koira sangyssa

Kun koira herättää aamulla liian aikaisin

Nuo viimeiset minuutit unta ennen herätyskellon pärähtämistä ja todellisuuteen palaamista ovat monesti mittaamattoman arvokkaita. Harvat koiranomistajat osaavat arvostaa Rekkua, joka tulee herättelemään sinua ennen aikojaan ja ryöstämään nuo kultaiset hetket.

Jotkut koirat näyttävät suorastaan ennakoivan herätyskellon soimisen ja herättävän omistajansa juuri 15 tai 20 minuuttia ennen herätyskellon soimista –  aivan kuin niillä olisi oma sisäinen herätyskellonsa. Rekun kellon asettaminen ei ole yhtä helppoa, kuin herätyskellon, mutta pienellä harjoittelulla ja muutamalla näppärällä tempulla siinäkin voi onnistua.

1. Sulje pois mahdolliset sairaudet

Aluksi on syytä varmistaa, ettei koiralla ole täysin oikeutettua syytä herätä aikaisin. Jos koiralla on virtsatietulehdus, ruoansulatusongelma tai muu terveydellinen syy, joka tekee sen olon epämukavaksi, se voi herätä 30 minuuttia tavallista aikaisemmin päästäkseen ulos tarpeilleen.

Virtsatietulehduksen oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kipu virtsatessa, virtsankarkailu, virtsan verisyys ja haju. Virtsatietulehduksia voidaan ehkäistä runsaalla juomisella, vähintään kolmella ulkoilutuskerralla päivässä ja ennaltaehkäisevällä ruokavaliolla.

2. Väsytä koira edellisenä iltana

Sikeästi nukkuva sekarotuinen koira
Kuva: Waugsberg [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html) or CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], via Wikimedia Commons
Väsynyt koira on hyvin käyttäytyvä, onnellinen ja pitkään nukkuva. Edellisenä iltana harrastettu liikunta kuluttaa kaiken sen energian, jonka koira käyttäisi aamulla sinun herättelyyn. Lisäksi se vapauttaa mielialaa sääteleviä endorfiineja tuottaen hyvänolontunteen.

Väsymys edistää nukkumista ja endorfiinit auttavat vähentämään levottomuutta, joka voi olla syynä varhaisaamun aktiivisuuteen.

3. Ruoki koira aikaisemmin

Pidennä koiran päivän viimeisen aterian ja viimeisen mahdollisen tarpeilla käynnin väliä minimoidaksesi mahdollisuuden, että se herättää sinut päästäkseen pissalle. Jos käytössäsi on piha, päästä koira käymään siellä juuri ennen nukkumaanmenoa. Valvo, että se myös tekee tarpeensa.

Jos heräät muutaman kerran koiran tahdosta aikaisemmin viedäksesi sen ulos tai ruokkiaksesi sen, koira oppii murtamaan sinut ja herättämään sinut joka aamu aikaisemmin päästäkseen ulos tai saadakseen ruokaa.

Muista, että myös korkealaatuinen ruokavalio on helposti sulava ja vähentää ulostustarvetta.

4. Vähennä makuuhuoneen ärsykkeitä

Mitä vähemmän huoneessa on ärsykkeitä, sitä vähemmän todennäköisesti koirasi herättää sinut. Sulje valot, verhot ja televisio. Jätä radio hiljaiselle soittamaan kevyttä tai klassista musiikkia, jos tarvitset itse ääntä nukkuaksesi. Koirat nukkuvat mieluummin pimeään aikaan ja aktivoituvat, kun aurinko alkaa nousta. Pimennysverhot voivat auttaa koiraa luulemaan, että on vielä yö.

Koiran liikkumisen rajoittaminen on yksinkertainen tapa estää sitä herättämästä muita aamuviideltä. Kenties koira on syytä sulkea yöksi esimerkiksi kylpyhuoneeseen. Tähän tarkoitukseen on olemassa koiraportteja. Jotkut koirat tosin nukkuvat paremmin ja pidempään, kun ne saavat olla samassa huoneessa kanssasi. Tämä johtuu siitä, että ne nauttivat ihmisen seurasta.

5. Harjoituta pidempään nukkumista

Jos edellisistä vinkeistä ei ole hyötyä, voit harjoittaa koiraa nukkumaan pidempään. Jos normaali heräämisaikasi on 6.30 ja koira herättää sinut joka aamu kello 6.15, aseta herätyskellosi herättämään yhden viikon ajaksi kello 6.05. Seuraavalla viikolla aseta herätys kello 6.10 jne.

Älä nouse ylös ennen kuin herätyskello soi, ellei koiralla selvästi ole hätä. Pidä säännöstä tiukasti kiinni, vaikka koira vinkuisi, itkisi, haukkuisi tai raapisi ovea. Koira ehdollistuu ennen pitkää siihen, että ylös noustaan vasta, kun herätyskello on soinut. Harjoittelussa voi kestää muutama viikko, mutta se on yksinkertaista ja toimii.

Video söpöistä koirista herättelemässä omistajiaan:

Lähteet ja lisää luettavaa

Artikkelikuva: coneybeare, Flickr

Jaa juttu ystävillesi :)

Tietoa kirjoittajasta

J&S

Olemme kaksi koiranomistajaa, jotka selvittävät heitä itseään askarruttavia asioita koirista ja kirjoittavat niistä kärkenään tiede ja tutkittu tieto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *