Koirien käyttäytyminen -kategoriassa käsittelemme koirien käyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä ja haasteita, kuten koirien sosiaalista kanssakäymistä, stressin hallintaa, ongelmakäyttäytymistä sekä koirien eleiden tulkintaa. Pyrimme auttamaan lukijoita ymmärtämään paremmin koirasi mielenmaisemaa ja luomaan entistä vahvemman siteen lemmikkisi kanssa.
Monille meistä koirat eivät ole vain parhaita ystäviämme, vaan osa perhettä. Koirien ehdoton rakkautensa ja loputtomalta näyttävä energia ovat sitä, mitä monet meistäkin tarvitsisivat. Mutta miten hyvin me tunnemme parhaan ystävämme.
Koiria voivat kiinnostaa monet asiat: leikkiminen, kävelylle lähteminen, herkut, uiminen, pallon tai kepin noutaminen, suosikkipaikkaan päiväunille käpertyminen sekä monet muut asiat. Mutta oletko koskaan miettinyt, mikä koirasi lempiväri on?
Paimenkoira tavoittelee altaasta keltaista palloa. Kuva: Katrin B.
Mikä on koirien lempiväri?
Koska jokainen koira on yksilö, emme voi todeta, että koirien lempiväri on tämä tai tuo. Mutta koiralle helpoimmin erotettavia värejä ovat sininen ja keltainen.
Siinä, missä ihmisen silmän verkkokalvolla on kolmenlaisia eri aallonpituuksia havaitsevia tappisolureseptoreja, koiralla niitä on vain kaksi. Tätä kutsutaan dikromaattiseksi näöksi.
Koirat havaitsevat ihmisten näkemän punaisen todennäköisemmin tummanruskeana, kun taas vihreä, punainen ja oranssi näyttävät sen silmissä enemmän ”kellertävältä”.
Mitä ihmiset näkevät
Mitä koirat näkevät
Vain sinistä
Sinisen ja harmaan eri sävyjä
Vain keltaista
Keltaista, tummankeltaista ja keltaharmaata
Punainen ja oranssi
Keltaisen ja keltaharmaan sävyjä
Vihreä
Keltaharmaan ja keltasinisen sävyjä
Violetti
Sinisen ja siniharmaan eri sävyjä
Vaikka koirat näkevät vähemmän värejä kuin me, ne kykenevät silti erottamaan esimerkiksi punaisen eri sävyjä.
Koirat näkevät sinisen ja keltaisen helposti, mutta punaiset sävyt näyttävät sille ”tumman keltaisenharmailta” tai ”tummankeltaisilta”. Oranssi näyttää koiralle selvästi ”kirkkaamman keltaiselta”.
Mutta mitä on koiran lempiväri? Jos pitäisi arvata, sanoisin, että se on joko sininen tai keltainen, koska koira näkee nuo värit niin hyvin.
Voiko koiran lempilelusta päätellä sen lempiväriä?
Monilla koirilla on suosikkilelu, jolla se leikkii enemmän kuin muilla leluillansa. Asiantuntijoiden mukaan lempilelussa väri ei ole ratkaisevaa, vaan muut asiat: onko lelu pehmeä vai kova, miltä se tuoksuu, saako lempilelu koiran rauhoittumaan ja miltä se tuntuu suussa.
Wag!:n mukaan koirat näyttävät pitävän erityisesti leluista, joista lähtee tiettyjä ääniä (esim. vinkulelut) tai jotka maistuvat sen suuhun miellyttävälle. Mutta eri koirarodut on kasvatettu eri tarkoituksiin ja pitävät erilaisista leluista siitäkin syystä. Labradorinnoutajat ja kultaisetnoutajat rakastavat kantaa ja riuhtoa pehmolelujaan, kun taas englanninbulldoggi vetää leikkikaverinsa kanssa mieluummin köyttä. Monet rodut pitävät myös heittolelujen, kuten pallojen ja frisbeiden noutamisesta.
Kun olet ensi kerran hankkimassa koirallesi uutta lelua, kiinnitä huomiota sen väriin. Muista, että koira ei erota kovin hyvin punaista, vihreää ja violettia. Kokeile niiden sijasta sinistä tai keltaista lelua, koska ne värit koirat erottavat hyvin!
Ehkä siksi monet koirat rakastavat juuri keltaisia tennispalloja?
Hyvin sosiaalistetettu koira ei tavallisesti ole aggressiivinen muita koiria kohtaan, eivätkä irrallaan ja ilman lupia vaeltelevat koiratkaan hae onneksi aktiivisesti mahdollisuutta hyökätä kenenkään kimppuun. Mutta jokainen koira voi olla aggressiivinen, kun se pelkää tai kokee, ettei tilanteesta ole muuta ulospääsyä. Se voi johtua sillä hetkellä havaitusta uhasta tai epämukavasta kokemuksesta aikaisemmin. Toisinaan kyseessä on voimakas saalisvietti tai oman reviirin puolustaminen.
Hieman taustaa: Olen itse kokenut sen kauhun, kun huonosti sosiaalistettu, selvästi aggressiivinen karjalankarhukoira oli karannut pihaltaan ja hyökkäsi varoittamatta suoraan koiramme kurkkuun kiinni. Oma koiramme uikutti tilanteessa sekä pelosta että kivusta, eikä hyökkääjä lopettanut aggressioitaan vielä minunkaan puuttuessa asiaan.
Minulla kävi onni onnettomuudessa, sillä koiran omistaja oli seurannut karannutta koiraa autolla ja oli vain parissa minuutissa paikalla.
On äärimmäisen pelottavaa, kun toinen koira hyökkää oman koiran kimppuun, koska siinä voi olla koiran henki kyseessä. Kuinka moni tietää, mitä tehdä koiran hyökätessä? Kokosimme tähän juttuun asiantuntijoiden parhaat neuvot.
Joskus koiran voimakas saalisvietti antaa sille vaiston jahdata ja purra itseään pienempiä lemmikkejä – etenkin silloin, kun ”saalis” juoksee sitä karkuun.
Voimakkaan saalisvietin omaavien koirarotujen omistajien on oltava erittäin tietoisia koiransa saalisvietistä, jotta se ei pääse viettinsä turvin vahingoittamaan muita eläimiä.
Voimakkaan saalisvietin omaavia rotuja ovat mm. afgaaninvinttikoirat, alaskanmalamuutit, basenjit, beaglet, bullmastiffit, dobermannit, jackrusselinterrierit, rhodesiankoirat, samojedit, shiba inut, siperianhuskyt, weimarinseisojat, whippetit ja yorkshirenterrierit.
Koira on pidettävä taajamassa aina kytkettynä.
Suomen Järjestyslain mukaan on rikos, mikäli kytkemättömänä liikkuva koira vahingoittaa tai tappaa muita kotieläimiä, ja lain rikkominen voi johtaa vakaviin rangaistuksiin sekä koiran omistajalle että koiralle. Provosoimaton hyökkäys voi johtaa uhrin vammautumiseen tai jopa kuolemaan.
Mistä tietää, että isompi koira on hyökkäämässä?
Merkkejä siitä että koira on hyökkäämässä
Koira puree toista koiraa harvoin varoittamatta. Tarkkaile näitä merkkejä vastapuolen käytöksessä:
muriseminen
ärähtely ja ärhentely
kohti syöksyily
hampaiden paljastaminen
näykkiminen
pureminen
Jos toinen koira osoittaa edellä mainittuja aggresiivisuuden merkkejä, paras tapa on kävellä tilanteesta pois rauhallisesti, mutta varmasti. Älä mene lähelle, vaan yritä asettaa este aggressiivisen koiran ja oman koirasi välille.
Älä anna oman koirasi lähestyä selvästi aggressiivista koiraa, sillä se tekee vastapuolesta vain hermostuneemman ja voi pahentaa tilannetta.
Älä rankaise myöskään omaa koiraasi murinasta, koska se vain ilmaisee tuntevansa olonsa epämukavaksi. Murina on usein viimeinen keino ennen puremista.
Kun tunnet koirasi, ymmärrät paremmin sen kehonkieltä ja tiedät, milloin se tuntee olonsa epämukavaksi: se voi nuolla huuliaan, kääntää korvansa taaksepäin, haukotella tai kääntää kuononsa poispäin epämukavuutta aiheuttavasta kohteesta.
Älä pakota koiraasi olemaan tekemisissä vihaisten koirien kanssa, koska se voi vain stressaannuttaa sitä enemmän, vaan anna sille tilaa. Joskus se vain haluaa pitää taukoa tilanteesta, ja on pian valmis taas leikkimään muiden koirien kanssa.
Kysy aina lupa vastaantulevan koiran omistajalta voivatko koiranne tutustua. Vaikka vastapuoli vastaisi myöntävästi, teidän molempien on silti tarkkailtava koirien kehonkieltä ja oltava valmiina ohjaamaan koiranne pois tilanteesta, mikäli tilanne äityy jomman kumman koiran kannalta epämieluisaksi.
Huomaa myös, että vähemmän dominoivalla koiralla on vähemmän mahdollisuuksia päästä stressaavasta tilanteesta ulos, joten se osoittaa todennäköisemmin epämukavuuden merkkejä.
Huuda ja käskytä hyökkääjää kovalla äänellä. Se saattaa tulla toisiin ajatuksiin.
Vapauta hihna. Kun irrallaan oleva koira hyökkää, on parasta vapauttaa hihna, koska muuten koirasi joutuu puolustautumaan vapaasti liikkuvaa hyökkääjää vastaan epäluonnollisissa asennoissa. Näin sillä on mahdollisuus myös juosta karkuun.
Ota pieni koira syliisi. Jos puolustautuva koira on selvästi hyökkääjää pienempi, ota koira syliisi. Siirry nopeasti turvaan sisätiloihin tai aidan taakse.
Älä yritä erottaa riitapukareita itse. Jos yrität vetää purevan koiran irti väkisin, se voi johtaa pahempiin vahinkoihin.
Kurista tai irrota ote tukkimalla hyökkääjän sieraimet. Tällöin koira ei saa henkeä, jolloin se on pakko vapauttaa otteensa.
Huuda apua ja pyydä muita ihmisiä auttamaan sinua. Jos hyökkääjällä on kaulapanta tai valjaat, niistä saa hyvän otteen pitää se kurissa.
Sido hyökkääjä puuhun tai lyhtypylvääseen, kun olet saanut sen irti, jos sillä on panta.
Tee hätäilmoitus jos koirasi on pahoin loukkaantunut.
Kerää tietoja jos mahdollista. Pyydä vastapuolen omistajan ja silminnäkijöiden yhteystiedot, ota valokuvia vammoista ja selvitä mahdolliset vakuutukset.
Vie koira eläinlääkäriin, vaikka vammat eivät näyttäisi vakavilta. Monet puremavammat ovat pahempia kuin miltä ne näyttävät.
Mitä tehdä kun koira hyökkää sinun kimppuun
Voimakkaan saalisvietin omaavan koiran hyökkäykselle alttiimpia ovat juoksijat, pyöräilijät, lautailijat, skuuttaajat ja muut epätavallisen nopeasti liikkuvat ihmiset.
Yleensä hyökkäyksen vaikutin on koiran saalisvietti, mutta toisinaan myös oman reviirin puolustaminen.
Mitä tehdä jos irtokoira hyökkää kimppuusi (referaatti yo. videosta):
Älä panikoi, vaan pysy rauhallisena. Hyökkäävä koira tuntee olonsa itsevarmemmaksi, jos sen ”saalis” pelkää sitä.
Kun koira huomaa, että se ei kykene pelästyttämään sinua, se saattaa lopettaa hyökkäyksen.
Älä juokse karkuun. Ensinnäkin, useimmat koirat ovat sinua nopeampia. Toiseksi, juokseminen provosoi koiraa juoksemaan ”saaliin perään”, saalistamaan.
Seiso paikallasi. Jos olit juoksemassa tai liikuit nopeasti, pysähdy paikoillesi koiraan nähden sivutusten. Todennäköisesti koira näkee sinut uhkana ja lopettaa toiminnan, kun pysähdyt ja näytät pienemmältä vaaralta.
Älä katso koiraa silmiin. Suora katsekontakti voi tehdä koirasta aggressiivisemman.
Laita kätesi nyrkkiin. Ei koiran kanssa nyrkkeilyä varten, vaan suojataksesi sormiasi, sillä aggressiivinen koira tarttuu yleensä ensimmäiseksi käteen.
Harhauta koiraa heittämällä jotain poispäin koirasta. Heitä juomapullo, laukku tai mikä tahansa mukanasi oleva esine kiinnittääksesi koiran huomion mieluummin siihen. Voit kokeilla myös valeheittoa tyhjällä kädellä.
Käskytä koiraa itsevarmasti sanalla ”EI!”. Useimmille koirille on opetettu tämä käsky ja se saattaa totella.
Ellei mikään muu auta, lyö hyökkäävää koiraa kuonoon, kurkkuun tai niskaan.
Huuda apua. Ehkä joku kuulee huutosi ja tulee avuksi.
Suojaa elintärkeät osasi: kaula ja kasvot.
Käytä kehon painoasi painaaksesi koiran maahan. Koiran ainoa ase ovat sen hampaat.
Jos tulet itse irtokoiran puremaksi, noudata näitä ohjeita:
Keskustele hyökänneen koiran omistajan kanssa jos mahdollista. Vaihtakaa yhteystietoja vakuutusta varten.
Pese haava huolellisesti käyttämällä kylmää vettä vähintään 10 minuutin ajan, vaikka iho ei olisi rikki.
Ota valokuvia vammoistasi. Siitä voi olla hyötyä, mikäli tapahtumaa joudutaan käsittelemään oikeudessa.
Hakeudu lääkärin hoitoon mahdollisimman pian. Kerro, oireistasi ja että sinua on purrut koira.
Ilmoita puremasta paikallisille viranomaisille. Kerro kaikki, mitä muistat. Nämä tiedot voivat säästää jonkun toisen puremalta.
Miten välttää oman koiran aggressiot
Sosiaalistuta koirasi jo pentuna, jotta se saa positiivisia koirakokemuksia ja oppii kohtaamaan toisia koiria. Hyvin sosiaalistettu koira on harvoin aggressiivinen muita koiria kohtaan.
Kouluta koirasi hyvin.Ei tarkoittaa ei, ja käskyn kuuluessa niin aggressiivinen kuin muun toimintakin lakkaa välittömästi.
Pidä koirasi kytkettynä. Vaikka koira olisi kiltti ja noudattaisi käskyjä hihnassa, se voi milloin tahansa saada laukaisevan ärsykkeen.
Huomioi muut koirat. Älä päästä koiraasi tutustumaan muihin koiriin kytkemättömänä. Et voi tietää, miten vastapuoli tai oma koirasi reagoi.
Pidä silmällä aggression merkkejä. Jos näet oman tai toisen koiran reagoivan aggressiivisesti, poistu tilanteesta.
Jos omistat koiran, olet varmasti pannut merkille, että se nukkuu toisinaan mitä erikoisemmissa asennoissa. Mutta oletko koskaan miettinyt, mitä nukkumisasento tai unen aikana tapahtuva ”nykiminen” kertovat koiran onnellisuudesta, tai sen fyysisestä ja henkisestä tilasta? Tässä jutussa paneudumme koiran nukkumisasentoihin ja nukkumiskäyttäytymiseen.
Koiran nukkumisasennot
Kiinnitä huomiota asentoon, jossa koirasi nukkuu useimmin. Koiran suosikkinukkumisasento saattaa vaihdella sen mukaan, missä se nukkuu, kenen lähellä se nukkuu ja minkälaiseksi se tuntee olonsa nukkuessaan.
Myös kipu ja vammat voivat vaikuttaa koiran nukkumisasentoon. Jos koiran tyypillinen nukkumisasento äkillisesti muuttuu, pidä silmällä esiintyykö sillä muita merkkejä kivuista. Älä epäröi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, mikäli havaitset koiran käytöksessä jotain poikkeavaa.
Alla joitain koiran nukkumisasentoja ja mitä ne voivat kertoa koiran tilasta.
Kyljellään nukkuva koira tuntee olonsa melko turvalliseksi ja mukavaksi, koska se uskaltaa jättää elintärkeät elimensä paljaaksi.
Tätä asentoa suosivat koirat ovat yleensä melko huolettomia ja mukavuutta rakastavia. Etenkin, jos ne uskaltavat nukkua kyljellään myös uudessa paikassa tai tuntemattomien seurassa.
Kylkiasento jättää koiran raajat vapaiksi, joten saatat nähdä enemmän tassujen nykimistä ja liikehdintää.
Hyvin yleinen nukkumisasento koirilla on käpertyä kerälle, kuono melkein hännässä kiinni. Se on hyvin yleinen asento monilla eläimillä ja irtokoirilla, sillä se suojaa elintärkeitä elimiä, auttaa pysymään lämpimänä ja helpottaa nopeaa pakenemista vaaran uhatessa.
Tämä ns. donitsiasento rajoittaa raajojen liikettä, joten ”pallona” torkkuva koira nykii ja elehtii vähemmän.
Saatat ajatella, että sykkyrällä nukkuva koira tuntisi olonsa epämukavaksi, ja vaikka se onkin mahdollista, se ei välttämättä ole niin.
On nimittäin havaittu, että koirat nukkuvat rullalle käpristyneenä eniten syys- ja talvikuukausina, luultavaksi pitääkseen paremmin lämpöä.
Niin sanotussa superman-asennossa mahallaan nukkuva koira saattaa näyttää äärimmäisen rentoutuneelta, mutta tosiasiassa se saattaa haluta olla valmiina pomppaamaan käpälilleen sekunnissa.
Mahalleen levittäytyneenä nukkuminen on hyvin yleistä pennuilla, jotka tarvitsevat usein nokosia, mutta haluavat olla välittömästi mukana jos sille tarjoutuu mahdollisuus päästä leikkimään.
Mahallaan nukkuva koira ei halua missata mahdollisuutta päästä mukaan toimintaan, vaikka se vetelisikin syvästi sikeitä. Se on paras asento vuorotellen energisille ja uneliaille pennuille.
Päinvastoin, kuin palloksi käpertyneenä, selällään nukkuminen auttaa koiraa viilentymään, koska turkki on ohuempaa vatsan ympärillä ja koiran hikirauhaset sijaitsevat tassuissa. Asento on koirilla yleinen etenkin kesäkuukausina.
Selällään, tassut kohti taivasta nukkuva koira tuntee olonsa erittäin mukavaksi, koska se jättää herkimmät alueensa haavoittuvaksi. Tästä asennosta on myös vaikeaa paeta nopeasti.
Selällään nukkuva koira ei luultavasti välitä ympäröivästä maailmasta. Se vain nauttii täysillä elämästään.
Saatat huomata koirasi haluavan nukkuvan sinun tai muiden lemmikkieläinten kanssa lusikassa tai selät vastakkain, mutta joka tapauksessa hyvin lähekkäin. Se on merkki sitoutumisesta.
Kun koira haluaa olla sinua tai muuta karvaista kaveriaan lähellä, se tuntee syvää kiintymystä ja rakkautta unikaveriaan kohtaan. Osoita karvaturrillesi sen ansaitsemaa vastarakkautta. ❤️
Olet varmaankin törmännyt koiriin, jotka rakastavat käpertyä söpösti peittojen, vilttien ja vaatteiden suojiin.
Pehmeät materiaalit tarjoavat koiralle pesän, josta ne hakevat lämpöä, mukavuutta ja turvallisuutta.
Monet pienet ja ohutkarvaiset koirat hakeutuvat mielellään peiton suojaan etenkin talvisaikaan.
Koiran nukkumiskäyttäytyminen
Kun koirasi nukkuu, voit kerätä vihjeitä sen unen laadusta ja nukkumiskäyttäytymisestä.
Uni parantaa ja korjaa kehoa kaikilla nisäkkäillä. Unen syvin vaihe, REM-uni, on palauttavinta.
Kiinnitä huomiota näihin asioihin varmistaaksesi, että koirasi nukkuu mahdollisimman hyvin.
7. Makuupaikan ympärillä pyöriminen ja kaivaminen
Koirille normaalia käytöstä on kiertää makuupaikkaansa ympärillä tai kaivaa sitä hieman ennen asettumista nukkumaan. Oma koiramme ei tätä harrasta, mutta usein meillä hoidossa oleva shetlanninlammaskoira tekee usein juuri näin.
Käytös on peräisin susilta, jotka usein tallaavat ruohoa, lehtiä tai lunta tehdäkseen makuupaikkansa itselleen mukavaksi. Sudet saattavat kaivaa pienen kuopan pitääkseen itsensä lämpimänä viileällä.
Koira saattaa myös pyöriä tulevan makuupaikkansa ympärillä ennen makuulle asettumista. Jos pyörimistä kestää pitkään, se voi olla merkki kivusta, niveltulehduksesta tai neurologisesta ongelmasta. Ota yhteys eläinlääkäriin.
8. Torkuttelu
Monet koirat ottavat päiväunia, kun ne ovat kyllästyneitä tai kaipaavat lepoa. Päiväunet eivät ole kovin levollista unta, vaan koira saattaa odottaa jotain sen kannalta mielenkiintoisempaa tapahtuvan.
Tarkkaile koiran korvia nähdäksesi herääkö se, kun joku liikkuu tai kun se kuulee epätavallisia ääniä. Päivätorkkuja ottava koira nukkuu usein ns. koiranunta ja on valmis, jos jotain nousemisen arvoista tapahtuu
Olisiko aika käydä päiväkävelyllä tai hieman leikkiä?
9. Nykiminen, vinkuminen ja haukkuminen
Useimmat koirat liikehtivät, kun ne ovat unen syvimmässä vaiheessa, REM-unessa.
Nykiminen, hännän heiluttaminen, jaloilla potkiminen, pehmeä murina tai jopa haukkuminen ovat usein merkkejä syvästä REM-unesta. Anna unta näkevän koiran nukkua, koska se on erittäin palauttava vaihe ja hyväksi koiran terveydelle.
Nykiminen on yleisempää pennuilla ja vanhemmilla koirilla, mutta tiede ei ole toistaiseksi pystynyt selvittämään miksi.
Jos koirasi on erityisen kiihtynyt nukkuessaan, voit yrittää rauhoitella sitä kutsumalla sitä rauhallisesti nimellä.
Ellei nimellä kutsuminen auta, silitä koiraa varovasti selästä tai kyljestä. Pysy myös itse rauhallisena.
Usein koira herää ja rauhoittuu, kun tietää jälleen olevansa turvassa.
Unen määrä
Koirat nukkuvat paljon enemmän kuin ihmiset, keskimäärin 12-14 tuntia vuorokaudessa.
Isommat koirat nukkuvat yleensä pidempiä päiväunia kuin pienet koirat. Pennut tarvitsevat unta jopa 18-19 tuntia vuorokaudessa, vaikka heräilevätkin muutaman tunnin välein.
Huomioi koirasi nukkumistottumukset. Jos huomaat, että koirasi nukkuu äkillisesti enemmän, se voi olla merkki kilpirauhasongelmista tai muusta.
Jokaisella koiralla tulee olla oma peti, jossa se saa vapaasti rauhoittua päivän rientojen jälkeen ja jossa se tuntee olonsa turvalliseksi. Anna koiran rentoutua omassa pedissä ollessaan. Koiran tulee mahtua petiinsä myös kyljellään nukkuessa.
Parhaat koiranpedit löydät Peteltä ja Zooplussalta:
Uuden koiranpennun omistajana tulet todennäköisesti kokemaan tunteiden sekamelskan – toisaalta olet äärettömän innoissasi suloisesta karvakuonosta, mutta luultavasti myös hieman huolissasi, miten se tulee sopeutumaan uuteen perheeseensä ja miten onnistut huolehtimaan siitä. Minä ainakin olin!
Mutta älä huoli, kaikki menee varmasti erittäin hyvin. Huolen lieventämiseksi kokosimme listan välttämättömiä tuotteista, jotta voisit rentoutua ja nauttia joka hetkestä uuden ihanan pennun kanssa.
Huomaa, että ostaessasi pennun kasvattajalta, saat häneltä pentua noutaessasi yleensä ”selviytymispakkauksen”, joka saattaa sisältää osan listaamistamme tuotteista.
* Juttu sisältää mainoslinkkejä. Yhteistyökumppanimme voivat maksaa meille pienen komission näiden linkkien kautta tulevista myynneistä.
Ihan ensimmäiseksi pentu tarvitsee sopivan kokoisen pannan. Pentukoiran panta on luonnollisesti pieni, mutta säätövarasta ja rodun kasvunopeudesta riippuen saatat tarvita isomman pannan jo hyvinkin pian.
Pantaan ja hihnakoulutukseen totuteltaessa hyvä nyrkkisääntö on, että pentupannan tulisi olla mahdollisimman kevyt ja koiralle huomaamaton. Metalliketjut voivat olla pennulle liian painavia, mutta kestävät nailon- ja muovipannat toimivat yleensä hyvin.
Suosittelemme pannaksi pikalukituksella varustettua mallia, koska sisäsiisteyttä opetellessa kiire ulos pissalle voi tulla äkillisesti ja usein.
Panta ei saisi olla myöskään liian tiukka. Pannan ollessa päällä, väliin tulisi mahtua hyvin kaksi sormea ilman, että pentu saa kuitenkaan riisuttua pannan pois päältään.
Peten Koiratarvikkeessa on erillinen tuotekategoria pentupannoille (alk. 6,90 €) ja tuotteita on mahdollista suodattaa muun muassa tuotemerkin ja värin perusteella. Yksi laadukas pantabrändeistä on RuffWear.
Pannalle vaihtoehtoinen välttämättömyys on hyvät valjaat, jotka voivat uteliaan pennun terveyden kannalta olla myös parempi vaihtoehto. Koiran ryntääminen hihnan loppuun asti aiheuttaa sen kaulassa nopean ja terävän paikallisen voiman, joka voi vahingoittaa kaulan rakenteita.
Etenkin nopeille ja vetämiseen taipuville roduilla suositellaankin usein mieluummin pehmustettuja, hyvin istuvia ja ergonomisia valjaita.
Valjaita valittaessa on huomioitava, että:
Valjaat eivät paina pennun lapaluuta
Rinnan ympäri tuleva osa on riittävän etäällä kainaloista
Remmin kiinnityskohta on lähempänä rintarankaa kuin niskaa
Etuosan Y-muoto asettuu keskelle, rintalastan korkeimman kohdan alueelle
Peteltä löytyy hyvä valikoima myös pentuvaljaita alkaen 7,99 €, mutta mikäli yhtään epäilet, että et osaa tilata oikeanlaisia ja sovittaa niitä pennullesi, ota pentu mieluummin mukaan paikalliseen lemmikkitarvikeliikkeseen, jossa henkilökunta osaa suositella ja sovittaa pennulle sopivia.
Sekä pennut että aikuiset koirat ovat tervetulleita useimpiin lemmikkitarvikemyymälöihin.
3. Pentuhihna tai -talutin
Hihna tai talutin on uuden koiranomistajan välttämätön perusvaruste, johon on voitava luottaa säässä kuin säässä.
Koiranpennun ensimmäiset kuukaudet ovat täynnä tärkeiden taitojen opettelemista. Yksi tärkeimmistä on hihnassa kulkeminen.
Kuten pannankin valinnassa, hyvä valinta pennulle on kapea ja kevytlukkoinen talutin, joka ei paina pennun kaulaa tai rajoita oppivan koiran liikkumista.
Pennun kasvaessa talutin tai hihna tulee tarvittaessa vaihtaa järeämpään, koiran painoa ja hallintatasoa vastaavaksi.
Laajimman valikoiman talutushihnoja tarjoaa Zooplus, josta nailonhihnan saa edullisimmillaan 3,49 eurolla.
Koiranpennun tulee saada tarpeeksi lepoa ja sillä tulisi olla oma turvallinen paikka, johon käpertyä päivän leikkien jälkeen. Ja pennut nukkuvat paljon!
Mitä koiranpeteihin tulee, niissä kannattaa kiinnittää huomiota kokoon ja pestävyyteen. Koiran tulee mahtua petiin koko pituudeltaan ja leveydeltään – myös hänen asettuessaan siihen kyljelleen.
Helposti palelevalle, lämmössä viihtyvälle ja ohutturkkiselle pennulle kannattaa valita reunallinen peti, joka tarjoaa samalla sivuttaissuuntaista tukea.
Koska pennut ovat innokkaita tutkimaan ympäröivää maailmaa hampaillaan, jotkut asiantuntijat suosittelevat pentupediksi muovipetiä, jonka voi pehmustaa esimerkiksi viltillä tai tyynyllä. Muovipeti on helppo myös puhdistaa pissavahingon sattuessa.
5. Koiraportti
Sähköjohdot, pistorasiat, kuuma uuni, lasten lego-palikat, myrkylliset kasvit ja ruoka-aineet. Useimpien kotona on paljon koiranpennulle vaarallisia asioita, joita ei ehkä tule ajatelleeksi ennen pennun tuloa.
Kunnes pentu ymmärtää minne se saa mennä ja minne ei, voit rajata sille sallitun ja turvallisen tilan koiraportilla.
Mittaa valmiiksi oviaukon leveys, sillä tarjolla on lukuisia erilevyisiä ja -korkuisia koiraportteja. Painetassuilla ovisuuhun kiinnitettävä koiraportti on helppo asentaa, eikä siihen tarvita työkaluja.
Markkinoilla on myös jalkapainikkeella avattavia sekä lemmikkiovella varustettuja malleja kulkemisen helpottamiseksi.
Valvothan pentua aluksi, jotta se ei työnnä päätään portin pinnojen välistä ja jää jumiin.
6. Kakkapussit
Tämä ei liene hohdokkain ostoksesi, mutta kakkapussit ovat koiranomistajalle välttämättömyys, ellei sinulla ole omaa pihaa.
Ennen pitkää tulet huomaamaan, että vaikka miten varaudut, joskus ne ovat kuitenkin lopussa.
Lämpimien pökäleiden kerääminen ei ole muutenkaan mitään juhlavaa hommaa, mutta oletpa ainakin ympäristöstä ja yleisestä viihtyisyydestä välittävä koiranomistaja.
7. Pennun kasvatus -kirja
Olen suositellut tätä ennenkin, mutta tämä on oikeasti mah-dot-to-man hyödyllinen tuote uudelle koiranomistajalle, jonka kanssa et jää pulaan!
Tuire Kaimio on tunnettu eläintenkouluttaja, joka on kirjoittanut Pennun kasvatus -nimisen tietokirjan.
Kirjassa käydään selkeästi läpi pennun eri ikävaiheet pennusta murrosikään ja täysikasvuiseksi aikuiseksi.
Lisäksi siinä annetaan syvällisiä ja monipuolisia neuvoja koiran koulutukseen – esimerkiksi miten pennulle opetetaan sen tärkeimmät taidot, kuten luoksetulo, istuminen ja pannan laitto.
Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjan hinta Adlibriksellä tätä kirjoitettaessa 29,90 €.
Tsemppiä uuden pennun kanssa, hyvin se varmasti menee!
Monet koirat rakastavat pyöriä ja kieriä uudessa lumessa, työntää kuononsa kinokseen ja maistellakin sitä. Miksi koirat rakastavat niin paljon lunta ja mitkä rodut nauttivat siitä kaikista eniten?
The Dodo on haastatellut tutkija ja psykologian professori Stanley Corenia, joka sanoo, että koirat rakastavat lunta samalla tavalla kuin lapset rakastavat sitä: sillä on hauska leikkiä.
”Koirat rakastavat käsitellä ympäristöään. Ne leikkivät lehtikasassa aivan kuten lapsetkin – koiran mieli on hyvin samanlainen kuin kaksivuotiaan.”
Corenin mukaan lumi tarjoaa koirille uuden kokemuksen ja uuden materiaalin jonka kanssa olla vuorovaikutuksessa – jotain, mikä on niistä hauskaa ja jännittävää. Ne kierivät ja hyppivät siinä, koska se on kivaa. Pohjimmiltaan kyse on leikistä.
Yorkshirenterrieri on löytänyt lumesta jotain kiinnostavaa.
Wag!:n mukaan lumen untuvainen rakenne on koiralle uutta ja kiehtovaa: se on pehmeää, kylmää ja pulverimaista. Se muuttaa koiran kokemaa maisemaa, ilmaa ja lämpötilaa.
Kun koirat tutkivat ympäristöään, ne käyttävät tarkkaa hajuaistiaan päätelläkseen mitä eri materiaalit ovat. Siksi koira saattaa ensin haistella lunta ja astua varovasti siihen varmistaakseen, että se on turvallista. Sitten se saattaa käydä lumeen makuulleen tai alkaa kierimään siinä, kuin syleilläkseen uutta löytöään. Lumi on sille kuin tehty leikkimistä varten.
Paksuturkkiset rodut, kuten kuvan collie, rakastavat usein lumessa pyörimistä.
Kaikki koirat eivät kuitenkaan ilmaise leikkikäyttäytymistä heti lunta nähdessään. Lumen kanssa leikkiminen on tyypillisempää paksuturkkisilla koirilla. Pohjoiset rodut, kuten huskyt ja noutajat, on kasvatettu menestymään kylmissä, lumisissa olosuhteissa ja siksi ne nauttivat useammin lumesta kuin lyhytkarvaiset koirat, kuten vinttikoirat ja chihuahuat, jotka palelevat helpommin.
Breeding Business -sivuston mukaan koirat voivat kieriä lumessa myös palauttaakseen hajuja. Kylmissä ja erityisesti lumisissa olosuhteissa hajumolekyylit kykenevät liikkumaan lyhyemmän matkan, koska ne jäätyvät. Jos koira ei kykene haistamaan reviirillään aikaisemmin olleita hajuja, se voi kieriä lumessa palauttaakseen hajut mukaansa kotiin. Käyttäytymisen uskotaan periytyvän susilta, jotka kierivät hajuissa välittääkseen niiden sisältämän tiedon laumalleen.
Saksanpaimenkoira nauttii lumessa pyörimisestä.
Eläinten käyttäytymistieteilijä Peter Borchelt on Corenin kanssa samaa mieltä.
”Koirat leikkivät [lumella], koska se tuntuu mielenkiintoiselta ja liikkuu eri tavalla.”
Borcheltin mukaan leikkikäyttäytymistä on vaikea määritellä psykologisella tavalla, vaikka leikkiminen on yleistä kaikilla sosiaalisilla eläimillä. Kyse on uutuudesta ja erilaisten liikkeiden tekemisestä: koirat yrittävät oppia, mitä lumi on ja mitä sen kanssa voi tehdä.
Joten jos näet koiran pyörivän ja kierivän lumessa, on todennäköistä, että se pitää vain hauskaa.