain hauskaa.

source

source

giphy

giphy