10 tieteellistä syytä omistaa koira

Varauksetonta rakkautta. Omistautunutta kumppanuutta. Jatkuvaa viihdettä. Tiedämme kaikki, miten söpöjä koirat ovat ja kuinka hauskaa nelijalkaisten ystäviemme kanssa on leikkiä. Mutta ne myös syövät paljon, tekevät koiruuksia ja kakkaavat naapurin tontille. Koiran omistajat tietävät, että elämä on parempaa koiran kanssa. Mutta perustuuko tuo tieto tunteeseen vai onko sen takana jotain muuta? Kyllä on, tiede.

Ajan viettäminen koirakumppanin kanssa tekee ihmeitä myös sinun hyvinvoinnillesi. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koiran omistaminen on hyväksi omistajalleen sekä fyysisesti että henkisesti. Koirat tekevät meistä onnellisempia ja terveempiä. Ne auttavat meitä selviytymään kriiseistä. Ja pääsemään treffeille. Tässä jutussa kerromme 10 tieteellisesti todistettua faktaa, miksi koirat ovat meille hyväksi.

Nainen halaa onnellisen näköistä koiraa ulkona.

1. Koirat saavat meidät tuntemaan olomme vähemmän yksinäiseksi

Koira on aina tukenasi silloinkin, kun ihmiset eivät voi olla. Ne tarjoavat ehdotonta rakkautta, emotionaalista tukea ja mahdollisuuden jatkuvaan halailuun. Jopa silloin, kun maailmanlaajuinen pandemia pakottaa meidät sosiaaliseen eristäytymiseen.

Australialaisen Human Animal Bond Research Instituten valtakunnallinen lemmikkieläinten omistajille suunnattu kysely paljasti, että 85 prosenttia vastaajista uskoo vuorovaikutuksen lemmikkien kanssa vähentävän yksinäisyyttä ja käsittelemään sosiaalista eristäytymistä.

Vanha parrakas mies istuu heinäpaalin päällä ja pitää koiraa hihnan päässä.

2. Koirat ovat hyväksi sydämellesi

Koiran omistaminen pidentää elinikää. Kattavassa katsauksessa vuosina 1950–2019 julkaistuihin tutkimuksiin havaittiin, että koiranomistajilla oli pienempi ennenaikaisen kuoleman riski. Tutkimukset viittaavat siihen, että koiran omistaminen alentaa verenpainetta ja parantaa stressivastetta.

Pelkästään koiran kanssa eläminen vaikuttaa. Ihmisillä, jotka olivat kokeneet aiemmin sepelvaltimo-ongelmia, ennenaikaisen kuoleman riski pienentyi vielä enemmän. Tutkimuksissa ollaan päädytty siihen tulemaan, että ihmisen ja koiran välinen side vähentää stressiä, joka on suuri syy sydän- ja verisuonitauteihin.

Mies halaa kultaistanoutajaa ulkoilmassa.

3. Koirat auttavat lopettamaan stressaamisen

Koiraystäväsi voi tarjota lohdutusta ja helpottaa huoliasi. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat ja terapiakoirat auttavat lievittämään stressiä ja ahdistusta.

Washington State Universityn tutkijat havaitsivat, että tutun koiran silittäminen vain 10 minuutin ajan laskee verenpainetta ja sykettä, hidastaa hengitystä ja rentouttaa lihaksia. Tutkimukseen osallistuneilla tärkeimmän stressihormonin, kortisolin, määrät vähenivät merkittävästi.

4. Koirat auttavat meitä selviytymään kriiseistä

Koirat auttavat meitä toipumaan psyykkisesti elämän mukanaan tuomista kriiseistä. Purduen eläinlääketieteellisen yliopiston tutkijat selvittivät, että traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsineet sotaveteraanit voivat paremmin sekä fyysisesti että henkisesti, kun heillä oli palveluskoira.

Palveluskoiraa käyttäneillä veteraaneilla oli huomattavasti vähemmän PTSD-oireita ja paremmat selviytymistaidot.

Nainen ulkoiluttamassa keskikokoista ruskeaa koiraansa metsäpolulla.

5. Koirat kannustavat sinua liikkumaan

Pitkät ulkoilutuslenkit pitkin kävelyteitä, metsäteitä ja polkuja pitkin tekevät tehtävänsä. Vuonna 2019 julkaistussa brittitutkimuksessa havaittiin, että koiranomistajat noudattavat lähes neljä kertaa todennäköisemmin fyysisiä aktiviteetteja koskevia suosituksia kuin ihmiset, joilla ei ole omaa koiraa.

Mies ja ranskanbulldoggi - molemmat aurinkolaseissa.

6. Koirat tekevät myös sinusta houkuttelevamman

Jos etsit itsellesi kumppania, saattaa olla aika hankkia koira. Koiran omistaminen nimittäin saa myös sen omistajan näyttämään muiden silmissä miellyttävämmältä ja houkuttelevammalta.

Useissa tutkimuksissa on havaittu, että miehet saavat helpommin naiselta puhelinnumeron, kun heillä on mukanaan koira. Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset kokevat koiransa kanssa kuvissa esiintyvät miehet onnellisemmiksi ja rentoutuneemmiksi.

Pet Wingmanin tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset pyyhkäisevät todennäköisemmin oikealle, kun profiilikuvassa on mukana koira (naiset hyötyivät tästä enemmän).

7. Koirat tekevät meistä sosiaalisempia

Koirakumppanin kanssa ulkoilu tekee meistä helpommin lähestyttäviä ja antaa ihmisille heti keskustelunaiheen. Mieti, kuinka monta kertaa olet puhunut tuntemattomien ihmisten kanssa naapurustossasi tai koirapuistossa vain sen takia, että sinulla on koira.

Tutkijat ovat havainneet, että noin 40 prosentilla koiranomistajista on helposti ystävystyä. Koirat ovat täydellinen tapa tutustua uusiin ihmisiin ja solmia uusia ystävyyssuhteita.

Tuftsin eläinlääketieteellisessä yliopistossa havaittiin, että vahvasti lemmikkiinsä kiintyneet ihmiset tuntevat olevansa enemmän yhteydessä myös ihmissuhteisiinsa ja yhteisöihinsä.

Kultaisennoutajan pentu leikkii nurmikolla vessapaperirullalla.

8. Koirat ovat niin ihania, että ne saavat meidän rakastamaan niitä

On olemassa syy, miksi koiranpennut ovat niin söpöjä ja vastustamattomia: niiden kasvonpiirteiden ”vauvamaisuus” laukaisee ihmisissä synnynnäisen hoivavietin.

Suuret tapittavat nappisilmät, luppakorvat ja hämmennyksestä kallistuva pää ovat tieteellisestikin houkuttelevia.

9. Koirat saavat meidät nauramaan

Ihmiset, jotka omistavat koiran, nauravat enemmän, ainakin mikäli on uskominen Society & Animal -lehdessä julkaistuun tutkimukseen.

Tutkimuksessa tutkijat pyysivät koiria, kissoja, molempia tai ei kumpaakaan lemmikkejä omistavia kirjaamaan ylös, kuinka usein he nauroivat päivän aikana. Ihmiset, jotka omistivat vain koiria tai sekä koiria että kissoja, nauroivat enemmän kuin kaksi muuta ryhmää.

Poika nauraa leveästi koira sylissään.

10. Koirat tekevät meistä onnellisempia

Pelkästään koiran katsominen voi kohottaa mielialaa. Japanissa vuonna 2009 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että koiran katsominen silmiin nostaa oksitosiinitasoja. Oksitosiini on ”rakkaushormoni”, jota erittyy esimerkiksi halailun ja suutelun yhteydessä.

Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että AIDS:iin sairastuneet kärsivät vähemmän todennäköisesti masennuksesta, jos he omistivat lemmikin.

Lähteet:

 

Jaa juttu ystävillesi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.