Tunnistavatko pennut vanhempansa?

Ihmislapset tunnistavat yleensä vanhempansa vuosienkin erossa olon jälkeen. Koirien tunnistamiskykyä tutkineet tutkijat ovat pyrkineet selvittämään kykenevätkö koiranpennut samaan ja tulleet siihen tulokseen, että pennut näyttäisivät kykenevän tunnistavan vanhempansa ja sisaruksensa, mutta eivät sitä perustuuko mahdollinen tunnistaminen hajuun vai johonkin muuhun tekijään.

Pennut ja niiden kriittinen aika

Vaikka aikuiset koirat voivat tunnistaa lähisukulaisensa, niiden tunnistuskyky riippuu lyhyestä pentuajasta. Ensimmäisiä 2-16 viikkoa pennun elämästä kutsutaan kriittiseksi ajanjaksoksi, koska sinä aikana koetuilla asioilla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi koiran aikuisuus muotuotuu.

Mikäli pentu kasvaa ja tunnistaa vanhempansa tulevaisuudessa, se on todennäköisesti muodostanut vahvan siteen niihin kriittisenä aikana. Koska pentujen isä ei useinkaan ole osallisena kriittisenä aikana, pennut muistavat todennäköisemmin emänsä kuin isänsä.

Kultaisennoutajan emä ja pentu

Hajun voima

Koirien hajuaisti on tärkeä työkalu, kun ne keräävät tietoa muista koirista. David Dilmoren mukaan koirat haistelevat toisiaan, koska se auttaa niitä tunnistamaan tuttuja koiria.

Eläinten käyttäytymisasiantuntija Lore Haugin mukaan koirien hajuaisti auttaa niitä tunnistamaan sukulaisiaan jopa vuosien päästä. Koirat eivät ehkä tiedä olevansa sukua, mutta syvällä sisimmässään ne tietävät, että toinen koira on jostain tuttu.

Kasvojen tunnistus

Koirat voivat tunnistaa vanhempansa myös niiden kasvojen piirteistä. Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että koirat kykenevät erottamaan omistajansa kasvot tuntemattomista ja erottamaan koirat muista eläimistä.

Vuoden 2009 tutkimuksessa tutkijat näyttivät koirille kuvia tutuista ja tuntemattomista koirista. Tutkimuksen mukaan koirat tarkastelivat niille tuttujen koirien kuvia pidempään kuin tuntemattomien. Tämä viittaa siihen, että koirat käyttävät kasvojen vihjeitä erottaakseen tutut tuntemattomista.

Koiraperhe

Iällä on väliä

Vaikka aikuiset koirat saattavat kyetä tunnistaa vanhempansa, asia ei välttämättä toimi toisinpäin. Tutkimuksessa yli 7-vuotiailla koirilla, joilla on lyhyempi keskittymiskyky, oli enemmän vaikeuksia tunnistaa tuttuja kasvoja valokuvista. Jos tutkimustulokset pitävät paikkaansa, vanhemmat eivät välttämättä erota pentujaan vuosien erossa olon jälkeen.

Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että koirilla todella on pitkäkestoinen muisti, mutta se muistavatko ne pentujaan riippuu useista eri asioista, kuten siitä, kuinka pitkään ne ovat olleet erossa toisistaan.

Jos vanhemmat muistavat vuosien jälkeenkin pentunsa, tilanne voi olla samankaltainen kuin ihmisillä, jotka saattavat ajatella uuden ihmisen tavattuaan, että ”tuossa henkilössä oli jotain tuttua”. Kun koira ymmärtää, että toinen koira on jollakin tavalla tutun oloinen, sen käyttäytyminen voi olla avoimempaa, ystävällisempää ja innostuneempaa.

Onko sinun koirasi käyttäytynyt eri tavalla tavattuaan sukulaisiaan? Kommentoi! 🙂

Lähteet ja lisää lukemista

Miksi koira tuijottaa sinua? – 8 yleistä syytä

Istuskelet sohvalla katsomassa TV:tä, mutta koirasi silmät ovat tiukasti kiinni sinussa. Laitat keittiössä ruokaa samalla, kun koira töllistelee sinua lattialta kulmiensa alta. Olet menossa vessaan, kun koira seuraa perässä katsoen sinua lakkaamatta.

Vielä laittaessasi nukkumaan aistit, kuinka joku haastaa sinua tuijotuskilpailuun. Jos koirat osaavat jotain erinomaisen hyvin, se on omistajiensa tuijottaminen.

Mutta miksi koira tuijottaa ihmistä? Useimmiten kyse on viestinnästä: koira yrittää saada huomiosi, pyytää jotain tai tarkkailla, mitä aiot tehdä seuraavaksi.

Kun koirat tuijottavat lajitoveriaan, kyseessä voi olla haastaminen, painiin kutsuminen tai leikkiinkutsu. Ihmistä tuijottaessaan syyt ovat yleensä arkisempia.

Tässä 8 yleistä syytä siihen, miksi koira tuijottaa omistajaansa.

1. Koira tuijottaa saadakseen huomiota

Joskus koiran tuijottaminen on yksinkertainen pyyntö: huomaa minut. Se saattaa toivoa rapsutuksia, leikkiä tai vain pientä yhteistä hetkeä. Koiralle mikä tahansa huomionosoitus voi olla palkinto: katse, sana tai käsi, joka laskeutuu sen pään päälle.

Kun koira huomaa, että tuijottaminen saa sinut reagoimaan, se oppii nopeasti käyttämään katsetta keinona saada huomiosi.

Tuijottava koiranpentu

2. Koira tuijottaa yrittäessään ymmärtää sinua

Koirat seuraavat ihmisten liikkeitä, ilmeitä ja äänenpainoja tarkasti. Ne ovat erittäin hyviä lukemaan ihmisen kehonkieltä.

Kun koira tuijottaa sinua, se saattaa yrittää päätellä, mitä aiot tehdä seuraavaksi.

Oletko laittamassa kenkiä jalkaan? Silloin saatetaan olla lähdössä lenkille.

Otitko ruokakulhon käteen? Ehkä kohta on ruoka-aika.

3. Koira tuijottaa pyytääkseen jotain

Jos koira tuijottaa sinua pitkään, se voi yrittää kertoa tarvitsevansa jotain. Ehkä sen on päästävä ulos, ehkä ruoka-aika on myöhässä tai ehkä pallo on vierähtänyt sohvan alle.

Tuijottaminen on koiralle tehokas tapa viestiä ihmiselle: ”Tässä olisi yksi asia, jonka voisit tehdä minun hyväkseni.”

Hämmästyneenä tuijottava australianpaimenkoira

4. Koira katsoo silmiin osoittaakseen kiintymystä

Aivan kuten ihmisetkin katsovat rakastavasti kumppaniensa silmiin, koirakin voi tehdä niin. Se voi olla merkki, että koirasi rakastaa sinua.

On tärkeää ymmärtää, että tuijottamisen tulee olla vapaaehtoista käyttäytymistä. Sinun ei tule koskaan pitää koiran päätä aloillaan ja tuijottaa sitä silmiin toivoen sen tekevän samoin.

Esimerkiksi lapsilla on tapana pitää koiraa paikoillaan, jotta ne voivat tarkastella sitä lähempää. Koira voi kokea tällaisen toiminnan uhkaavana.

5. Koiran ja ihmisen katsekontaksi vapauttaa oksitosiinia

Tutkimuksissa on havaittu, että koiran ja ihmisen välinen katsekontakti voi lisätä oksitosiinin tuotantoa. Oksitosiinia kutsutaan joskus ”halihormoniksi”, koska se liittyy kiintymykseen ja sosiaaliseen sidokseen.

Yhdessä tunnetussa tutkimuksessa sekä koirien että omistajien oksitosiinitasot nousivat selvästi, kun ne katsoivat toisiaan silmiin (koirilla 130 %, omistajilla 300 %).

Tämä ilmiö saattaa olla yksi syy siihen, miksi koirat muodostavat niin vahvoja siteitä ihmisiin.

6. Koira tuijottaa, koska se haistaa jotain kiinnostavaa

Jos olet silittänyt toista koiraa tai ollut tekemisissä muiden eläinten kanssa, koirasi voi havaita sinussa uusia hajuja.

Koiran hajuaisti on niin tarkka, että se saa hajujen kautta valtavan määrän tietoa ympäristöstään.

Tuijottaminen voi olla sen tapa yrittää selvittää, mistä tuo uusi ja kiinnostava tuoksu tulee.

7. Koira tuijottaa syödessäsi ruokaa

Moni koira tuijottaa omistajaansa erityisen intensiivisesti silloin, kun tämä syö. Syynä on usein toivo siitä, että pöydästä putoaisi jotain syötävää.

Jos koira on joskus saanut maistiaisen omistajan ruoasta, se oppii nopeasti yhdistämään tuijottamisen ruokaan.

8. Koira tuijottaa aggressiivisesti

Harvinaisissa tapauksissa tuijottaminen voi liittyä myös aggressioon. Jäykkä kehonasento, kireä ilme ja intensiivinen katse voivat olla merkkejä siitä, että koira puolustaa esimerkiksi ruokaa tai leluaan.

Jos koira tuijottaa tällä tavalla, sitä ei kannata haastaa takaisin tuijottamalla. Parempi ratkaisu on rauhoittaa tilanne ja antaa koiralle tilaa.

Milloin koiran tuijottamisesta kannattaa huolestua?

Useimmiten koiran tuijottaminen on täysin normaalia käyttäytymistä. Joskus se voi kuitenkin viitata ongelmaan.

Huolestuttavia merkkejä voivat olla esimerkiksi jäykkä kehonasento, murina tai hampaiden näyttäminen, jolloin tuijottaminen voi liittyä aggressioon.

Iäkkäillä koirilla pitkäaikainen tyhjyyteen tuijottaminen voi joskus liittyä koiran dementiaan (Canine Cognitive Dysfunction, CCD).

Jos koiran käytös muuttuu äkillisesti tai siihen liittyy muita oireita, on hyvä keskustella asiasta eläinlääkärin kanssa.

TL;DR

Kun koira tuijottaa sinua, sen takana voi olla monia eri asioita. Useimmiten kyse on kuitenkin rakkauden tai kiintymyksen osoituksesta, tai jostain koiran tarpeesta, kuten nälästä tai pissahädästä.

Useimmille terveille koirille tuijottaminen on normaalia. Iäkkäällä koiralla pitkäaikainen seinän tai tyhjyyteen tuijottamisessa voi olla kyse koiran dementiasta (Canine Cognitive Dysfunction, CCD).

via GIPHY

Lähteet: PetMD, Modern Dog Magazine

Miksi koira antaa tassua? Näin tulkitset käytöksen oikein ja ohjaat sen hallintaan

Istut sohvalla. Koira katsoo sinua, nostaa tassun ja painaa sen reidellesi. Et pyytänyt mitään. Hetki toistuu seuraavana päivänä ja sitä seuraavana.

Onko kyse tempusta, vaatimuksesta vai viestistä?

Useimmiten vastaus on yksinkertainen: koira on oppinut, että tassu toimii. Mutta taustalla voi olla muutakin kuin pelkkä huomionhakuisuus.

Tassun antaminen on opittu, vahvistettu käytös

Tassun antaminen ei ole koiran synnynnäinen ”osoittava” ele samalla tavalla kuin ihmisellä. Useimmiten se on opetettu temppu, joka on vahvistunut palkkion kautta.

Käyttäytymistieteessä tätä selittää Edward Thorndiken jo 1900-luvun alussa kuvaama vaikutuksen laki: käyttäytyminen, jota seuraa miellyttävä seuraus, toistuu todennäköisemmin. Myöhemmin B. F. Skinner kehitti operantin ehdollistumisen teoriaa pidemmälle.

Kun koira saa:

  • herkun
  • kehuja
  • kosketusta
  • leikkiä
  • katsekontaktin

…sen käytös vahvistuu jokaisella kerralla. Tämä on yksi vankimmin tutkituista oppimisen mekanismeista eläimillä.

Tutkimusnäyttö tukee sitä, että koirat ovat erityisen herkkiä sosiaaliselle vahvistamiselle. Esimerkiksi Gregory Bernsin fMRI-tutkimukset (Emory University) osoittivat, että koiran aivojen palkitsemiskeskukset aktivoituvat sekä ruoasta että omistajan antamasta sosiaalisesta huomiosta (Berns et al., 2012–2015).

Jos siis olet joskus reagoinut tassuun hymyilemällä, puhumalla tai koskettamalla, olet todennäköisesti vahvistanut käytöstä.

Terrieri antaa tassua

Esimerkiksi meillä, koira tulee usein luo ja antaa tassua, kun on tosi kova vessahätä. Tämä ei ole ongelma, vaan koiran viestintää, että nyt on yksinkertaisesti päästävä tai tulee ”kakka housuun”.

Huomionhakuisuus on tehokas strategia

Moni koira oppii nopeasti, että tassun antaminen toimii.

Käytännössä tilanne menee näin:

  1. Koira antaa tassun.
  2. Omistaja reagoi (nauraa, puhuu, silittää).
  3. Käytös palkitsee.
  4. Koira lisää käytöstä.

Huomaa, että myös toruminen voi toimia vahvisteena. Jos koira saa edes katsekontaktin tai puhetta, se voi riittää.

Tätä kutsutaan satunnaiseksi vahvistusaikatauluksi (variable reinforcement schedule), joka on erityisen tehokas oppimismalli. Sama ilmiö selittää myös esimerkiksi uhkapelaamisen koukuttavuuden.

Epävarmuus tai stressi koulutustilanteessa

Koiran ja naisen ylävitoset

Tassun tarjoaminen ei aina ole huomionhakua. Joissain tilanteissa koira voi tarjota aiemmin opittua käytöstä, kun se ei ymmärrä mitä siltä odotetaan.

Käyttäytymistutkija Turid Rugaas on kuvannut koirien rauhoittavia eleitä (calming signals), joihin kuuluu erilaisia eleitä epävarmoissa tilanteissa. Vaikka tassun antaminen ei ole klassinen rauhoittava ele, se voi toimia ”varmana korttina”, jonka koira tarjoaa tilanteessa, jossa se hakee ohjausta.

Tämä näkyy usein koulutuksessa, kun vihje on epäselvä, uudessa ympäristössä tai vieraiden ihmisten läsnä ollessa.

Konteksti ratkaisee. Onko koira rento vai jännittynyt? Onko tilanne sille tuttu vai uusi?

Milloin tassu voi viestiä fyysisestä vaivasta?

Harvinaisemmissa tapauksissa tassun nostaminen tai ojentaminen voi liittyä kipuun. Jos käytös on:

  • uusi
  • yksipuolinen
  • liittyy ontumiseen
  • yhdistyy nuolemiseen tai arkuuteen

…on syytä sulkea pois ortopedinen tai neurologinen syy.

Eläinlääketieteellisissä tutkimuksissa ontuma on yksi yleisimmistä syistä hakeutua vastaanotolle (Johnston, 1997; O’Neill et al., 2014).

Jos tassun ojentaminen on selvästi epänormaalia tai jatkuvaa, kliininen tutkimus on perusteltu.

Miten vähennät liiallista tassuttelua?

Jos koiran kynnet raapivat tai käytös muuttuu vaativaksi, ratkaisu ei ole toruminen vaan vahvistamisen hallinta.

Älä vahvista vahingossa

Jähmety. Vältä katsekontaktia. Älä puhu. Anna huomiota vasta, kun kaikki neljä tassua ovat maassa.

Tällä videolla eläinlääkäri ”Sarah” kertoo, miten liiallisesta tassun tarjoamisesta pääsee eroon: jättämällä huomiotta, leikkimällä ja ”kättelemällä”:

Opeta vaihtoehtoinen käytös

Pyydä koiraa istumaan tai laittamaan maaten ennen palkkiota. Vahvista systemaattisesti rauhallista asentoa.

Lisää aktivointia

Liian vähäinen liikunta ja virikkeettömyys lisäävät huomiokäyttäytymistä. Eri rotujen liikuntatarve vaihtelee, mutta tutkimukset osoittavat, että kognitiivinen aktivointi vähentää ongelmakäyttäytymistä (Rooney & Cowan, 2011).

giphy

Oikeat työvälineet helpottavat koulutusta

Jos haluat vähentää vaativaa tassuttelua hallitusti, koulutusvälineillä on merkitystä.

Hyödyllisiä apuvälineitä ovat esimerkiksi:

Lähteet

  • Thorndike, E. (1898–1911). Law of Effect
  • Skinner, B. F. (1938). Operant Conditioning
  • Berns, G. et al. (2012–2015). fMRI studies on canine reward processing
  • Rooney, N. & Cowan, S. (2011). Training methods and dog behavior
  • O’Neill, D. et al. (2014). Epidemiology of musculoskeletal disorders in dogs

Miksi koirat heiluttavat häntää?

Kaikki eläimet kommunikoivat kehonkielensä kautta. Monien eläinlajien kohdalla on helppo päätellä jo kehonkielestä ovatko ne peloissaan tai aggressiivisia. Kehonkieleen liittyy useimmilla eläimillä kolme tärkeää kehon osaa, jonka kautta ne kommunikoivat: katsekontakti, korvien asento ja häntä, joista viimeksi mainittu on koirien osalta tärkein. Yleinen luulo on, että koirat heiluttavat häntää vain osoittaakseen iloisuutta ja ystävällisyyttä, mutta se ei ole koko totuus.

Kun kissa heiluttaa häntää, se ei ole ystävällisellä tuulella. Käytännössä se sanoo: ”Varo, aion hyökätä”. Kun orava heiluttaa häntää se voisi sanoa ”Olen iso ja uhkaava, joten pysy kauempana”.

Koirat ovat heiluttaneet häntäänsä niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Hännän alkuperäinen tarkoitus oli tasapaino – se estää niitä kaatumasta ja mahdollistaa nopeat käännökset juostessa ja uidessa. Häntä auttaa tasapainossa myös kapeiden rakenteiden päällä käveltäessä, kiipeillessä ja hypätessä. Vuosien saatossa hännästä on muodostunut tärkeä osa koirien viestintää.

Kun koira heiluttaa häntää, se voi viestiä useita asioita riippuen siitä, miten se sitä heiluttaa. Koiran hännän heiluttaminen ei aina tarkoita, että ”Tule silittämään minua”. Tästä syystä esimerkiksi hännän typistäminen aiheuttaa koiralle paitsi tarpeetonta kipua, mutta myös rajoittaa sen kykyä toimivaan kommunikointiin. Toimenpidettä voisikin verrata esimerkiksi ihmisen äänihuulten poistamiseen.

Koirat kommunikoivat kehonkielen kautta ja häntä on yksi koiran tärkeimmistä välineistä keskustella keskenään ja meidän kanssamme. Häntää heiluttamalla ne ilmaisevat vahvoja tunteita, kuten kiihtymystä, ärsytystä, vihaa ja iloisuutta. Siksi on hyvä osata tulkita hännän heilutus oikein.

Hännän luonnollinen asento

Hännän luonnollinen asento voi olla ylös tai alas rodusta riippuen.
Hännän luonnollinen asento voi olla ylös tai alas rodusta riippuen.

Kun koira on rauhallinen ja rentoutunut, sen häntä on ”luonnollisessa asennossa”. Minkälainen hännän luonnollinen asento on, riippuu rodusta. Useimmilla koiraroduilla häntä roikkuu alaspäin takajalkojen tai kantojen välissä, mutta esimerkiksi pystykorvilla ja mopseilla häntä on kiertynyt kippuraksi selän päälle. Vinttikoiraroduilla pitkä häntä roikkuu alaspäin silmukalla.

Kun häntä on luonnollisessa asennossa, eikä liiku mihinkään suuntaan, koira viestii ”Olen onnellinen, kaikki on hyvin”.

Kun häntä liikkuu ylös tai alas

Kun koira on jännittynyt, hermostunut tai alistuva, se pitää häntäänsä luonnollista asentoa alempana. Jos koira laskee häntänsä alemmaksi toisen koiran seurassa se viestii ”Sinä olet johtaja täällä”.

Kun koira on peloissaan, se laskee häntänsä koipiensa väliin. Muiden koirien seurassa se voi tarkoittaa ”Olen harmiton. Älä satuta minua. Alistun.”

Luonnollista asentoa ylemmäksi osoittava häntä tarkoittaa, että koira on utelias tai kiinnostunut jostain.

Siinä missä koholla oleva häntä ei välttämättä ole aggressiivisuuden merkki, on laskettu häntä lähes aina alistumisen signaali.

Kun häntä heiluu sivulta sivulle

Koiralla häntä toisen suussa

Hännän heiluttamisella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa häntä liikkuu sivulta sivulle. Yleinen oletus on, että häntää heiluttava koira on iloinen, mutta se ei pidä välttämättä paikkaansa. Tutkimusten mukaan hännän heiluttamisen tarkoitus riippuu siitä, miten nopeasti häntä heiluu ja kummalle puolelle se heiluu.

Jos koiran häntä heiluu voimakkaammin koiran oikealle laidalle, koira näyttää positiivisia tunteita, kuten innokkuutta ja mielenkiintoa. Mutta jos koiran häntä heiluu enemmän vasemmalle laidalle, se näyttää negatiivisia tunteita, kuten huolta, hätäännystä, pelkoa tai aggressiivuutta.

Biologisesta näkökulmasta katsottuna, tämä on myös järkevää. Se johtuu siitä, että ihmisillä ja useilla eläimillä aivojen vasen puolisko käsittelee positiivisia käyttäytymismalleja ja oikea puolisko negatiivisia käyttäytymismalleja. Koska molemmat aivopuoliskot kontrolloivat kehon vastakkaista puolta, siitä seuraa hännän heilutuksen tarkoituksen eroavaisuudet.

Aivopuoliskojen yhteydet ihmisten ja eläinten kehon toimintoihin eivät muuten riipu siitä, onko henkilö tai eläin oikea- tai vasenkätinen/-tassuinen.

Myös hännän heiluttamisen nopeus merkitsee

Toinen merkitsevä tekijä on hännän heilumisen nopeus. Mitä nopeammin häntä heiluu, sitä korkeampi positiivinen tai negatiivinen energia koiralla on. Todella nopeasti, luonnollista asentoa alempana ja enimmäkseen koiran oikealle laidalle heiluva häntä tarkoittaa alistuvaa, mutta positiivisia tunteita ilmaisevaa koiraa.

Todella nopeasti, luonnollista asentoa ylempänä ja koiran vasemmalle laidalle heiluva häntä voi tarkoittaa dominoivaa koiraa. Jos lisäksi koiran lihakset ovat jäykistyneet, pupillit laajentuneet, kasvojen lihakset jännittyneet ja korvat osoittavat suoraan eteen tai taakse, se voi olla myös aggressiivisuuden ilmaisua ja kehotus perääntyä.

Asennosta riippumatta hitaasti heiluva häntä on rauhallisen ja uteliaan koiran merkki, jota voi lähestyä turvallisesti.

Yhteenveto

Koira heiluttaa häntää monista syistä, ei aina iloisuudesta. Luonnollista asentoa ylemmäksi osoittava häntä merkitsee, että koira on utelias tai kiinnostunut jostain, ja luonnollista asentoa alemmaksi osoittava häntä, että koira on jännittynyt tai alistuva.

Sivulta sivulle, enimmäkseen koiran oikealle sivulle heiluva häntä ilmaisee positiivisia tunteita, ja enimmäkseen koiran vasemmalle sivulle heiluva häntä negatiivisia tunteita.

giphy

giphy

Lähteet ja lisää lukemista

Kun koira herättää aamulla liian aikaisin

Nuo viimeiset minuutit unta ennen herätyskellon pärähtämistä ja todellisuuteen palaamista ovat monesti mittaamattoman arvokkaita. Harvat koiranomistajat osaavat arvostaa Rekkua, joka tulee herättelemään sinua ennen aikojaan ja ryöstämään nuo kultaiset hetket.

Jotkut koirat näyttävät suorastaan ennakoivan herätyskellon soimisen ja herättävän omistajansa juuri 15 tai 20 minuuttia ennen herätyskellon soimista –  aivan kuin niillä olisi oma sisäinen herätyskellonsa. Rekun kellon asettaminen ei ole yhtä helppoa, kuin herätyskellon, mutta pienellä harjoittelulla ja muutamalla näppärällä tempulla siinäkin voi onnistua.

1. Sulje pois mahdolliset sairaudet

Aluksi on syytä varmistaa, ettei koiralla ole täysin oikeutettua syytä herätä aikaisin. Jos koiralla on virtsatietulehdus, ruoansulatusongelma tai muu terveydellinen syy, joka tekee sen olon epämukavaksi, se voi herätä 30 minuuttia tavallista aikaisemmin päästäkseen ulos tarpeilleen.

Virtsatietulehduksen oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kipu virtsatessa, virtsankarkailu, virtsan verisyys ja haju. Virtsatietulehduksia voidaan ehkäistä runsaalla juomisella, vähintään kolmella ulkoilutuskerralla päivässä ja ennaltaehkäisevällä ruokavaliolla.

2. Väsytä koira edellisenä iltana

Sikeästi nukkuva sekarotuinen koira
Kuva: Waugsberg [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html) or CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], via Wikimedia Commons
Väsynyt koira on hyvin käyttäytyvä, onnellinen ja pitkään nukkuva. Edellisenä iltana harrastettu liikunta kuluttaa kaiken sen energian, jonka koira käyttäisi aamulla sinun herättelyyn. Lisäksi se vapauttaa mielialaa sääteleviä endorfiineja tuottaen hyvänolontunteen.

Väsymys edistää nukkumista ja endorfiinit auttavat vähentämään levottomuutta, joka voi olla syynä varhaisaamun aktiivisuuteen.

3. Ruoki koira aikaisemmin

Pidennä koiran päivän viimeisen aterian ja viimeisen mahdollisen tarpeilla käynnin väliä minimoidaksesi mahdollisuuden, että se herättää sinut päästäkseen pissalle. Jos käytössäsi on piha, päästä koira käymään siellä juuri ennen nukkumaanmenoa. Valvo, että se myös tekee tarpeensa.

Jos heräät muutaman kerran koiran tahdosta aikaisemmin viedäksesi sen ulos tai ruokkiaksesi sen, koira oppii murtamaan sinut ja herättämään sinut joka aamu aikaisemmin päästäkseen ulos tai saadakseen ruokaa.

Muista, että myös korkealaatuinen ruokavalio on helposti sulava ja vähentää ulostustarvetta.

4. Vähennä makuuhuoneen ärsykkeitä

Mitä vähemmän huoneessa on ärsykkeitä, sitä vähemmän todennäköisesti koirasi herättää sinut. Sulje valot, verhot ja televisio. Jätä radio hiljaiselle soittamaan kevyttä tai klassista musiikkia, jos tarvitset itse ääntä nukkuaksesi. Koirat nukkuvat mieluummin pimeään aikaan ja aktivoituvat, kun aurinko alkaa nousta. Pimennysverhot voivat auttaa koiraa luulemaan, että on vielä yö.

Koiran liikkumisen rajoittaminen on yksinkertainen tapa estää sitä herättämästä muita aamuviideltä. Kenties koira on syytä sulkea yöksi esimerkiksi kylpyhuoneeseen. Tähän tarkoitukseen on olemassa koiraportteja. Jotkut koirat tosin nukkuvat paremmin ja pidempään, kun ne saavat olla samassa huoneessa kanssasi. Tämä johtuu siitä, että ne nauttivat ihmisen seurasta.

5. Harjoituta pidempään nukkumista

Jos edellisistä vinkeistä ei ole hyötyä, voit harjoittaa koiraa nukkumaan pidempään. Jos normaali heräämisaikasi on 6.30 ja koira herättää sinut joka aamu kello 6.15, aseta herätyskellosi herättämään yhden viikon ajaksi kello 6.05. Seuraavalla viikolla aseta herätys kello 6.10 jne.

Älä nouse ylös ennen kuin herätyskello soi, ellei koiralla selvästi ole hätä. Pidä säännöstä tiukasti kiinni, vaikka koira vinkuisi, itkisi, haukkuisi tai raapisi ovea. Koira ehdollistuu ennen pitkää siihen, että ylös noustaan vasta, kun herätyskello on soinut. Harjoittelussa voi kestää muutama viikko, mutta se on yksinkertaista ja toimii.

Video söpöistä koirista herättelemässä omistajiaan:

Lähteet ja lisää luettavaa

Artikkelikuva: coneybeare, Flickr