Istuskelet sohvalla katsomassa TV:tä, mutta koirasi silmät ovat tiukasti kiinni sinussa. Laitat keittiössä ruokaa samalla, kun koira töllistelee sinua lattialta kulmiensa alta. Olet menossa vessaan, kun koira seuraa perässä katsoen sinua lakkaamatta. Vielä laittaessasi nukkumaankin aistit, kuinka joku haastaa sinua tuijotuskilpailuun. Jos koirat osaavat jotain erinomaisen hyvin, se on omistajiensa tuijottaminen.
Kun koirat tuijottavat toisiaan, kyseessä on usein haastaminen. Se voi olla haastamista auktoriteetista, painiin, leikkiinkutsu tai jokin muu syy.
Mutta miksi koirat tuijottavat ihmisiä? Tässä kahdeksan syytä, mistä syystä ne voivat tehdä niin.
Se kaipaa huomiota
Koirasi haluaa sinun huomaavan hänet. Siihen voi liittyä toiveita, kuten ”voisitko rapsuttaa minua” tai ”leikittäisiinkö hieman”. Kun koira kaipaa huomiota, nuo asiat käyvät sille mainiosti, mutta mikä tahansa rakkauden tai kiintymyksen osoitus kelpaa sille.
Se on hämmentynyt
Puhutko toisinaan itsellesi, kun touhuat jotain tiettyä? Varsinkin pennut seuraavat tekemisiäsi tarkasti ja kuuntelevat herkeämättä jokaisen sanasi.
Sinä olet koiran johtaja, joka päättää mitä se syö ja milloin se syö. Sinä päätät, milloin on aika käydä lenkillä. Sinä päätät, milloin on aika leikkiä, käydä eläinlääkärillä ja missä koira saa oleskella.
Koira voi seuraamalla sinua yrittää selvittää, mitä haluat siltä. Se ei halua olla huomaamatta mahdollista vihjettä, mikä voi johtaa makupalaan tai toruihin. Koirat ovat huomattavasti parempia lukemaan meidän kehonkieltä kuin me niiden. Joskus koirat voivat seurata vain uteliaisuuttaan, mitä ihmettä me teemme ja mitä vaikutuksia toimillamme saattaa olla heihin.
Se voi haluta jotain
Koira voi tuijottaa toivoakseen sinulta jotain, kuten edellä mainittuja rapsutuksia tai leikkiä. Se voi pyytää ulos pissalle, tai ruokaa, mikäli sen sisäisen kellon mukaan ruoka-aika on jo mennyt. Tai ehkä sen pallo on vierinyt sohvan alle? Tuijottaminen voi olla koiran tapa sanoa ”tätä minä haluan ja aion saada sinut antamaan sen kontrolloimalla sinua katseellani.”
Onko päivärutiinisi jollain tavoin muuttunut? Vietkö koirasi yleensä ulos näihin aikoihin? Koira on luonteeltaan utelias ja se voi miettiä, mikset pue jo päällesi.
Se osoittaa hellyyttä
Aivan kuten ihmisetkin katsovat rakastavasti kumppaniensa silmiin, koirakin voi tehdä niin. Se voi olla merkki, että koirasi rakastaa sinua.
On tärkeää ymmärtää, että tuijottamisen tulee olla vapaaehtoista käyttäytymistä. Sinun ei tule koskaan pitää koiran päätä aloillaan ja tuijottaa sitä silmiin toivoen sen tekevän samoin. Esimerkiksi lapsilla on tapana pitää koiraa paikoillaan, jotta ne voivat tarkastella sitä lähempää. Koira voi kokea tällaisen toiminnan uhkaavana.
Se saa siitä mielihyvää
Yalen yliopiston tutkijoiden mukaan toisen katsominen silmiin lisää sosiaalisiin sidoksiin liittyvien hormoonien määrää. Yksi niistä on oksitosiini, jota kutsutaan myös halihormooniksi.
Science-lehdessä julkaistun japanilaisen tutkimuksen mukaan hormoonituotanto aktivoituu myös omistajiaan silmiin tuijottavilla koirilla. Koirilla oksitosiinitasoissa havaittiin 130 prosentin kasvu, kun omistajilla tasot nousivat peräti 300 prosenttia.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun positiivinen hormonaalinen sidos havaittiin kahden eri lajin kesken, ja se voi selittää myös miksi koirista tuli ihmisten parhaita ystäviä. Tutkimuksen mukaan koirat ovat oppineet käyttämään hyväkseen neurokemikaalista järjestelmää, jota ihmiset käyttävät suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen.
Se haistaa jotain
Rapsutitko päivän aikana toista koiraa tai vierailitko aiemmin kissaperheessä? Sinussa voi olla jokin todella kiehtova tuoksu, joka on herättänyt koirasi mielenkiinnon. Koirat saavat hajuaistinsa kautta huomattavasti enemmän tietoa kuin muilla aisteillaan.
Olet saattanut opettaa koirallesi, että hyppiminen sinua ja vieraita vasten on kiellettyä, joten se yrittää haistella sinua kohteliaasti etäämmältä.
Syöt jotain
Vaikka koirasi ei olisi ikänään maistanut sipsejä, voit olla varma, että se on valmis auttamaan tuhoamaan vaikka koko pussillisen.
Jotkut koiranomistajat ovat huolissaan, että koira yrittäisi dominoida tuijottamalla syöjää, mutta asia on päinvastoin. Sinun ei tarvitse syödä ennen koiraa todistaaksesi, että olet sen johtaja. Se tuijottaa toivoen, että sinä johtajana jakaisit. Koska sipsisi näyttävät ja tuoksuvat niin herkullisilta.
Jos olet jakanut koirallesi omasta ruoastasi maistiaisia, olet opettanut sen kerjäämään tuijottamalla ja se olettaa sinun tekevän niin uudestaan. Olet siis itse saattanut luoda sille tavan, joka voi myöhemmin olla ärsyttävä.
Jos tapa häiritsee sinua, aloita käyttäytymisen muokkaaminen antamatta maistiaisia, anna koiralle ruoalla täytetty lelu ruokailusi ajaksi tai laita se toiseen huoneeseen siksi aikaa, kun syöt.
Se ilmaisee aggressiota
Tämä ei ole kovin yleistä, mutta mahdollista. Jos koira tuijottaa sinua ankarasti jäykässä asennossa, se saattaa olla aggressiivinen. Näin voi tapahtua jos se esimerkiksi puolustaa ruokaansa tai leluaan. Mikäli näin tapahtuu, älä tuijota koiraa takaisin, vaan peräänny hitaasti tilanteesta. Hae apua ammattimaiselta koirankouluttajalta.
TL;DR
Kun koira tuijottaa sinua, sen takana voi olla monia eri asioita. Useimmiten kyse on kuitenkin rakkauden tai kiintymyksen osoituksesta, tai jostain koiran tarpeesta, kuten nälästä tai pissahädästä.
Useimmille terveille koirille tuijottaminen on normaalia. Iäkkäällä koiralla pitkäaikainen seinän tai tyhjyyteen tuijottamisessa voi olla kyse koiran dementiasta (Canine Cognitive Dysfunction, CCD).
Sesse on oppinut antamaan pyynnöstä tassua ja tekee näin vaikutuksen perheeseesi ja ystäviisi, mutta nyt se tekee niin pyytämättäkin? Toisin kuin ihmiset, koirat eivät osoita, ellei niitä opeteta siihen. Kun koira ojentaa tassuaan, se ei yritä näyttää sinulle jotain toisella puolella huonetta olevaa, vaan pyrkii saamaan huomiosi tai näyttämään käyttäytymistä, jolla se saa positiivisen reaktion.
Tassun antaminen on yksi koiran tärkeimmistä työkaluista kommunikoida kanssasi. Lyhyt katsaus koiran psykologiaan voi tarjota mielenkiintoisia näkemyksiä, miksi koirasi tekee niin. Tässä muutamia syitä miksi koira voi tarjota tassuaan pyytämättäkin:
Huomion saaminen
Jos koira on opetettu antamaan tassua, kättelemään tai heittämään ”yläfemmoja”, tassun antaminen pyytämättä voi olla positiivisen huomion tavoittelua tavalla, jolla se yleensä sitä saavuttaa. Käytös on verrattavissa pieneen lapseen, joka tökkii toistuvasti äitiään ja sanoo ”äiti, äiti”, kunnes saa tämän huomion.
Koirat rakastavat positiivista huomiota ja keksivät keinoja, joilla ne saavat sinut antamaan sitä. Jos koirasi nousee istumaan ja tarjoaa sinulle tassuaan, se todennäköisesti vain tavoittelee huomiotasi. Se voi olla esimerkiksi vatsan rapsutusta, leikkiä tai ruokaa.
Koirien kielellä se voisi tarkoittaa: ”Hei sinä siellä ylhäällä, minä täällä. Haluan huomiotasi ja haluan sitä nyt!”
Vaikutuksen laki
Tieteellisestä näkökulmasta katsottuna koiran käyttäytymisen taustalla voi olla ns. vaikutuksen laki, jonka laati yhdysvaltalainen Edward Thorndike (1874-1949).
Vaikutuksen laissa koira oppii toiminnan seurauksista. Jos sitä palkitaan tietystä käyttäytymisestä, kyseisen käytöksen esiintymistodennäköisyys kasvaa. Rangaistut ja palkitsematta jääneet toiminnot puolestaan vähenevät. Vaikutuksen laissa positiiviset vahvisteet, kuten ruoka, hellyys ja muut palkinnot, lisäävät oppimista ja negatiiviset vahvisteet (torut ja rangaistukset) vähentävät sitä.
Tämä tarkoittaa, että aina kun koira saa tassua antamalla huomiota, kuten herkkuja, leikkimistä, kehuja tai mitä tahansa muuta huomiota, se todennäköisesti lisää tämänkaltaisia toimintoja, koska käytös on vahvistunut.
Rauhoittava ele
Tassun antaminen ei välttämättä ole huomionhakuisuutta tai opittua käytöstä, vaan se voi riippua myös kontekstista. Joissakin tapauksissa koira voi tarjota tassuaan, koska se ei tiedä mitä muutakaan tehdä.
Käytös voi olla koiran tapa ilmaista epävarmuutta tai lievää stressiä. Koira voi esimerkiksi koulutuksen aikana alkaa antamaan tassua sinulle koska se ei ymmärrä tai ole varma, mitä haluat sen tekevän.
Tassut irti!
Jos tassun tarjoaminen riistäytyy käsistä tai koiran kynnet raapivat ihoasi, voit yrittää vähentää vaativaa käytöstä tekemällä pieniä muutoksia omaan reagointiisi.
Opeta vaihtoehtoinen käyttäytymismalli. Kun koira tarjoaa tassuaan pyytämättä, käske se esimerkiksi istumaan tai menemään maahan, ennen kuin se saa huomiota.
Ole johdonmukainen. Mikäli olet antanut huomiota koirallesi aina, kun koira tarjoaa tassuaan, sinun tulee pyrkiä sitkeästi vähentämään antamaasi huomiota. Kun koira yrittää saada huomiosi, jähmety paikoilleen ja vältä katsekontaktia. Anna huomiota vasta, kun kaikki neljä tassua ovat maassa. Näin koira oppii ennen pitkää, ettei se saavuta tassua antamalla aina haluamaansa eli huomiotasi.
Lisää liikuntaa. Monissa tapauksissa koirat saavat liian vähän liikuntaa, jolloin niiden kotona tapahtuvat toiminnot tehostuvat. Koiran ihanteellinen määrä liikuntaa riippuu rodusta, koosta, iästä ja koiran fyysisistä rajoitteista. Yleisesti ottaen vähintään 2-3 tehokasta liikuntakertaa päivässä riittää pitämään koiran rauhallisena.
Kaikki eläimet kommunikoivat kehonkielensä kautta. Monien eläinlajien kohdalla on helppo päätellä jo kehonkielestä ovatko ne peloissaan tai aggressiivisia. Kehonkieleen liittyy useimmilla eläimillä kolme tärkeää kehon osaa, jonka kautta ne kommunikoivat: katsekontakti, korvien asento ja häntä, joista viimeksi mainittu on koirien osalta tärkein. Yleinen luulo on, että koirat heiluttavat häntää vain osoittaakseen iloisuutta ja ystävällisyyttä, mutta se ei ole koko totuus.
Kun kissa heiluttaa häntää, se ei ole ystävällisellä tuulella. Käytännössä se sanoo: ”Varo, aion hyökätä”. Kun orava heiluttaa häntää se voisi sanoa ”Olen iso ja uhkaava, joten pysy kauempana”.
Koirat ovat heiluttaneet häntäänsä niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Hännän alkuperäinen tarkoitus oli tasapaino – se estää niitä kaatumasta ja mahdollistaa nopeat käännökset juostessa ja uidessa. Häntä auttaa tasapainossa myös kapeiden rakenteiden päällä käveltäessä, kiipeillessä ja hypätessä. Vuosien saatossa hännästä on muodostunut tärkeä osa koirien viestintää.
Kun koira heiluttaa häntää, se voi viestiä useita asioita riippuen siitä, miten se sitä heiluttaa. Koiran hännän heiluttaminen ei aina tarkoita, että ”Tule silittämään minua”. Tästä syystä esimerkiksi hännän typistäminen aiheuttaa koiralle paitsi tarpeetonta kipua, mutta myös rajoittaa sen kykyä toimivaan kommunikointiin. Toimenpidettä voisikin verrata esimerkiksi ihmisen äänihuulten poistamiseen.
Koirat kommunikoivat kehonkielen kautta ja häntä on yksi koiran tärkeimmistä välineistä keskustella keskenään ja meidän kanssamme. Häntää heiluttamalla ne ilmaisevat vahvoja tunteita, kuten kiihtymystä, ärsytystä, vihaa ja iloisuutta. Siksi on hyvä osata tulkita hännän heilutus oikein.
Hännän luonnollinen asento
Kun koira on rauhallinen ja rentoutunut, sen häntä on ”luonnollisessa asennossa”. Minkälainen hännän luonnollinen asento on, riippuu rodusta. Useimmilla koiraroduilla häntä roikkuu alaspäin takajalkojen tai kantojen välissä, mutta esimerkiksi pystykorvilla ja mopseilla häntä on kiertynyt kippuraksi selän päälle. Vinttikoiraroduilla pitkä häntä roikkuu alaspäin silmukalla.
Kun häntä on luonnollisessa asennossa, eikä liiku mihinkään suuntaan, koira viestii ”Olen onnellinen, kaikki on hyvin”.
Kun häntä liikkuu ylös tai alas
Kun koira on jännittynyt, hermostunut tai alistuva, se pitää häntäänsä luonnollista asentoa alempana. Jos koira laskee häntänsä alemmaksi toisen koiran seurassa se viestii ”Sinä olet johtaja täällä”.
Kun koira on peloissaan, se laskee häntänsä koipiensa väliin. Muiden koirien seurassa se voi tarkoittaa ”Olen harmiton. Älä satuta minua. Alistun.”
Luonnollista asentoa ylemmäksi osoittava häntä tarkoittaa, että koira on utelias tai kiinnostunut jostain.
Siinä missä koholla oleva häntä ei välttämättä ole aggressiivisuuden merkki, on laskettu häntä lähes aina alistumisen signaali.
Kun häntä heiluu sivulta sivulle
Hännän heiluttamisella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa häntä liikkuu sivulta sivulle. Yleinen oletus on, että häntää heiluttava koira on iloinen, mutta se ei pidä välttämättä paikkaansa. Tutkimusten mukaan hännän heiluttamisen tarkoitus riippuu siitä, miten nopeasti häntä heiluu ja kummalle puolelle se heiluu.
Jos koiran häntä heiluu voimakkaammin koiran oikealle laidalle, koira näyttää positiivisia tunteita, kuten innokkuutta ja mielenkiintoa. Mutta jos koiran häntä heiluu enemmän vasemmalle laidalle, se näyttää negatiivisia tunteita, kuten huolta, hätäännystä, pelkoa tai aggressiivuutta.
Biologisesta näkökulmasta katsottuna, tämä on myös järkevää. Se johtuu siitä, että ihmisillä ja useilla eläimillä aivojen vasen puolisko käsittelee positiivisia käyttäytymismalleja ja oikea puolisko negatiivisia käyttäytymismalleja. Koska molemmat aivopuoliskot kontrolloivat kehon vastakkaista puolta, siitä seuraa hännän heilutuksen tarkoituksen eroavaisuudet.
Aivopuoliskojen yhteydet ihmisten ja eläinten kehon toimintoihin eivät muuten riipu siitä, onko henkilö tai eläin oikea- tai vasenkätinen/-tassuinen.
Myös hännän heiluttamisen nopeus merkitsee
Toinen merkitsevä tekijä on hännän heilumisen nopeus. Mitä nopeammin häntä heiluu, sitä korkeampi positiivinen tai negatiivinen energia koiralla on. Todella nopeasti, luonnollista asentoa alempana ja enimmäkseen koiran oikealle laidalle heiluva häntä tarkoittaa alistuvaa, mutta positiivisia tunteita ilmaisevaa koiraa.
Todella nopeasti, luonnollista asentoa ylempänä ja koiran vasemmalle laidalle heiluva häntä voi tarkoittaa dominoivaa koiraa. Jos lisäksi koiran lihakset ovat jäykistyneet, pupillit laajentuneet, kasvojen lihakset jännittyneet ja korvat osoittavat suoraan eteen tai taakse, se voi olla myös aggressiivisuuden ilmaisua ja kehotus perääntyä.
Asennosta riippumatta hitaasti heiluva häntä on rauhallisen ja uteliaan koiran merkki, jota voi lähestyä turvallisesti.
Yhteenveto
Koira heiluttaa häntää monista syistä, ei aina iloisuudesta. Luonnollista asentoa ylemmäksi osoittava häntä merkitsee, että koira on utelias tai kiinnostunut jostain, ja luonnollista asentoa alemmaksi osoittava häntä, että koira on jännittynyt tai alistuva.
Sivulta sivulle, enimmäkseen koiran oikealle sivulle heiluva häntä ilmaisee positiivisia tunteita, ja enimmäkseen koiran vasemmalle sivulle heiluva häntä negatiivisia tunteita.
Koirilla on oma ainutlaatuinen tapansa nähdä maailma, mutta vastoin yleistä luuloa niiden näkö ei ole mustavalkoinen. Koirat näkevät ihmisten tavoin värejä, mutta niiden näkemä väriskaala on suppeampi.
Tämä johtuu siitä, että koirien silmän verkkokalvolla on vain kahdentyyppisiä värejä havaitsevia reseptorisoluja, kun ihmisillä värejä havaitsevia tappisolutyyppejä on kolme. Siksi me näemme enemmän aallonpituuksia kuin koirat.
Ennen koirien luultiin olevan värisokeita
1930-luvulla koirien koulutusoppaassa luki: ”On todennäköistä, että ulkoinen maailma näyttäytyy koirille mustan ja harmaan eri sävyissä”.
1960-luvulla tutkijat uskoivat, että vain kädelliset nisäkkäät kykenivät erottamaan eri värejä.
Vasta muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana koiran silmän rakenne on paljastanut tärkeää tietoa myös niiden värien näkemisestä.
Koiran näkö muistuttaa puna-vihervärisokeutta
Silmätautiopin professori ja värinäön tutkija Jay Neitz on tutkinut koirien värinäköä ja saanut selville, että koirien värien havaitsemiserot ovat hyvin samankaltaiset kuin puna-vihervärisokeilla ihmisillä. Sekä koirilla että puna-vihersokeilla ihmisillä on vain kahdenlaisia valoherkkiä tappisoluja, jotka reagoivat valon eri aallonpituuksiin ja tunnistavat ne väreinä.
Koirat myös havaitsevat värit eri tavoin kuin normaalinäköiset ihmiset. Koirat havaitsevat ihmisten näkemän punaisen todennäköisimmin tummanruskeana, kun taas sekä vihreä, keltainen että oranssi näyttävät niille ”kellertävältä”. Ihmisille sinivihreät asiat, kuten meri tai uima-altaan vesi, näyttävät koirille harmaalta, ja violetit asiat puolestaan sinisiltä.
Koirat eivät ole värisokeita, vaikka niiden väriaisti on dikromaattinen. Siinä, missä ihmisten näkemä väriskaala koostuu punaisesta, vihreästä ja sinisestä, koirien väriskaala koostuu keltaisesta ja sinisestä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö koira näkisi vihreitä tai punaisia esineitä. Se tarkoittaa, että ne eivät erota vihreitä, keltaisia ja punaisia esineitä toisistaan niiden värin perusteella.
Ne erottavat edelleen punaisen pallon vihreästä, koska niiden kirkkaus ja kontrasti ovat erilaiset. Punaiset, keltaiset ja vihreät näkyvät yhdessä värisävyssä. Siniset ja violetit näkyvät yhdessä sävyssä. Syaanit ja purppurat neutraalin harmaassa sävyssä.
Asialle omistautunut Dog Vision -verkkosivusto havainnollistaa asiaa seuravalla kuvalla, jossa ihmisten näkemä väriskaala näkyy ylhäällä ja koirien näkemä väriskaala alapuolella.
Neitzin mukaan koirat käyttävät värisokeiden ihmisten tavoin tiettyjä vihjeitä erottaakseen värit toisistaan.
”Esimerkiksi punaiset esineet näyttävät niille yleensä tummemmilta kuin vihreät esineet. Puna-vihervärisokea voi päätellä tummalta näyttävän omenan olevan todennäköisesti punainen, kun taas vaaleammalta näyttävä omena on todennäköisesti vihreä”, Neitz sanoo.
Koirat saattavat nähdä UV-valon
Vaikka ihmisten värinäkö on selvästi koiria parempi, meidän kokonaisvaltainen näkökyky ei ole välttämättä yhtään koiria parempi. Tutkijoiden mukaan koirien näkö on kehittynyt näkemään selvästi myös ilman valoa.
Joidenkin tutkimusten mukaan koirat kykenevät näkemään joidenkin lintujen, matelijoiden ja hyönteisten tavoin myös ultraviolettisäteilyä eli UV-valoa. Tämä johtuu siitä, että niiden mykiöt saattavat päästää osan ultraviolettivalosta lävitseen.
Ihmisten tavoin koirien verkkokalvolla on valon aistimiseen erikoistuneiden tappisolujen lisäksi sauvasoluja, jotka aistivat valon intensiteettiä. Niiden ansiosta ihmiset pystyvät esimerkiksi hämärässä erottamaan harmaan eri sävyjä.
Koirilla näiden sauvasolujen suhde tappisoluihin on huomattavasti suurempi kuin ihmisillä. Siksi koirat näkevät ihmistä paremmin hämärässä valossa ja aistimaan liikettä.
Koirilla verkkokalvon takana on lisäksi heijastava kalvo, jota kutsutaan nimellä tapetum lucidum. Se helpottaa himmeän valon aistimista, mikä puolestaan mahdollistaa yöllisen metsästämisen ja muut aktiviteetit.
Miksi koirien leluista tehdään punaisia?
Psychology Todayn kolumnisti Stanley Coren tekee tärkeän havainnon: ”Jostain syystä iso osa koirien leluista on nykyään punaisia tai turvaoranssin värisiä (kirkas oranssi, jota käytetään esim. liikennekartioissa ja turvaliiveissä). Kuitenkin, juuri punainen väri on koirille vaikea nähdä.
Punainen lelu voi näkyä koirille hyvin tummana, ruskean-harmaana tai jopa mustana. Tämä tarkoittaa, että ihmisen hyvin erottama kirkaan punainen lelu, on koiralle vaikea havaita. Kun oma Lassiesi seuraavan kerran juoksee heittämäsi lelun ohi, se ei ole itsepäinen tai hölmö. Se ei välttämättä vain erota punaista lelua vihreästä nurmikosta.”
Tämä voi auttaa myös ymmärtämään miksi monet koirat ovat niin innoissaan keltaisista tennispalloista. Esimerkiksi monet Kong-pallot valmistetaan tarkoituksella keltaiseksi, jotta koiran on helppo nähdä ne ja erottaa ne ympäristöstään.
Nimen antaminen koiralle voi olla vähintään yhtä hankalaa kuin lapsen nimeäminen. Nimen tulisi kertoa jotain koiran luonteesta, rodusta, ulkonäöstä tai muista ominaisuuksista.
Lisäksi nimen tulisi olla lyhyt ja ytimekäs, jotta sitä voi käyttää kutsumanimenä. Sen tulisi olla myös hauska, kaunis tai muulla tavoin miellyttävä. Nimiä on tuhansia, joten miten valita täydellinen nimi koiralle?
Tämä voi olla yllättävää, mutta yli puolet lemmikkien nimistä on joko ihmisten nimiä tai lempinimiä. Ihmiset nimeävät usein lemmikkinsä, kuten nimeäisivät itsensä.
Noin viidennes nimistä perustuu lemmikin ulkonäköön tai persoonallisuuteen. Mustasta koirasta tulee helposti Musti tai Piki, kun taas aktiivisesta koirasta Vili tai Remu. Villakoira nimetään helpommin Fifiksi, kuin tanskandoggi, joka voi olla vaikkapa Apollo.
Vinkkejä nimen valintaan
Valitse nimi, jonka koira voi helposti tunnistaa. Eläimet tottelevat paremmin yksi- tai kaksitavuisia nimiä.
Valitse nimi, jota on helppo kutsua ja jota kutsut mielellään. Roopen tai Pepin kutsuminen koirapuistossa voi olla vähemmän kiusallista kuin Hitlerin tai Perkeleen.
Vältä nimiä, jotka voivat kuullostaa usein käytetyiltä käskyiltä, kuten ei, istu, tänne, maahan ja nouda. Koiran voi olla hankala erottaa nimeään yleisimmistä käskyistä.
Nimessä olisi hyvä olla selviä äänteitä, jotka koira helposti tunnistaa ja jotka helpottavat nopeaa kontaktinottoa. Hyvin tunnistettavia nimiä syntyy yhdistelmistä, joissa on S- ja R-kirjaimet (esim. Siru, Seri, Ressu, Ransu ja Roosa). R- ja S-kirjaimet ovat usein yksinäänkin toimivia ja tunnistettavia (esim. Jeri, Rita, Riku, Tessu ja Sesse).
Jos valitset pitkän nimen, mieti mikä sen lyhenne voisi olla. Lyhennetyllä versiolla voi olla eri merkitys kuin pitkällä nimellä.
Koiran rotuperinnöstä voi saada hyödyllistä inspiraatiota. Selvitä, mistä rotu on alunperin kotoisin ja hyödynnä alla olevia nimilistoja eri maista ja kulttuureista.
Seuraamalla muutamia päiviä pennun käytöstä ennen nimen valitsemista, voit saada vihiä sen persoonallisuudesta.
Koiran nimeämisessä on enemmän liikkumavaraa kuin lapsen nimeämisessä. Sinun ei tarvitse miettiä esimerkiksi, miten muut koirat suhtautuvat nimeen ja hyväksyvätkö ne sen.
Suomalaisia koirien nimiä
Suomen Kennelliiton rekisterin mukaan Suomen suosituimmat koirannimet top 60 vuonna 2013 olivat:
Bella
Jeri
Rita
Taru
Riku
Pimu
Roope
Siru
Anu
Tessu
Raiku
Vili
Jeppe
Remu
Saku
Milla
Mira
Retu
Pepi
Jesse
Sami
Jekku
Jami
Nelli
Emma
Pipsa
Aku
Jehu
Piki
Peni
Nalle
Tomi
Hely
Donna
Tella
Ressu
Piku
Amanda
Tellu
Lulu
Santtu
Topi
Netta
Miska
Panu
Rekku
Rolle
Heta
Ami
Seri
Rippe
Hilu
Huli
Heli
Hupi
Jere
Turre
Nella
Mimmi
Lotta
Jos haluat valita koirallesi hieman persoonallisemman nimen, kannattaa harkita ulkomaisen nimen valitsemista. Listasimme erinäisiin nettilähteisiin perustuen suosituimpia koirien nimiä maittain.
Englantilaisia koirien nimiä
Englannilla on pitkä historia koirarotujen jalostamisessa. Sieltä ovat kotoisin muun muassa beagle, bullmastiffi, cockerspanieli, englanninsetteri, englanninspringerspanieli, jackrusselinterrieri, labradorinnoutaja, sileäkarvainen kettuterrieri, sileäkarvainennoutaja, staffordshirenbullterrieri ja whippet.
Britannian suurimman lemmikkieläinvakuutusten tarjoajan, Nationwide Petin, mukaan Englannin suosituimmat koirien nimet ovat:
Urokset
Bailey
Max
Charlie
Buddy
Rocky
Jake
Jack
Toby
Cody
Buster
Nartut
Bella
Lucy
Molly
Daisy
Maggie
Sophie
Sadie
Chloe
Bailey
Lola
Britannian kuninkaallisten nimiä suosituimpien nimien listalta ei löydy, mutta esimerkiksi Duke (herttua), Winston (entinen pääministeri Winston Churchill) ja Princess löytyvät listalta.
Italialaisia koirien nimiä
Italialaiset käyttävät lemmikeillään paljon englantilaisia nimiä vaikkakin italialaisella aksentilla lausuttuna. Vikaan ei voi mennä, kunhan muistat, että naaraspuoliset nimet päättyvät yleensä a-kirjaimeen ja koiraspuoliset nimet o-kirjaimeen.
Italiassa suosittuja koirien nimiä ovat muun muassa Lupo (susi), Lassie (lausutaan Lessie) ja Whisky (lausutaan weeskee). Myös muotiin liittyvät, kuten Versace, Valentino sekä Dolce ja Gabbana (erityisesti sisaruksilla) ovat suosiossa.
Tässä muutamia muita italialaisia koirien nimiä ja niiden merkityksiä:
Urokset
Valentino (rohkea, voimakas, myös muotisuunnittelija)
Gabbana (luova mies)
Mario (Mars-jumalalta, sotaisa, merimies)
Luigi (soturi, maineikas taistelija)
Pavarotti (kuuluisa italialainen oopperalaulaja)
Bruno (ruskea)
Primo (esikoinen)
Rocco (taisteluhuuto, sotahuuto)
Tino (pieni)
Toro (härkä, sonni)
Aldo (vanha, vanhempi)
Alonso (jalo, valmis, nopea)
Alto (pitkä, kookas)
Bono (kaikki hyvin)
Carlo (vapaa mies)
Ciro (Persian perustaja Cyruksen mukaan)
Cristiano (Kristuksen seuraaja)
Elmo (suojelija)
Enzo (epävarma, kodin hallitsija)
Fico (viikuna)
Flavio (keltatukkainen)
Leo (leijona)
Lupo (susi)
Marco (Mars-jumalalta)
Paolo (pieni)
Pelo (hiukset, turkki)
Raul (susien neuvonantaja)
Tino (pieni)
Tito (jättiläisiltä)
Vito (elämä)
Nartut
Dolce (suudelma)
Bella (kaunis)
Bianca (valkoinen, valkea)
Leona (leijonamainen)
Cara (rakastettu)
Alessa (miehiä puolustava)
Bambi (lapsi, pieni tyttö)
Bambina (lapsi, pieni tyttö)
Bona (hyvä)
Cira (aurinko)
Ciana (valo, Jumala on armollinen)
Doda (hyvin rakastettu, täti, kaksitoista)
Edda (selkeät tavoitteet, iso-isoäiti, jalo)
Fia (liekki)
Gemma (jalokivi)
Ines (lempeä ja puhdas, neitseellinen)
Marta (hieno nainen, lady)
Perla (helmi)
Rosa (ruusu)
Sandra (ihmiskunnan auttaja)
Sofia (viisaus)
Verdi (vihreä)
Viola (violetti, orvokki)
Espanjalaisia koirien nimiä
Espanjasta kotoisin olevia koirarotuja ovat muun muassa katalonianpaimenkoira, andalusianpodenco, kantabrianvesikoira, espanjanvesikoira ja espanjanmastiffi. Jos pentusi on joku näistä roduista tai miksei muutenkin, mikset valitsisi koirallesi kaunista espanjalaista nimeä?
Tässä muutamia suosituimpia espanjankielisiä koirien nimiä tarkoituksineen:
Urokset
Alejandro (puolustaja)
Burrito (jauhoinen tortilla)
Ché (lyhenne Josésta, vahva yhteys vallankumoustaistelija Ché Guevaraan)
Chico (poika)
Devil (paholainen)
Diego (opetus, mahdollisesti lyhenne Santiagosta)
Domingo (Herra tai sunnuntai)
Guido (elämä)
José (hän kasvaa)
Mario (Marsista)
Monte (vuori)
Pablo (lainattu, pieni)
Paco (Ranskasta)
Pancho (tupsu, töyhtö)
Paz (rauha)
Pedro (johdettu nimestä Peter, kivi)
Rico (vahva voima)
Tito (jättiläisiltä)
Nartut
Alejandra (puolustaja)
Alma (sielu)
Bebe (vauva)
Blanca (valkoinen)
Bonita (nätti, kaunis)
Buena (hyvä)
Carina (rakastettu)
Dina (lyhenne lukuisista dina-päätteisistä nimistä)
Elvira (jalo suojelija)
Flor (kukka)
Inez (puhdas, pyhä)
Isabel (Jumalalle pyhitetty)
Kiki (lyhenne useista K-kirjaimella alkavista nimistä)
Kita (kisu, mirri)
Linda (heikko, hellä, pehmeä)
Magdelena (Magdalan Maria, pyhimys)
Nita (Jumalan armolahja)
Reina (rauhallinen, kuningatar)
Sierra (vuorijono)
Solana (aurinko)
Telma (hoidokki)
Neutraalit
Alba (auringonnousu)
Lola (suru)
Ranskalaisia koirien nimiä
Ranskasta ovat kotoisin muun muassa bassetit, bichon frisé, bouvier, bretoni, löwchen, papillon, phalène, ranskanbulldoggi ja villakoira eli puudeli.
Ranska on pehmeä ja soinnillinen kieli, mutta myös rakkauden kieli, joten miksipä ei antaa rakastetulle hauvalle ranskankielistä nimeä?
Tässä 15 ranskalaista nimeä koiralle ja niiden merkitykset.
Urokset
Amé (rakastettu, japaniksi ame tarkoittaa sadetta)
André (miessoturi)
Aubin (valkoinen)
Balduin (urhea ystävä)
Franc (ranskalainen, sopii erityisesti pienelle koiralle)
Horace (”hyvä näkö”, täydellinen nimi vinttikoiralle)
Léon (leijona)
Pascal (pääsiäiseen liittyvä, pasha)
Percevel (yksi kuningas Arthurin ritareista, puhdas ja viaton)
Nartut
Félicité (onnellinen tai onnekas)
Fleur (kukka, tuttu nimi myös Harry Potterista)
Vivien (eloisa tai reipas, voidaan lyhentää Viv tai Vi)
Neutraalit
Brie (pehmeä ranskalainen juusto)
Esmé (arvostettu tai rakastettu, tuttu Twilight-elokuvasarjasta)
Marvel (ihmetellä tai ihailla, tuttu myös Marvel-sarjakuvista)
Saksalaisia koirien nimiä
Saksasta on kotoisin useita tunnettuja rotuja, kuten bokseri, dobermanni, mäyräkoira, tanskandoggi, pinseri, snautseri, saksanpaimenkoira ja saksanseisojat, sekä monia tuntemattomampia rotuja mukaan lukien eurasier, hovawart, saksanajokoira, kleinspitz ja weimarinseisoja.
Haluatko saksalaiselle koiralle saksalaisen nimen? Tai pidätkö vain kielestä tai onko sinulla hyviä muistoja maasta tai sen ihmisistä?
Tässä muutamia suosittuja saksalaisia koirien nimiä ja niiden merkityksiä.
Urokset
Aldo (viisas)
Baldwin (vanha ystävä)
Ballard (taistelija)
Bernard (urhea kuin karhu)
Bogart (hedelmätarha)
Bruno (ruskea)
Clovis (kuuluisa soturi)
Conrad (rohkea neuvonantaja)
Derek (hallitsija)
Elmo (suojelija)
Fedde (rauha)
Fred / Freddy (rauhaa rakastava hallitsija)
Gunther (soturi, taistelu)
Herman (armeijan mies)
Jarvis (keihäänheittäjä)
Kaiser (kuningas)
Karl / Kalle (vapaa mies)
Lenny (urhea leijona)
Lilo (antelias, jalomielinen)
Martin (Mars, sodan jumala)
Niko (ihmisten voitto)
Otto (varakas)
Panzer (panssaroitu)
Rudolph (susi)
Rudy (susi)
Ruger (asemerkki)
Rupert (maine, kunnia)
Ulrich (johtajasusi)
Wagner (vaunujen/kärryjen tekijä)
Waldo (hallitsija)
Wendell (matkalainen)
Wolfgang (matkustava susi)
Wulf (susi)
Nartut
Ada (jalo, kiltti)
Ava (lintu)
Bela (valkoinen)
Berta (upea)
Bindi (kaunis käärme)
Brenda (miekan terä)
Ebba (villisika)
Elsa (prinsessa)
Eme (kaiken sisältävä, universaali)
Emma (hän, joka välittää)
Frida (rauha)
Frieda (rauhankyyhkynen)
Gena (nainen, polvi)
Greta (Margaretin muunnelma)
Gretchen (pieni helmi)
Heidi (arvoisa, kunniallinen)
Helga (Jumalan seuraaja)
Hexi (noita)
Ida (ahkera, työteliäs)
Irma (täydellinen)
Juno (maanmuokkaaja, viljelijä)
Karla (voimakas, naisellinen)
Leyna (pieni enkeli)
Liebe (rakas)
Luana (viehkeä taisteluneito)
Lulu (kallisarvoinen, helmi)
Mindy (rakkaus)
Schatzi (kallis, aarre)
Selma (oikeudenmukainen, Jumalan kypärä)
Siri (reilu voitto)
Ulla (tahto, päättäväisyys, täyttyä)
Velma (halu suojella)
Vera (totuus)
Wanda (vaeltaja)
Wendi (Gwendolynistä kotoisin oleva)
Wilda (kesyttämätön)
Willa / Wilma (tahto, halu)
Zelda (harmaa soturi)
Neutraalit
Blum (kukka, puutarhuri, floristi)
Pooky (söpö henkilö)
Venäläisiä koirien nimiä
Venäjältä tulee monia tuttuja koirarotuja, kuten samojedinkoira, siperianhusky, etelävenäjänvinttikoira sekä monet laikat. Monet venäläiset rodut ovat suurikokoisia ja pörröisiä.
Tässä muutamia venäjänkielisiä koirien nimiä, joita voit harkita venäläisen rodun pennulle tai muuten vain, jos vaikka pidät nimestä tai sen merkityksestä:
Urokset
Boris (soturi)
Czar (tsaari, hallitsija)
Ilya (muunnelma raamatun profeetta Eliyah’sta)
Volga (joki Venäjällä)
Amúr (musta joki tai musta lohikäärme, myös joki Venäjällä)
Anastasia (Romanovin aatelissuvun jäsen, jonka nimi voidaan lyhentää myös Stasia tai Stasi)
Anna (muunnos raamatun nimestä Hannah)
Olga (pyhyys)
Nadia (toiveikas)
Renata (ilo, uudestisyntynyt)
Svetlana (tähti, voidaan lyhentää Sveta)
Tatiana (keijuprinsessa)
Vera (totuus)
Yeva (elämän antaja, elämänlaatua parantava)
Neutraalit
Ivan (”Jumala on hyvä”)
Kiev (Ukrainan pääkaupunki)
Pasha (pääsiäinen)
Vania (”Jumala on armollinen”)
Japanilaisia koirien nimiä
Japanista, Intiasta, Kiinasta ja muualta Aasiasta on kotoisin paljon Suomessakin tuttuja koirarotuja, kuten japaninpystykorva, chow chow, kiinanharjakoira, shiba, pekingeesi, mopsi, lhasa apso ja tiibetinspanieli. Useimmat niistä ovat pienikokoisia rotuja.
Erityisesti japanilaiset nimet sopivat hyvin myös suomalaisten suuhun. Jos haluat antaa Aasiasta peräisin olevalla koirallesi japanilaisen nimen tai muuten vain pidät aasialaisesta kulttuurista, tässä pitkä lista nimiehdotuksia uroksille ja nartuille:
Urokset
Aki (kirkas, syksy)
Akira (älykäs mies)
Arata (uusi, tuore)
Dai (iso, suuri)
Daisuke (suuri apu)
Goro (viides poika)
Haru (kevät)
Haruto (lentävä aurinko)
Hikaru (valo, loiste)
Hiro (antelias)
Ichiro (ensimmäinen poika)
Jiro (toinen poika)
Juro (kymmenes poika)
Kaito (lentävä meri)
Katsu (voitto)
Ken (voimakas, terve)
Kin (kulta)
Kouta (suuri rauha)
Masa (oikeudenmukainen, aito)
Michi (polku)
Nobu (pidentyä)
Nori (hallita)
Riku (maa)
Satoru (viisas, nopea oppija)
Shin (totuus)
Shiro (neljäs poika)
Sora (taivas)
Taiki (suuri loiste, paistaa)
Taro (iso poika)
Toru (läpäistä, tehdä selväksi)
Toshi (viisas)
Yasu (rauha)
Yori (luottamus)
Yuki (onnellisuus, lumi)
Nartut
Aika (rakkauslaulu)
Aiko (rakkauden lapsi)
Aimi (kaunis rakkaus)
Aina (suosia vihanneksia)
Ayaka (värikäs kukka)
Chieko (älykkyyden lapsi)
Chika (tuhat kesää, tuhat laulua)
Cho (perhonen)
Eiko (varakas lapsi)
Emi (kauneudella siunattu)
Hana (kukka, nuppu)
Haru (kevät)
Hina (auringonpaiste)
Hiro (antelias)
Hoshi (tähti)
Kei (kunnioittava, iloinen)
Kiko (krysanteemin lapsi)
Kimi (jalo, kaunis tarina)
Mai (tanssi)
Maiko (tanssin lapsi)
Maki (todellinen toivo)
Mami (helmi)
Mana (rakkaus)
Mariko (kylän lapsi)
Masa (oikeudenmukainen, aito)
Midori (vihreä)
Mika (kaunis tuoksu)
Miki (kaunis prinsessa)
Miku (kaunis taivas)
Misaki (kaunis kukinto)
Miwa (kaunis harmonia, rauha)
Momoka (persikkapuun kukka, tuhat kukkaa)
Nana (seitsemän)
Naomi (kaunis rehellisyys)
Noriko (laillinen lapsi)
Rei (ihana)
Reiko (ihana lapsi)
Rika (kodin tuoksu)
Riko (totuuden lapsi)
Rina (jasmiini)
Saki (toivon kukka, harvinainen kukinta)
Shika (peura)
Sora (taivas, sirkuttava laululintu)
Suzu (soittokello)
Yasu (rauha, rauhallinen)
Yoko (auringonvalon lapsi, positiivinen)
Yoshi (onnekas, hiljainen)
Yuka (lempeä kukka, tuoksuva)
Yumi (kaunis)
Yuri (lilja)
Koska olet varmaankin nimeämässä uutta tai tulevaa pentuasi, haluamme suositella maankuulun koirakouluttajan, Tuire Kaimion kirjaa Pennun kasvatus.
Pennun kasvatus on selkeä ja monipuolinen tietokirja, joka antaa vinkkejä ja neuvoja koiran kouluttamiseen pentuaikana. Sen lukemalla et koskaan jää lemmikkisi kanssa pulaan arkipäivän tilanteissa.
Upeasti jaksotettu kirja alkaa pennun ensimmäisistä viikoista kasvattajan luona, luovutukseen, ensimmäiseen automatkaan, taloon tulemiseen ja ensimmäiseen yöhön uudessa kodissa.
Sitä seuraavat leimautuminen, erilaiset harjoitukset, kuten koiran käsittely, yksinoloharjoitukset, kieltosanat, luoksetuloharjoitukset ja hihnakäyttäytyminen. Niiden jälkeen pentua aletaan harjoittamaan ohituksissa, sisäsiisteydessä ja tervehtimisessä.
Lainaa kirjastosta tai tilaa Adlibriksestä (hinta n. 17,90 €).