Koiralle tekemistä sisällä?

Useimmat koirat rakastavat ulkona oloa, mutta viettävät suurimman osan ajasta sisällä. Ne kaipaavat kuitenkin älykästä tekemistä myös sisällä ollessaan. Mitä tekemistä, virikkeitä ja aktivointia koiralle voi keksiä sisätiloissa? Keräsimme yhteen ideoita, mitä tekemistä koiralle voi järjestää silloin, kun se on perheen kanssa sisätiloissa tai jäädessään yksin.

Aktivoinnin tarkoitus on tarjota koiralle aivojumppaa, jotta ne saisivat ulkoilun lisäksi muutakin tekemistä kuin kotona makaaminen. Aktivoinnilla tarkoitetaan mitä tahansa aktiviteettia, jota koira tekee. Virikkeistämisestä puhutaan silloin, kun tarkoitus on antaa koiralle mahdollisuus toteuttaa synnynnäisiä tarpeitaan.

Piilota nameja

Koirilla on erinomainen hajuaisti ja ne käyttävät sitä mielellään – varsinkin jos siitä on luvassa palkinto!

Käske koiraa odottamaan ja piilota sillä aikaa pieniä herkkupaloja ympäri asuntoa ja kannusta koiraa etsimään niitä. Piilota nameja aluksi helppoihin paikkoihin ja näkyville. Vaikeuta aarteenetsintää pikkuhiljaa ja laita nameja esimerkiksi taiteltun käsipyyhkeen sisälle tai matonreunan alle. Käytä mielikuvitustasi ja piilota herkkuja myös eri korkeuksille.

Rakenna namipiiloja

Koirat rakastavat käyttää hampaitaan kaiken järsimiseen. Laita kuivamuonaa tai nameja esimerkiksi tyhjän maitopurkin, jogurttipurkin, munakennon, pahvipakkauksen, vessa- tai talouspaperirullan sisään. Taita tai ryttää päät, jotta tehtävä ei ole liian helppo. Voit laittaa nameja myös muovikippojen alle, taiteltun tai rytätyn sanomalehden väliin tai käyttää solmuun sidottua pyyhettä tai kangaspalaa.

Laita koira pyörittämään aktivointipalloa

Koira kahden aktivointipallon kanssa

Aktivointipallon kanssa koira pääsee käyttämään sekä hajuaistiaan että älynystyröitään. Täytä pallo esimerkiksi kuivaruoalla tai herkkupaloilla ja ravistele hieman, että namit eivät tule liian helposti esiin. Herkut tulevat ulos, kun koira pyörittelee palloa ja ne läpäisevät pallon sisällä olevan labyrintin. Valvo leikkiä, sillä pallo vierii helposti paikkoihin, kuten sängyn alle, josta koira ei sitä saa.

Täytä kongi herkuilla

Koiran Kong-lelu
Kuva: Alan Levine, Flickr

Kong on luonnonkumista valmistettu vastustamaton ja nerokas lelu, jonka keskellä on reikä. Sen voi täyttää esimerkiksi makupaloilla, koiranmakkaralla tai täyttötahnalla. Koira viihtyy kovaakin pureskelua kestävän lelun parissa pitkään. Pikkuhiljaa kongista tulee koiralle liian helppo, jolloin voit laittaa sen hetkeksi pakkaseen ennen koiralle antamista. Jäisten namien saaminen lelusta ulos tekee tehtävästä hieman vaativampaa. Klassinen Kongi on myrkytön, kulutusta kestävä ja astianpesukoneen kestävä.

Trixie-kuutio

Trixie-kuutio

Trixie on kangaspäällysteinen kuutio, jonka sisään voi piilottaa melkein mitä tahansa, kuten herkkuja ja leluja. Koira rakastaa työntää kuononsa kuution sisään ja katsoa, mitä sieltä tällä kertaa löytyy. Mukana tulee neljä pehmeää vinkupalloa. Koira voi myös kantaa pehmeää kuutiota mukana tai käyttää sitä vaikkapa tyynynä.

Syöttölaite

Northmate Green Feeder

Northmate Green Feeder on eräänlainen interaktiivinen ruokakuppi, jonka eri pituisten ”ruohonkorsien” väliin voi laittaa märkä- tai kuivaruokaa tai vaikkapa makupaloja. Koira joutuu näkemään hieman vaivaa ruuan saamiseksi, joten se ei hotki kaikkea kerralla. Kuppia voi käyttää koiran aktivointiin tai pienissä erissä varsinaiseen ruokintaan. Ehkäisee hotkimista, ruoansulatusongelmia ja ilma-vaivoja. Hygieenisen ja muovisen kupin voi pestä astianpesukoneessa.

Koirien äly- ja lautapelit

https://www.youtube.com/watch?v=nTn1NdPC0cQ

Koirille on tarjolla myös monenlaisia mieltä virkistäviä ja henkistä aktiviteettia tarjoavia älypelejä ja lautapelejä. Pelejä on saatavilla eri vaikeusasteilla ja avaamistavoilla.

Älypelien parissa koira saa mielekästä puuhasteltavaa, jonka palkintona on nami tai herkku. Yksi suosituimmista ja koirien rakastamista älypeleistä on Flip Board, jossa on syvennyksiä ja nostettavia pelinappuloita sekä käännettäviä ja liu’utettavia kansia. Pelin pohjassa on kuminen osa, joka pitää laudan paikoillaan. Laudan voi pestä astianpesukoneessa.

Lisää aktivointipelejä löydät esim. Peteltä ja Zooplussasta.

giphy

Lue myös:

Lähteet ja lisää lukemista: